Polestar avaa liikkeen Turkuun

Polestar saa oman myymälän Rieskalähteentielle. Polestar saa oman myymälän Rieskalähteentielle. Kuva: Polestar

Polestar ja Keskusautohalli, yksi Suomen vanhimmista toimivista autoliikkeistä avaavat Turkuun uuden liikkeen. Polestar Turun virallisia avajaisia vietetään 15. toukokuuta osoitteessa Rieskalähteentie 75.

Uuden liikkeen avaaminen on osa uutta globaalia liiketoimintastrategiaa, josta täyssähköisiä premium-autoja valmistava ruotsalainen Polestar ilmoitti tammikuussa. Yritys ilmoitti siirtyvänsä entistä aktiivisempaan myyntimalliin. Suoramyynti verkossa jatkuu edelleen, mutta nyt asiakkaat voivat vaihtoehtoisesti tilata auton myös suoraan Polestar-liikkeestä Polestar Sales Specialistin avulla. Kasvun ja laajentuneen malliston tukemiseksi Polestar avaa tänä vuonna yhteistyökumppaniensa kanssa ympäri maailmaa uusia liikkeitä, ja Suomessa näistä ensimmäisenä vuorossa on Polestar Turku.

– Olen erittäin iloinen siitä, että pääsemme uuden liikkeen myötä syventämään yhteistyötämme Keskusautohallin kaltaisen vahvan ja kokeneen tekijän kanssa. Kiinnostus Polestaria kohtaan on ollut valtavaa ja Suomen teillä onkin jo yli 7 000 Polestaria. Merkin suosion myötä liiketoimintamallimme kehittäminen ja verkoston laajentaminen on luonnollinen seuraava askel. Mallistomme kasvoi viime syksynä yhdestä kolmeen, ja verkoston vahvistaminen tuo meidät entistä lähemmäksi niin olemassa olevia kuin potentiaalisia asiakkaita, sanoo Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi tiedotteessa.

Turun ja lähialueiden asiakkaat ovat jo aiemminkin voineet varata Polestar-mallien koeajoja Keskusautohallilta, minkä lisäksi myös alueen asiakkaiden autot on luovutettu samasta paikasta. Keskusautohalli on toiminut Polestarin alkuajoista saakka virallisena huoltopisteenä Turussa, Salossa ja Forssassa ja viime syksystä saakka myös Raisiossa. Avattavan oman Polestar-myymälän myötä palvelujen määrä kasvaa entisestään.

– Monikanavaisuus on auton hankinnassa keskeistä, ja tämä on luonnollinen seuraava askel yhteistyössämme Polestarin kanssa. Tähän saakka käytössämme on ollut hyvin toimiva digitaalinen kanava ja nyt voimme tarjota asiakkaillemme ostokokemuksen myös myyjiemme kautta. Jatkossa otamme autoja myös vaihdossa, joka on myös keskeistä monelle Polestarista kiinnostuneelle. Kaiken kaikkiaan vuonna 2021 alkanut yhteistyö Polestarin kanssa on mennyt hienosti ja tämä on seuraava tärkeä askel yhteisellä polullamme, sanoo Keskusautohallin toimitusjohtaja Petri Arvo.

Polestar Turku on Suomen neljäs Polestar-liike. Polestar Turun lisäksi asiakkaita palvelevat viime vuonna avatut Polestar Oulu, jonka yhteistyökumppanina on Wetteri ja Käyttöauton kanssa operoitava Polestar Tampere. Suomen ensimmäinen Polestar-liike on Bilian kanssa yhteistyössä operoitava Polestar Helsinki, joka on palvellut pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asiakkaita jo vuodesta 2021.

Uusien Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallien myötä Polestar odottaa kasvua Suomessa niin myyntivoluumien kuin markkinaosuuksien suhteen. Polestar-malleja rekisteröitiin Suomessa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 429 autoa, mikä on 513 prosenttia enemmän viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Polestarin markkinaosuus oli täyssähköautoissa oli 7,61 prosenttia, jolla se nousi Suomen rekisteröidyimpien sähköautojen listalla sijalle 6.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Näköislehti

Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.