Tuoreen tutkimuksen mukaan lepakot tarvitsevat erilaisia kivikkoympäristöjä talvehtiakseen. Uusi tieto lajien välisistä eroista talvehtimisessa ja talvehtimispaikkojen merkityksestä horroskauden eri vaiheissa auttaa suojelemaan lepakoita.

Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä, jotka vetäytyvät horrostamaan syksyn mittaan ravinnon vähentyessä. Lepakoiden käyttämät horrospaikat ovat kuitenkin olleet tähän asti Suomessa tuntemattomia, mikä heikentää näiden rauhoitettujen eläinten suotuisan suojelun tasoa.

Helsingin yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun tutkijat selvittivät lepakoiden talviaikaista käyttäytymistä laajassa, Lounais-Suomeen ja Ahvenanmaalle sijoittuneessa tutkimuksessa.

– Pitkään pohdimme missä lepakkomme viettävät talvensa, sillä harvoissa tuntemissamme horrospaikoissa, kellareissa ja bunkkereissa, talvehti vain murto-osa kesällä tavatuista lepakoista. Tutkimuksemme paljastaa, että lepakot voivat talvehtia lähes joka puolella ympäristössämme, jos kiveä on vain näkyvillä, sanoo Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijatohtori Anna Blomberg tiedotteessa.

Uusi tutkimus valottaa paitsi lajien välisiä eroja erilaisten kivikkoympäristöjen käytössä, myös niiden merkitystä lepakoille horroskauden eri vaiheissa.

– Siippalepakot vetäytyvät horrostamaan jo verrattain aikaisin syksyllä ja pysyvät visusti horrospaikoissaan kevääseen asti, kun taas pohjanlepakot ja uhanalainen pikkulepakko saapuvat myöhemmin ja lentelevät usein horrospaikkojen edustalla talvisinkin, kertoo Luomuksen selkärankaisten yli-intendentti Thomas Lilley.

Tutkijoita hämmästytti kivikoissa talvehtivien lajien suuri kirjo. Niitä hyödyntävät kaikki yleisimmät lajit, kuten pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippalajit sekä korvayökkö, mutta myös harvinaisemmat, uhanalaiset lajimme, kuten yllä mainittu pikkulepakko sekä ripsisiippa. Havaintoaineisto perustuu lepakoiden lajityypillisiin kaikuluotausääniin, joita äänitettiin horrospaikoille jätetyillä tallentimilla.

– Ripsisiippa on ollut tähän asti maassamme talvehtivista lajeista heikoiten tunnettu. Sitä on tavattu vakituisesti talvehtivana vain yhdestä Turun alueen luolasta. Löytämämme horrospaikat osoittavat uuden teknologian edut lepakkotutkimuksessa. Harvinaisistakin lajeista saadaan tutkimusta ja suojelua tukevaa tietoa, kun aineistoa kerätään samanaikaisesti laajalti ja laadukkaalla välineistöllä, toteaa Turun ammattikorkeakoulun asiantuntija Ville Vasko.

Suuri osa kansainvälisestä lepakoiden horrostutkimuksesta on tehty karstialueiden isoissa luolissa ja hylätyissä kaivoksissa Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikan itärannikolla. Suomesta nämä luolat puuttuvat, mutta jääkausien aikaisten jäämassojen liikkeiden takia meillä on laaja kirjo erilaisia kivikkoympäristöjä, kuten pirunpeltoja, siirtolohkareita, kivikoita ja avokallioita.

Lepakoiden huomioon ottaminen kaavoituksen ympäristövaikutusten arvioinnissa perustuu tällä hetkellä lähinnä niiden kesäaikaisiin kartoituksiin, joissa pyritään selvittämään niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat, ruokailualueet ja tärkeät siirtymäreitit.

– Ympäristövaikutusten arvioinnit kattavat vain neljäsosan lepakon vuotuisesta kiertokulusta, jättäen huomiotta muun muassa lepakoille elintärkeät horrospaikat, jotka ovat hyvin alttiita maankäytön muutokselle. Kesäaikaisten seurantojen tueksi selvityksiin tarvitaan tietoa myös siitä, onko kohteilla lepakoille tärkeitä horrospaikkoja, kertoo Lilley.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)