Aurinko häikäisi, ukkonen iski ja pullonpalautusjono venyi – parkkireklaatioissa luovuus kukkii

Lomakausi saa autoilijoiden mielikuvituksen laukkaamaan. Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate vastaanottaa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa autoilija vierittää syyn pysäköintivirheestä sääolosuhteille. Kesäkuukausina syytettyjen penkille joutuvat aurinko, ukkoskuurot ja jopa kaupan pullonpalautusjono.

Talvella autoilijat vetoavat reklamaatioissa tyypillisesti pakkaseen, pimeään ja lumikasoihin. Kesällä selitykset saavat aurinkoisemman sävyn, mutta perusviesti pysyy samana: vika on missä tahansa muualla kuin kuljettajassa.

Kesäauringon häikäisy on lämpimän kauden reklamaatioiden kestosuosikki. Eräs kuljettaja kertoi, että aurinko paistoi suoraan maksuautomaatin näyttöön ja teki maksamisesta vaikeaa: "Koko näyttö oli samea, joten jotain oli jäänyt tapahtumasta toteutumatta." Sama autoilija liitti reklamaatioonsa myös parannusehdotuksen, suuraakkosilla kirjoitettuna: "KATOS TAI PITKÄ LIPPA SUOJAAMAAN NÄYTTÖÄ SUORALTA AURINGONVALOLTA!"

Toinen kuljettaja yhdisti selityksessään kaksi tekijää: "Aurinko paistoi mittarin ruutuun, ja ilman silmälaseja minun oli vaikea nähdä, miten maksu on onnistunut."

ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta muistuttaa, että vastuu maksun onnistumisesta on aina kuljettajalla, vaikka aurinko paistaisi keskelle maksuautomaatin näyttöä.

– Häikäisy on aito riesa, mutta se ei siirrä vastuuta autoilijalta laitteelle. Kuljettajan täytyy varmistaa ennen autolta poistumista, että maksu on todella mennyt läpi. Jos näytöstä ei saa selvää, kannattaa varjostaa se kädellä, siirtyä toiselle automaatille tai maksaa sovelluksella.

Kesän tähän mennessä sähköisimmän selityksen on tarjonnut autoilija, joka kertoi että ukkosmyrsky sotki sähköisen pysäköintikiekon: "Noin klo 8 Martinlaaksossa ukkosti ja satoi rajusti. Olettaisin, että ukkonen oli sekoittanut parkkimittarini." Kuljettaja kertoi todisteeksi, että laite alkoi toimia normaalisti, kun hän kotona irrotti pariston ja asetti kellonajan uudelleen.

Metsäranta toteaa, että selitys on luova mutta tuttu: tekniikkaan vetoaminen ei vapauta pysäköintisäännöistä kesällä sen paremmin kuin talvipakkasillakaan.

– Jos sähköinen kiekko näyttää väärää aikaa, kuljettajan täytyy peittää se ja ottaa käyttöön perinteinen kiekko tai kirjoittaa saapumisaika vaikka paperilapulle. Tieliikennelaki ei tunne ukkosesta johtuvia poikkeuksia.

Osa autoilijoista mittaa pysäköintinsä minuuteissa ja etsii viivästykselle syyllisen kaupan sisältä. Eräs kuljettaja perusteli reklamaatiotaan poikkeuksellisen täsmällisesti: "Hain maitoa Salesta, kolme minuuttia. Olisin ollut alle minuutin, mutta edessäni asiakas antoi pullokuitteja."

Toinen autoilija kertoi, että hänen autonsa oli ruokatunnin aikaan kuuden työmiehen käytössä eikä yksikään tunnustanut ajaneensa. Kirjoittaja kertoi suuttuneensa tilanteesta niin perusteellisesti, että myi autonsa pois.

Metsärannan mukaan lyhytkin asiointi edellyttää samaa kuin pitempi aika: pysäköinnin ehtoja on noudatettava pysäköintiajan alusta loppuun.

– Valvontamaksu ei riipu siitä, kuinka kauan kauppareissu kestää, vaan siitä, onko pysäköinti merkitty tai maksettu oikein. Kolmen minuutin maitoreissu hoituu täysin laillisesti, kun kiekko on ikkunalla.

Kaikki palaute ei pysy asialinjalla. Eräs autoilija purki tunteitaan ParkkiPatelle suorasanaisesti: "Olimme poissa 20 minuuttia, ja heti joku hyökkää nurkan takaa laskuttamaan. Hankkikaa oikeita töitä."

Joukkoon mahtuu myös myönteistä palautetta. Eräs kirjoittaja totesi, ettei hänellä ole lainkaan reklamoitavaa: "Kunhan jollakulla on jotain kivaa tekemistä tätä lukiessa! Mukavaa kesän jatkoa, hali ja pusi. PS. Kiitos hyvistä kuvista!" Kiitos koski valvontamaksun liitteenä olleita valokuvia, jotka valvoja ottaa jokaisesta tilanteesta.

Metsäranta vakuuttaa, että ParkkiPatella luetaan jokainen reklamaatio, myös ne vähemmän ystävälliset.

– Reklamaatioissa näkyy koko suomalaisen tunneskaalan kirjo raivosta halauksiin. Käsittelemme kaikki samalla vakavuudella. Jos valvontamaksu on kirjattu valvojan virheen takia, mitätöimme sen aina. Mielikuvituksellinen selitys ei sen sijaan riitä, vaikka se piristäisi käsittelijän päivää.

Valvontamaksusta voi reklamoida kirjallisesti ParkkiPaten palvelujärjestelmässä. Autoilija näkee järjestelmästä kaikki maksuun liittyvät tiedot ja valokuvat eli saman dokumentaation kuin reklamaation käsittelijä.

Valvontamaksusta voi reklamoida ainoastaan kirjallisesti. Reklamointi tapahtuu kirjallisessa muodossa autoilijan oman oikeusturvan takaamiseksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Miten nauttia kesästä ilman ulkonäköpaineita?

Kesä on kuumimmillaan ja vaatteet vähenevät. Vaikka kesä kutsuu nauttimaan, monelle se voi tuoda mukanaan myös paineita ja oman kehon vertailua muihin. Mehiläisen asiantuntijat muistuttavat, että lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja huomion kiinnittäminen kehon tuntemuksiin voivat auttaa keskittymään siihen, mikä on itselle tärkeää.

Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi.

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Kadoksissa ollut iäkäs nainen löytynyt

Turun keskustassa katosi maanantaina iltapäivällä iäkäs nainen. Nainen löytyi pian hyväkuntoisenaNainen katosi Aninkaistenmäestä maanantaina iltapäivällä kello 15:n jälkeen.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja arvioi kotitaloon kertyneen korjausvelkaa

Korjausvelalla tarkoitetaan niitä tarpeellisia korjauksia, jotka asunto-osakeyhtiö on jättänyt tekemättä ajallaan.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja tunnistaa omassa kotitaloyhtiössään korjausvelkaa. Korjausten varalle on kerätty puskuria vain noin joka toisessa taloyhtiössä.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n Digitaalinen elämä -selvityksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Toivolankatu suljettu liikenteeltä rakennustyömaan vuoksi

Toivolankatu on suljettu liikenteeltä 20.–28. heinäkuuta Käpytien ja Kyrönkadun välillä rakennustyömaan vuoksi. Jalkakäytävä pysyy kuitenkin käytössä. Ajoneuvoliikenne tonteille on sallittu.

Furuholm: Palloliiton peruttava tukensa Gianni Infantinon jatkokaudelle

Kansanedustaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm (vas.) vaatii Suomen Palloliittoa pyörtämään päätöksensä tukea Gianni Infantinon jatkoa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Osoitteessa Hanhenkaari 3 sijaitsevan ekopisteen puristimet eivät ole toiminnassa virransaantiongelman takia. Ongelmaa selvitetään. Paikalle ollaan tuomassa lavaa muoville ja kartongille. Pisteelle voi tuoda kartonkia, lasia, metallia, muovia, paperia ja vaatteita.

Runsaat kesäsateet koetelleet tieverkkoa

Viime viikkojen poikkeuksellisen runsaat sateet ovat koetelleet tieverkkoa. Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Työntekijämäärä laski kesäkuussa

Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka indeksi jäi niukasti miinukselle, talouden piristymisestä on merkkejä näkyvissä. Työmarkkinoilla käänne näkyy kuitenkin viiveellä.

Aurinko häikäisi, ukkonen iski ja pullonpalautusjono venyi – parkkireklaatioissa luovuus kukkii

Lomakausi saa autoilijoiden mielikuvituksen laukkaamaan. Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate vastaanottaa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa autoilija vierittää syyn pysäköintivirheestä sääolosuhteille. Kesäkuukausina syytettyjen penkille joutuvat aurinko, ukkoskuurot ja jopa kaupan pullonpalautusjono.

OnniBus lisää vuoroja Helsingin ja Salon välille

OnniBus tekee muutoksia vuoroliikenteeseen Turun ja Helsingin välillä.

OnniBus muuttaa 10. elokuuta alkaen Turun alueen liikennettä. Helsinki–Turku-välin linjanumerointi muuttuu, lisäävät Helsingin ja Salon välisiä yhteyksiä sekä nopeuttavat Salon kautta kulkevien vuorojen matka-aikaa. Samalla osa pysäkeistä muuttuu ja Säkylän linjanumerot uudistuvat.

Alakouluikäinen lapsi jäi päästään jumiin sängyn ja lattian väliin

Alakouluikäinen lapsi jäi leikkiessään päästään jumiin sängyn ja lattian väliin Piispankadulla sunnuntaina iltapäivällä.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Koirat eivät aina osaa itse pitää taukoja vesileikeistään, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Uiminen ja vesileikit tuovat koiralle helpotusta helteeseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa lemmikille myös ikäviä terveysongelmia.

Aikuisilla koirilla vatsavaivat yleisimmin vakuutuskorvausten aiheuttajana – pennuilla korostuu silmälasien tuhoaminen

Koirien vahinkoilmoituksissa korostuvat oksentelu ja ripuli, iho- ja korvatulehdukset sekä äkilliset ontumiset. Koiranpentujen uteliaisuus näkyy selvästi myös omaisuusvahinkojen puolella: useimmiten koiranpennun hampaisiin näyttävät päätyvän silmälasit.

Kun lämmin ruoka ei maistu

Kesäleipiä.

Kesällä ruokailurytmi saattaa muuttua, etenkin lomaillessa. Helteellä raskaat ja kuumat ateriat eivät aina houkuttele, mutta keho tarvitsee silti energiaa, proteiinia, kuitua ja muita tärkeitä ravintoaineita. Ravitsevan aterian voi rakentaa helposti myös leivän ympärille.

Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen

Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.

Ylläpitokulut jakavat mökkikansaa

Lähes joka neljäs mökkeilijä on toteuttanut tai harkinnut rakentamista mökille kevyemmällä lupamenettelyllä.

Mökin ylläpitokulut jakavat mökkikansaa. Neljännes olisi valmis alle sadan euron kuluihin kuukausittain, mutta osa ei ole valmis maksamaan mitään. S-Pankin asiantuntija kehottaa tarkastelemaan mökkiin liittyviä kuluja kokonaisuutena oman talouden pitämiseksi tasapainossa. Lisärakentamiseen tullut kevennys on houkutellut mökkiläisiä harkitsemaan ja toteuttamaan etenkin vierasmaja ja saunan rakentamista.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.

Kindstedt kasvatti johtoaan – Talikainen nousi kärkeen Lausteen Pro Tourilla

Teemu Lampainen on yleisen sarjan kakkosena.

Turun Pro Tour jatkui lauantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Olivia Kindstedt kasvatti johtonsa kolmeen heittoon ennen finaalikierrosta, kun taas avoimessa luokassa Teemu Talikainen nousi kilpailun kärkeen erittäin tasaisessa voittotaistelussa.

Kindstedt ja Lampainen avasivat Lausteen Pro Tourin kärkipaikoilla

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu käynnistyi perjantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa kiertueen pistejohtaja Olivia Kindstedt otti kahden heiton johdon, kun avoimessa luokassa Teemu Lampainen karkasi avauskierroksella kolmen heiton etumatkalle.

Puolustaja Tarmo Reunanen ei jatka TPS-paidassa

Tarmo Reunanen.

Puolustaja Tarmo Reunanen jatkaa uraansa ulkomailla eikä pelaa TPS-paidassa tulevalla kaudella jääkiekon Liigassa. Reunanen on hyödyntänyt pelaajasopimukseensa kuuluneen ulkomaanoption. Uusi seura selviää myöhemmin.

Lauste palaa frisbeegolfin Pro Tourille

Daniel Davidsson.

Frisbeegolfin kotimaan huippukiertue SFL Powergrip Pro Tour jatkuu 17.–19. heinäkuuta Turussa, jossa kauden kolmas osakilpailu pelataan Lausteen frisbeegolfpuistossa. Kilpailuun osallistuu 143 pelaajaa, ja Lausteella nähdään Suomen huippupelaajat Pro Tourilla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Samalla kilpailu toimii viimeisenä kenraaliharjoituksena ennen viikon kuluttua Joensuussa pelattavia SM-kilpailuja.