Merentutkimusalus Arandan tammikuun matkalla tehdyt havainnot osoittivat, että Suomenlahden happitilanne oli paras viiteen viime talveen. Selkämeren syvänteiden happitilanne on edelleen kohtalaisen hyvä, mutta vähitellen heikkenevä. Pohjanlahdelle virtaa fosforia pääaltaalta, ja se näkyy merialueella pitoisuuksien kohoamisena.

Tammikuun lopulla päättynyt tutkimusalus Arandan talvimatka suuntautui Suomenlahdelle, Pohjois-Itämerelle ja Pohjanlahdelle. Matka tehtiin EU:n meripuitedirektiivin velvoitteiden ja Itämeren suojelukomission seurantaohjelman mukaisesti.

Matkalla kerättiin tietoa Itämeren pohjoisosien veden kerrostuneisuudesta, erityisesti happi-, suola- ja lämpötilakerrostuneisuudesta, sekä mahdollisista ravinnepitoisuuksien muutoksista. Tulokset perustuvat Suomen ympäristökeskuksen tammikuun matkalla kerättyyn aineistoon sekä Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitoksen (SMHI) joulukuussa tekemän tutkimusmatkan tuloksiin.

Suomenlahden happipitoisuus oli hyvä pinnasta pohjaan itäiseltä Suomenlahdelta aina Hankoniemen tasalle asti. Hapetonta ja rikkivetypitoista pääaltaan syvävettä löytyi vasta Viron luoteisrannikon edustalta. Edellisen kerran vastaava tilanne oli tammikuussa 2020.

Vuosien 2020 ja 2025 talvia yhdistää samantyyppinen säätila. Kuukausia jatkuvat pääosin lännenpuoleiset tuulet pakkaavat vettä Suomenlahdelle. Tällaisessa tilanteessa suolapitoisuuden harppauskerros painuu syvemmälle, Itämeren pääaltaan hapettoman veden kieleke vetäytyy länteen pois merialueelta, ja koko Suomenlahden vesimassa pääsee sekoittumaan. Säätyypin vaihtuessa Suomenlahden happitilanne voi kuitenkin suhteellisen nopeasti heiketä uudelleen.

Hyvän happitilanteen ansiosta pohjanläheiset fosfaattifosforin pitoisuudet olivat syvimmillä asemilla vain noin puolet viime vuosien tasosta. Pintakerroksessa fosfaattifosforin pitoisuudet olivat kuitenkin lähellä ennätystasoja. Merialueen liukoisen typen pitoisuudet olivat keskimääräistä korkeampia.

Erikoistutkija Seppo Knuuttila arvioi, että korkea typpipitoisuus johtuu suurelta osin talven aikana vallinneesta säätilasta.

– Vallinneen säätyypin takia lähinnä Nevajoesta peräisin oleva typpi ei ole päässyt virtaamaan pois Suomenlahdelta.

Lämmin alkutalvi näkyi Saaristomerellä tavallista korkeampina veden lämpötiloina. Marraskuun lopun Jari-myrsky ja tuulinen jakso rikkoi veden kerrostuneisuuden, ja tammikuussa koko vesipatsas pinnasta pohjaan oli täysin sekoittunut. Havaitut happipitoisuudet olivat korkeita, yli 8 ml/l. Saaristomerellä mitatut fosfaattifosforipitoisuudet olivat pitkän ajan keskiarvoja korkeampia, mikä pääosin johtunee osin pääaltaalta ja Suomenlahden länsiosista virranneesta ravinteikkaammasta vedestä, ja osin koko vesipatsaan sekoittumisesta.

Itämeren pääaltaan jo vuosikymmeniä jatkuneeseen huonoon happitilanteeseen ei ole parannusta näköpiirissä. Pääaltaan vesi on edelleen hapetonta 80–90 metristä alaspäin, ja hapeton vesikerros ulottuu Bornholmin syvänteestä pääaltaan pohjoisosiin (Kuva 3).

– Pääaltaan hapeton alue on nyt lähes 50 000 neliökilometrin kokoinen. Matkan korkeimmat syvän veden fosfaattifosforipitoisuudet mitattiin pääaltaan pohjoisosassa, missä pitoisuus ylitti 120 mikrogrammaa litraa kohti, kertoo vanhempi tutkija Pekka Kotilainen.

Selkämeren syvänteissä viime vuosina havaittu happitilanteen heikkeneminen näyttää jatkuvan edelleen, samoin 2000-luvulla alkanut fosfaattifosforin pitoisuuden nousu. Selkämerellä tammikuussa havaitut fosfaattifosforin pitoisuudet ylittävät paikoin Saaristomerellä havaitut pitoisuudet.

Merenkurkussa koko vesipatsas oli täysin sekoittunut ja happitilanne oli hyvä. Samoin kuin Selkämerellä, fosfaattifosforin pitoisuudet olivat Merenkurkun eteläosissa pitkän ajan keskiarvoja korkeampia.

Myös Perämerellä fosfaattifosforin pitoisuus on viime vuosina noussut. Kohonneet ravinnepitoisuudet johtuvat Merenkurkun kautta Selkämereltä tulevasta ravinteikkaammasta vedestä. Happitilanne on Perämerellä tavanomaisella hyvällä tasolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)