Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kääntyi laskuun

Varmaan tulleiden uusien työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä laski 2,9 prosenttia viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Myönnetyissä työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyden häiriöt oli yleisin työkyvyttömyyden syy.

Uusia työkyvyttömyyseläkehakemuksia tuli Varmaan 5 870 vuonna 2025. Määrä laski edellisvuodesta 2,9 prosentilla. Hakemusmäärä kääntyi laskuun kolmen nousuvuoden jälkeen.

– Pudotuksen taustalla saattaa olla taloustilanne, sillä on tavanomaista, että työkyvyttömyys vähenee taloussuhdanteen heikentyessä ja työttömyyden lisääntyessä, ylilääkäri Jan Schugk arvioi tiedotteessa.

Uusissa täysissä työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyden häiriöt oli keskeisin työkyvyttömyyden syy. Näiden osuus oli 31,9 prosenttia. Naisilla osuus oli peräti 40,3 prosenttia, miehillä selvästi matalampi, 27,1 prosenttia. Toiseksi yleisin työkyvyttömyyden syy oli tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, 27,4 prosenttia. Osatyökyvyttömyyseläkkeissä, joita myönnetään useimmiten iäkkäämmille henkilöille, tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivat keskeisin työkyvyttömyyden syy.

– Hakemuksissa on sairausryhmien osalta merkittävää aikuisiällä diagnosoitujen neuropsykiatristen kehityshäiriöiden ja traumaperäisten stressihäiriöiden määrän kasvu. Kumpikaan näistä ei yleensä ole ensisijainen diagnoosi hakemuksissa, mutta ne ovat mukana diagnoosikirjossa. Sen sijaan long covidiin liittyviä diagnooseja ei juurikaan hakemuksissa näy, vaikka koronaa on edelleen paljon, tiivistää Schugk.

Kuntoutushakemusten määrä jatkoi edellisvuonna alkanutta laskua, mutta loivemmin. Hakemuksia tuli Varmaan 2 026, mikä on 3,7 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Myönteisiä kuntoutuspäätöksiä annoimme kuntoutushakemusten perusteella 907 ja työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä 729.

– Jo vuosia korkealla tasolla ollut kuntoutuksen tuloksellisuus säilyi edelleen hyvänä vuonna 2025. Kuntoutusohjelmaan osallistuneista kuntoutujista 81 prosenttia palasi työmarkkinoille, palvelujohtaja Sanna Salminen kertoo.

Mielenterveyshaasteiden perusteella kuntoutusta haki 32 prosenttia kaikista hakijoista. Kuntoutushakemuksen perusteella annetuista myönteisistä kuntoutusoikeuspäätöksistä 26 prosenttia annoimme mielenterveyden häiriöiden vuoksi. Kuntoutusohjelmaan osallistuneista mielenterveyskuntoutujista 75 prosenttia palasi työmarkkinoille.

– Mielenterveyskuntoutujien palaaminen työmarkkinoille kuntoutuksen jälkeen on hieman alemmalla tasolla kuin muiden kuntoutujien. Onkin tärkeää kehittää työeläkekuntoutuksen keinoja tukemaan paremmin mielenterveyskuntoutujien työhön paluuta. Keskeistä on, että sairauspoissaolo on lyhyt ja tuetaan mahdollisimman varhaista työhön paluuta, koska oikein mitoitettu työ itsessään kuntouttaa. Tuen tarve on yleensä pidempiaikaista, ja erilaisia kuntoutuksen yrityksiä saatetaan tarvita useampia sopivan ja kestävän ratkaisun löytymiseksi, Salminen korostaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raision keskusta mullistuu

Kehätien suunnitelmat ovat edistyneet. Suunnittelu kuitenkin venyy yli kesän ja töihin päästään Raision keskustassa vasta syyskuussa. Valmistelevia töitä – kuten raivausta, purkamista, työmaatukikohtien ja kiertoteiden rakentamista – tehdään silti jo kesän aikana.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö täyttää 60 vuotta – kerro muistosi TYS:llä asumisesta

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimesta 1. joulukuuta 1966 vastaamaan Turun kasvavan opiskelijamäärän kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen. TYS on jo kuuden vuosikymmenen ajan rakentanut ja vuokrannut opiskelijoille laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja, joissa opiskelija-arki sujuu mutkattomasti.

Kalastajilla puutteita lupamaksuissa sekä pyydysten merkinnöissä

Metsähallituksen mukaan monilla kalastajilla on puutetta pyydysmerkinnöissä. Kuvassa lasketaan luvallisesti koekalastusverkkoja Naantalin Luolalanjärvellä.

Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat vuoden 2025 aikana yli 9000 luonnossa liikkujaa, kerrotaan Metsähallituksen erävalvontaraportissa. Tarkastuksissa paljastui 585 rikettä, joista 54 päätyi rikostutkintaan.

Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta

Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.

Naantalin kaupunki tukee 200 naantalilaisen nuoren työllistymistä vuosittain

Kaupungin nuorten kesätyöpaikkoja on esimerkiksi Naantalin museossa ja Taidehuoneella, liikunta- ja nuorisopalveluissa, viheryksikössä, keskusvarastossa, varhaiskasvatuksessa sekä siivous- ja ateriapalveluissa.

Naantalin kaupunki tukee nuorten työllistymistä palkkaamalla nuoria kesätöihin sekä tukemalla naantalilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä nuorten palkkaamisessa. Lisäksi nuoria tuetaan oman yritystoiminnan aloittamisessa ja kokeilussa.

Paljonko katupölyä sinä vedät tänä keväänä keuhkoihisi?

Kevään ensimmäiset kuivat kelit tuovat mukanaan riesan, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee: katupölyn. Hiekoitushiekka, tiesuola sekä talven aikana kertynyt lika vapautuvat ilmaan ja heikentävät ulkoilman laatua etenkin kaupunkialueilla. Samaan aikaan alkavat monilla myös siitepölyn aiheuttamat hengitystieoireet.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Virologian tutkijat kokoontuvat Turkuun

Kansalliset Virologipäivät 2026 järjestetään Turussa 19.–20. maaliskuuta. Tapahtuma tuo yhteen virologian tutkijoita, kliinikoita ja asiantuntijoita eri puolilta Suomea keskustelemaan alan ajankohtaisesta tutkimuksesta ja vahvistamaan yhteistyötä.

Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista

Lihavuuteen tai painonhallintaan käytettäviä lääkkeitä ostaneiden henkilöiden määrä lääkeaineittain 2019–2025. Kuvasta näkee, että lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista, ja valtaosa käytöstä on semaglutidia.

Lihavuuslääkkeitä osti vajaat 108 000 henkilöä vuonna 2025. Kasvu oli 43 prosenttia edellisvuodesta ja perustuu lähes kokonaan potilaiden itse maksaman semaglutidin käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, ja sen hoidon tulee olla pitkäjänteistä ja moniammatillista.

Pelastuslaitos harjoittelee ja polttaa rakennuksen Naantalissa ja Paraisilla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutus- ja pelastustoiminnan harjoituksia 21. maaliskuuta Naantalissa Haukanvuorentiellä (Airismaa), Paraisilla Kiluddintiellä (Norrskata) sekä Salossa Palmutsaarentiellä (Kiikala).

Talven hammas hellittää

Milla Vainion pigmenteillä värjätystä savesta tehtyjä keramiikkateoksia on esillä Galleria Jäniksessä.

Milla Vainion näyttely Talven hammas hellittää on esillä Galleria Jäniksessä 22.3.–17.4.

Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi

YTK Työttömyyskassan jäsenille enimmäismaksuajan täyttymisen vuoksi annettujen kielteisten päätösten määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Yhä useamman jäsenen työttömyys piteni niin paljon, ettei ansiopäivärahaa enää voitu maksaa.

Lounais-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä

Sorateiden pinnat ovat jo pehmenneet.

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hyvin keskimääräistä kelirikkokevättä. Kevään sää ja paikalliset olosuhteet viime kädessä kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.

Kenon lauantain ilta-arvonnasta 75 000 euron voitto Paraisille

Paraislainen nettipelaajalla kävi tuuri lauantaina. Onnekas pelaaja nappasi Kenon ilta-arvonnasta 75 000 euroa.

Auralia konsertoi hiljaisuuden hedelmistä

Auralia-kuoro konsertoi marianpäivänä sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 18 Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa. Hiljaisuuden hedelmät –konserttiohjelma rakentuu äiti Teresan tunnetun aforistisen runon ympärille ja kuljettaa kuulijaa hiljaisuuden, rukouksen ja rauhan teemoissa.

Raision kaupunki pyytää minkkejä ja supikoiria Raisionlahdelta

Raision kaupunki pyytää kevään aikana minkkejä ja supikoiria Raisionlahden rannoilta. Vieraspetojen metsästyksellä suojellaan alueen alkuperäistä luontoa ja turvataan lintujen pesintärauhaa.

YIT rakentaa 28 asuntoa Piispanristille

YIT Asunto Oy Kaarinan Sudenkorento.

YIT käynnisti Kaarinaan toteutettavan omaperusteisen asuinkerrostalo Asunto Oy Kaarinan Sudenkorennon rakennustyöt. Kuusikerroksiseen asuintaloon toteutetaan 28 uutta YIT Kotia. Hankkeen arvo on noin kuusi miljoonaa euroa. Rakentaminen on käynnistetty helmikuussa. Kotien on määrä valmistua joulukuussa.

Näköislehti

Urheilu

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.