Syyskuun lämmin sää toi taas sinilevät rannoille
Sinilevää on ollut syyskuun alussa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon. Tällä viikolla sinilevästä tehtyjen virallisten havaintojen määrä kohosi koko kesän ennätyslukemiin sekä sisävesillä että rannikolla.
Suomen sisävesillä ja rannikkoalueilla sinilevähavaintojen huippu ajoittuu yleensä heinäkuun puolivälin ja elokuun alun väliseen aikaan. Syyskuun toisella viikolla sinilevähavaintojen määrä on kuitenkin suurempi kuin kertaakaan kesän aikana.
Lämmin ja aurinkoinen sää on suosinut sinileviä. Havaintojen mukaan sinilevää on tällä viikolla esiintynyt niin järvissä, joissa kuin rannikollakin. Järvillä erittäin runsaasti tai runsaasti sinilevää on tavattu erityisesti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Hämeessä ja Savossa. Sisävesien lisäksi runsaasta tai erittäin runsaasta sinilevän määrästä on tullut ilmoituksia Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmaan ja Selkämeren rannikolta. Avomerialueella sinilevää on havaittu jonkin verran Suomenlahdella ja Ahvenanmaan eteläpuolella sekä Selkämerellä, muun muassa Merenkurkussa.
Sinilevää voi esiintyä pitkälle syksyyn, jos aurinkoiset ja lämpimät säät jatkuvat. Etenkin myöhemmin syksyllä rannoilla ja rantavedessä voi näkyä myös maalimaista turkoosin väristä massaa, joka johtuu hajonneista sinileväsoluista vapautuneesta väriaineesta, fykosyaniinista.
Lämmin sää on suosinut sinilevien lisäksi myös Alexandrium ostenfeldii -panssarisiimalevää, jonka aiheuttamasta pimeässä hohtavasta bioluminesenssista on tullut ilmoituksia Suomen etelärannikolta. Syke kerää ilmoituksia bioluminesenssista ja havainnot ovat nähtävillä havaintojen ilmoitussivulla.
Kaikkiin leväkukintoihin ja fykosyaniinin värjäämiin kerrostumiin on syytä suhtautua sillä varauksella, että ne voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Etenkin lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää pois leväisiltä rannoilta ja vesistä, eikä leväistä vettä pidä käyttää esimerkiksi löylyvetenä tai kasteluun.
Sinileväseurannan havainnoista lasketaan viikoittainen sinileväbarometriarvo erikseen sisävesille ja rannikon merialueille. Barometriarvo kuvaa kyseisen viikon yleistä sinilevätilannetta ja mahdollistaa vertailun viikkojen välillä.
Tällä viikolla sinileväbarometri nousi koko kesän korkeimmalle tasolle sekä sisävesillä että rannikon merialueilla. Se on hyvin poikkeuksellista.
Sinileväseurannan historiassa sinilevähuippu on ollut syyskuussa vain kaksi kertaa aiemmin sisävesillä. Vuosina 2010 ja 2013 sisävesien sinilevähuippu ajoittui syyskuun ensimmäiselle viikolle.
Rannikon merialueiden tilanteesta kertova sinileväbarometri ei ole kertaakaan aiemmin kohonnut kesän korkeimpaan arvoon vasta syyskuussa. Kuluvan viikon arvo 0,59 on ylipäänsä korkein syyskuussa laskettu merialueen barometrilukema. Vertailu vuosien välillä on kuitenkin vain suuntaa antava, koska havaintopaikkojen sijainti ja määrä on vuosien välillä vaihdellut.
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä ELY-keskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana seurannassa.
Sinileväseurantaa tehdään kesäkuun alusta syyskuun loppuun asti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)