Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi

Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi Suomessa. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että uuden vuoden treenibuumi ja talvikelit nostavat loukkaantumisriskiä – maltillinen aloitus ja oikea tekniikka ovat paras vakuutus vammoja vastaan.

Suomessa sattuu vuosittain noin 420 000 liikuntaan ja urheiluun liittyvää tapaturmaa, ja talvikuukaudet ovat tilastojen valossa riskialtteinta aikaa. Tammikuussa vahinkojen määrä nousee selvästi verrattuna loppuvuoteen: arviolta 35 000–40 000 liikuntavammaa tapahtuu pelkästään vuoden ensimmäisenä kuukautena.

Syitä piikkiin on kaksi. Ensinnäkin uudenvuodenlupaukset tuovat kuntosaleille ja lenkkipoluille tuhansia uusia harrastajia. Moni aloittaa treenin liian kovalla tahdilla, mikä johtaa lihasrevähdyksiin, nyrjähdyksiin ja rasitusvammoihin. Toiseksi talven liukkaat kelit ja talviurheilulajit lisäävät kaatumisia ja törmäyksiä.

– Tammikuussa näemme selvästi niin sanotun aloittelijailmiön. Liikuntainnostus on hieno asia, mutta liian nopea startti voi johtaa vammoihin, jotka vievät treenimotivaation ja pahimmillaan vaativat hoitoa, sanoo Pohjola Vakuutuksen henkilökorvauspalvelujen johtaja Raija Nikander tiedotteessa.

Tyypillisiä tammikuun vammoja ovat nilkan nyrjähdykset, polven kivut ja olkapäävaivat kuntosalilla sekä ranne- ja päävammat talviurheilussa. Päivystykset raportoivat joka vuosi selkeän kasvun näissä vammoissa heti vuoden alussa.

– Paras tapa ehkäistä loukkaantumisia on aloittaa maltilla, huolehtia lämmittelystä ja opetella oikea tekniikka. Myös talvikeleihin kannattaa varautua pitävillä kengillä ja suojavarusteilla, Nikander muistuttaa.

Lisää treenimäärää vähitellen – vältä äkillisiä kuormituspiikkejä. Panosta tekniikkaan ja lämmittelyyn ennen harjoitusta.

Huomioi talvikelit: liukkaus lisää kaatumisriskiä myös kuntokeskusten pihoilla. Kuuntele kehoa – kipu on merkki, että on syytä hidastaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tekoäly jo puolessa yrityksistä, mutta harvalla strategia sen hyödyntämiseen

Työterveyslaitoksen kyselyn mukaan 51 prosenttia vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä käyttää tekoälyä. Käyttö keskittyy rajattuihin tehtäviin, ja vain 17 prosentilla tekoälyä käyttävistä yrityksistä on tekoälyn käyttöä ohjaava strategia.

Samuel Anini Junior TPS:n riveihin

Samuel Anini Junior.

Jalkapallon Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura on kiinnittänyt riveihinsä uuden pelaajan. Laitahyökkääjä Samuel Anini Junior liittyy turkulaisseuran vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi

Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi Suomessa. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että uuden vuoden treenibuumi ja talvikelit nostavat loukkaantumisriskiä – maltillinen aloitus ja oikea tekniikka ovat paras vakuutus vammoja vastaan.

Punk ja Yäk -festivaalin ohjelma valmis

Radiopuhelimet esiintyy Punk ja Yäk -festivaaleilla.

Kesän Punk ja Yäk -festivaalin ohjelmisto on valmis. Perjantain ohjelmassa on tamperelaisen Hautaustoimiston crustia ja HC:tä, helsinkiläisen Tamara Luonnon lo-fi/ garagepunkia, tamperelaisten veteraanien Riistettyjen ja Kohu-63:n HC:tä sekä helsinkiläisen Häiriköitten ramopunkia. Ilta päättyy Pelle Miljoona & Pispala Punksin ja Radiopuhelimien merkeissä.

Näyttely koostuu valokuvista, veistoksista ja musiikista

Asta Lepän ja Juho Vihervuoren visuaalinen ja äänellinen näyttely Antenna Roots on esillä Taidekappelissa 3.–27. helmikuuta. Näyttely koostuu valokuvista, veistoksista ja musiikista. Antenna Roots liikkuu biologian, myytin, kuvan ja äänen solmukohdissa. Se yhdistää valokuvaa ja musiikkia käsitteelliseen ja poeettiseen ajatteluun, jossa luonnon järjestelmät ymmärretään dynaamisina, ei-lineaarisina ja jatkuvasti reagoivina.

Matalan sairastumisriskin henkilöillä merkittävästi vähemmän sairauspoissaoloja

Terveystalon työterveyspalveluissa hyödynnettävän suomalaisen Nightingale-tutkimuksen data paljastaa selkeän yhteyden elintapasairauksien riskien ja sairauspoissaolojen välillä. Poikkeuksellisen laaja yli 200 000 asiakkaan aineisto osoittaa, että matalan sairastumisriskin henkilöillä poissaoloja oli kertynyt merkittävästi vähemmän, kun taas korkean riskin ryhmissä poissaoloja oli runsaammin. Tulokset kertovat ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä työkyvyn ja yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.

Teatteri Kantanäky kutsuu kväärille kotimaanmatkalle

Teatteri Kantanäky ja Tehdas Teatteri toivottavat katsojat tervetulleeksi tutustumaan Suomeen ja suomalaisiin erityisellä tavalla, kun perjantaina 30. tammikuuta kello 19 ensi-iltansa saa Täällä sateenkaaren alla – Suomen homot värikuvina . Esitystilana toimii Tehdas Teatteri Manillassa. Näytökset jatkuvat 8. maaliskuuta asti.

Loton potti jatkaa 16 miljoonassa eurossa

Loton potissa on ennätykselliset 16 miljoonaa euroa. Arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin 55-vuotisen historian suurin potti on tarjolla ensi viikollakin.

Raiteisiin palaa rahaa

Kirjoittaja on huolissaan raideinvestointien kustannuksista.

Turku ei nostanut veroäyriään vuodelle 2026, mikä tietenkin ilahduttaa veronmaksajia. Mutta lainaa sen sijaan otetaan taas lisää. Ja ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu. Velka vaan jää maksettavaksi tuleville sukupolville.

Liedon kirkossa Olli Kortekankaan kuusi uutta koraalialkusoittoa

Kari Vuola.

Urkuri Kari Vuolan konsertissa Liedon kirkossa sunnuntaina 25. tammikuuta kello 19 kuullaan säveltäjä Olli Kortekankaan kuusi uutta koraalialkusoittoa – ja näistä yhden kantaesitys. Teoksista viisi kantaesitettiin viime syksynä Porissa.

Tutkimus: Yrittäjäperheiden lapsista ei useimmiten tule muita parempia yrittäjiä

Tuore Tampereen yliopiston, Laboren ja VATT:n tutkijoiden tutkimus osoittaa, että yrittäjäperheiden lapset ryhtyvät Suomessa muita useammin yrittäjiksi, mutta vanhempien yrittäjyystausta ei keskimäärin selitä yritysten parempaa menestystä. Tutkimus on julkaistu kansainvälisesti arvostetussa vertaisarvioidussa  Journal of Labor Economics  -tiedejulkaisussa.

Kurkunviljelyn maailmanennätys jälleen Suomeen

Suomalaiset ovat jälleen saavuttaneet globaalin virstanpylvään kasvihuoneviljelyssä. Suomessa on jo vuosia kerätty maailman suurimpia kurkun neliösatoja. Nyt päästään taas rikkomaan ennätyksiä. Viimeisimmän viljelykauden aikana Oy Johan Prinsén Ab Pjelaxissa tuotti 256 kiloa kurkkua neliömetriltä vuodessa. Myös aikaisempi ennätys, 244 kiloa vuodelta 2024, oli Oy Johan Prinsén Ab:n hallinnassa. Tämä merkitsee noin viiden prosentin parannusta aiempaan ennätykseen.

Kysely: Suurituloiset ja nuoret eivät pelkää riskiä

Riskinottohalukkuus suomalaisten keskuudessa on kasvanut, ja jopa 28 prosenttia Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimukseen vastanneista kertoo riskinottohalukkuutensa olevan kohtalaisella tasolla. Suurin riskinottohalukkuus on henkilöillä, joilla varallisuutta on enemmän.

Omakotitalon sähkönkulutuksesta jopa noin 60 prosenttia voi kulua asunnon lämmitykseen

Lattialämmitys mahdollistaa suuret ikkunat, koska pattereita ei tarvita.

Säätölaitteet voivat vaikuttaa merkittävästi lattialämmitysjärjestelmän energiatehokkuuteen.

Selvitys: Nuorille on epäselvää, mitkä ovat viranomaisia

Suomalaisille on tärkeää saada itse valita, mihin digipostilaatikkoon viranomaisviestinsä vastaanottavat. Muun muassa tämä käy ilmi Postin tuoreesta digipostitutkimuksesta.

Alvar Siimesvaaralle kartingin tehdassopimus

Alvar Siimesvaara.

Kaarinasta kotoisin oleva ja Salon Urheiluautoilijoita edustava Alvar Siimesvaara , 17, jatkaa kansainvälistä karting-uraansa KZ2-luokassa, mutta tiimi vaihtuu tämän hetken menestyneimpään KZ-luokkien tehdastiimiin, Sodi CPB Sports -tiimiin. Ranskalaistiimin kuljettajat ovat vakiokalustoa KZ-luokkien palkintopallilla. Viime kaudella Sodi voitti sekä KZ- ja KZ2 -luokan maailmanmestaruudet ja euroopanmestaruudet.

Purettavassa kiinteistössä tulipalo Rusthollinrinteessä

Purettavassa kiinteistössä syttyi tulipalo perjantaina illalla Rustohollinrinteessä. Pelastuslaitos sai palon nopeasti hallintaan ja palon sammutettua.

Kaija Koo Vauhti Kiihtyy! -festivaaleille Turkuun

Kaija Koo.

Turussa viime kesänä 22 000 henkeä kerännyt Vauhti Kiihtyy! Turku -festivaali on julkistanut esiintyjänsä. Vauhti Kiihtyy! Turku -festivaali järjestetään Turun Messukeskuksen piha-alueella perjantaista lauantaihin 10.–11. heinäkuuta. Kaija Koon lisäksi festivaaleilla esiintyvät Arttu Wiskari , Portion Boys, Sonata Arctica sekä Turun omat ylpeydet Suurlähettiläät ja Ressu Redford . Lisää esiintyjiä julkistetaan kevään mittaan.

Näköislehti

Urheilu

Samuel Anini Junior TPS:n riveihin

Samuel Anini Junior.

Jalkapallon Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura on kiinnittänyt riveihinsä uuden pelaajan. Laitahyökkääjä Samuel Anini Junior liittyy turkulaisseuran vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Alvar Siimesvaaralle kartingin tehdassopimus

Alvar Siimesvaara.

Kaarinasta kotoisin oleva ja Salon Urheiluautoilijoita edustava Alvar Siimesvaara , 17, jatkaa kansainvälistä karting-uraansa KZ2-luokassa, mutta tiimi vaihtuu tämän hetken menestyneimpään KZ-luokkien tehdastiimiin, Sodi CPB Sports -tiimiin. Ranskalaistiimin kuljettajat ovat vakiokalustoa KZ-luokkien palkintopallilla. Viime kaudella Sodi voitti sekä KZ- ja KZ2 -luokan maailmanmestaruudet ja euroopanmestaruudet.

Toisen polven hyökkääjä jatkaa raitapaidassa

Nino Rajamäki.

Turun Palloseura on solminut 1+1-vuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Nino Rajamäen , 18, kanssa. Rajamäki on Tepsin oma kasvatti, joka on kantanut TPS-paitaa kymmenvuotiaasta lähtien.

Rikhard Nurro vapaaottelun PM-kisoihin

Finnfighters’ Gymin Rikhard Nurro on valittu Suomen vapaaottelumaajoukkueeseen, joka osallistuu aikuisten ja junioreiden PM-kisoihin tammikuun puolivälissä. Nurro ottelee miesten 93-kiloisten sarjassa.

Puukkokatsomo: Tuto pitkälle polulle

Pekka Virta.

Tuto Hockey kertoi viime viikolla suuntaviivoistaan jääkiekon sarjajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen. Ensi kaudella Tuton tavoitteena on sijoittua Mestiksen runkosarjassa neljän joukkoon, mikä toisi suoran paikan kauden 2027–28 B-liigaan. Tätä silmällä pitäen Tuton joukkueenrakennus on jo pitkällä. Ensi kaudeksi joukkueella on 16 pelaajasopimusta, muun muassa TPS:stä siirtynyt Rene Nummelin . Myös päävalmentaja Samuli Marjetan pestiä on jatkettu kevääseen 2028 saakka.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.