Työeläkevarojen reaalituotto 8,7 prosenttia viime vuonna

Työeläkevarat jatkoivat kasvuaan myös viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin varoja tuli lisää neljän miljardin euron verran. Kaikkiaan suomalaisten työeläkkeiden rahoitukseen käytettäviä eläkevaroja oli vuoden lopussa yhteensä 271 miljardia. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tuoreista tilastoista.

Työeläkevarojen nimellistuotto viime vuodelta oli 9,5 prosenttia. Reaalituotto, joka huomioi inflaation kokonaistuottoa vähentävänä, oli 8,7 prosenttia.

– Vuosi 2024 oli hyvä sijoitusvuosi työeläkevakuuttajille. Inflaation hidastuminen ja keskuspankkien koronlaskut tukivat sijoitusmarkkinoiden kehitystä, ja lähes kaikki omaisuusluokat kehittyivät suotuisasti, kertoo Telan pääekonomisti Mikko Mäkinen tiedotteessa.

Parhaan tuoton tarjosivat noteeratut osakkeet etenkin Yhdysvaltain markkinoilta teknologiayhtiöiden vetämänä.

– Maantieteelliset erot osakesijoituksissa olivat suuria. Euroopassa ja etenkin Suomessa osakemarkkinoiden tuotot kalpenivat Yhdysvaltain dynaamiselle taloudelle. Näillä alueilla talouskasvun edellytysten parantaminen olisi tärkeää, Mäkinen toteaa.

Pääomasijoitukset, noteeraamattomat osakkeet, hedge-rahastot ja korkosijoitukset tuottivat myös hyvin viime vuonna. Sen sijaan kiinteistösijoitusten keskimääräinen reaalituotto jäi nollan tuntumaan.

Vahvaa kasvua työeläkevaroille tarjonneen vuoden 2024 jälkeen näkymät alkaneesta vuodesta eivät ole yhtä valoisat.

– Maailmantilanne on tällä hetkellä melko synkkä, ja vuoden 2025 sijoitusnäkymiä varjostavat erityisesti geopoliittisten jännitteiden kasvu sekä kauppasodan kiristyminen, Mäkinen pohtii.

Työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät tammikuun lopussa sopuun eläkeuudistuksesta, jonka pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö on jo käynnistänyt lainvalmistelun. Keskeinen osa uudistusta koskee yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan liittyvän sääntelyn ja rahoitustekniikan muuttamista. Tavoitteena on saada eläkevaroille hieman nykyistä parempia sijoitustuottoja, mikä vahvistaisi työeläkejärjestelmän rahoitusta pitkällä aikavälillä.

– Korkeampien sijoitustuottojen tavoittelun myötä tuottojen vuosittainen vaihtelu tulee todennäköisesti kasvamaan. Hyvinä aikoina tuotot voivat olla hieman nykyistä parempia ja huonoina aikoina päinvastoin. Työeläkevakuuttajien sijoitushorisontti on kuitenkin useiden vuosikymmenten pituinen, jolloin tuottojen vaihtelu pitkällä aikavälillä tasoittuu, Mäkinen muistuttaa.

Pitkä aikaväli mahdollistaa sen, että pienelläkin riskinoton lisäämisellä saadaan korkoa korolle -ilmiön ansiosta työeläkesijoituksille parempia tuottoja, mitkä auttavat työeläkemaksun nousupaineen alentamisessa.

Mäkinen nostaa esille myös kääntöpuolen, jos työeläkevakuuttajat pidättäytyisivät käyttämään hyvin maltillista sijoitussalkkua.

– Tällöin potentiaalinen riski olisi tuottojen jääminen liian alhaiseksi johtuen liian matalasta riskitasosta. Se voisi puolestaan johtaa tulevaisuudessa työeläkemaksun korotuspaineeseen, Mäkinen huomauttaa.

Vaikka sijoitusriskin lisäämisen mahdollisuuksia nostetaan, on eläkevarat edelleen sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti. Lisäksi työeläkevakuuttajilla on jatkossakin oltava eläkevastuisiin aina riittävästi pääomaa.

Työeläkevarojen määrä vuoden 2024 lopussa oli yhteensä 271 miljardia euroa. Varat kasvoivat vuoden viimeisellä kvartaalilla neljällä miljardilla. Kaikkiaan kasvua koko vuoden aikana tuli 20 miljardin euron verran.

Vuoden 2024 nimellistuotto oli 9,5 prosenttia. Reaalituotto, joka huomioi inflaation kokonaistuottoa vähentävänä, oli puolestaan 8,7 prosenttia. Pidemmän aikavälin reaalituotto vuodesta 1997 alkaen on ollut 4,0 prosenttia vuodessa.

Osake- ja osaketyyppisten sijoitusten reaalituotto oli 12,3 prosenttia, korkosijoitusten reaalituotto 4,9 prosenttia, kiinteistösijoitusten reaalituotto 0,0 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten reaalituotto 11,6 prosenttia.

Varojen omaisuuslajikohtaista ja maantieteellistä muutosta voi tarkastella interaktiivisessa infografiikassa tai liitteenä olevasta kuvasta.

Telan kokoamat tiedot työeläkevaroista sisältävät työeläkeyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon eläkerahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston hallinnoimat eläkevarat. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.

Telan tilastoimat eläkevarat eivät sisällä työeläkevakuuttajien taseeseen kirjattuja muita saamisia ja velkoja tai aineellisia hyödykkeitä. Työeläkevarat tarkoittavat sijoitettavissa olevia varoja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Eurojackpotin päävoitto kohosi 40 miljoonaan euroon

Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 12/2026 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla noin 40 miljoonaa euroa.

Finfringe laajempi kuin koskaan – nyt myös baareissa

Julia Piedade.

Esitysfestivaali Finfringe sähköistää Turun kahdeksatta kertaa 10.–16. toukokuuta – laajempana ja kansainvälisempänä kuin koskaan. 26 esityksen ja runsaan ilmaisohjelman kokonaisuus ottaa haltuunsa 15 näyttämöä. Ohjelmistoon mahtuu teoksia 12 maasta, viidellä kielellä sekä sanattomasti. Taiteen vapaan kentän tuoreet virtaukset tuovat Turkuun sirkusta, tanssia, oopperaa, musiikkiesityksiä, teatteria, fyysistä teatteria, klovneriaa, performanssia, improvisaatiota, stand upia, tarinankerrontaa ja luentoja.

Hankkijan rehutehtaalla pölyräjähdys Urusvuoressa

Hankkijan rehutehtaan prosessissa tapahtui pölyräjähdys Urusvuoressa. Sen seurauksena myllyn suodattimet syttyivät palamaan. Pölyräjähdys on voinut johtunut rehujakeen joukossa olleesta vierasesineestä, joka on aiheuttanut kipinän.

Raision keskusta mullistuu

Kehätien suunnitelmat ovat edistyneet. Suunnittelu kuitenkin venyy yli kesän ja töihin päästään Raision keskustassa vasta syyskuussa. Valmistelevia töitä – kuten raivausta, purkamista, työmaatukikohtien ja kiertoteiden rakentamista – tehdään silti jo kesän aikana.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö täyttää 60 vuotta – kerro muistosi TYS:llä asumisesta

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimesta 1. joulukuuta 1966 vastaamaan Turun kasvavan opiskelijamäärän kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen. TYS on jo kuuden vuosikymmenen ajan rakentanut ja vuokrannut opiskelijoille laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja, joissa opiskelija-arki sujuu mutkattomasti.

Kalastajilla puutteita lupamaksuissa sekä pyydysten merkinnöissä

Metsähallituksen mukaan monilla kalastajilla on puutetta pyydysmerkinnöissä. Kuvassa lasketaan luvallisesti koekalastusverkkoja Naantalin Luolalanjärvellä.

Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat vuoden 2025 aikana yli 9000 luonnossa liikkujaa, kerrotaan Metsähallituksen erävalvontaraportissa. Tarkastuksissa paljastui 585 rikettä, joista 54 päätyi rikostutkintaan.

Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta

Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.

Naantalin kaupunki tukee 200 naantalilaisen nuoren työllistymistä vuosittain

Kaupungin nuorten kesätyöpaikkoja on esimerkiksi Naantalin museossa ja Taidehuoneella, liikunta- ja nuorisopalveluissa, viheryksikössä, keskusvarastossa, varhaiskasvatuksessa sekä siivous- ja ateriapalveluissa.

Naantalin kaupunki tukee nuorten työllistymistä palkkaamalla nuoria kesätöihin sekä tukemalla naantalilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä nuorten palkkaamisessa. Lisäksi nuoria tuetaan oman yritystoiminnan aloittamisessa ja kokeilussa.

Paljonko katupölyä sinä vedät tänä keväänä keuhkoihisi?

Kevään ensimmäiset kuivat kelit tuovat mukanaan riesan, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee: katupölyn. Hiekoitushiekka, tiesuola sekä talven aikana kertynyt lika vapautuvat ilmaan ja heikentävät ulkoilman laatua etenkin kaupunkialueilla. Samaan aikaan alkavat monilla myös siitepölyn aiheuttamat hengitystieoireet.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Virologian tutkijat kokoontuvat Turkuun

Kansalliset Virologipäivät 2026 järjestetään Turussa 19.–20. maaliskuuta. Tapahtuma tuo yhteen virologian tutkijoita, kliinikoita ja asiantuntijoita eri puolilta Suomea keskustelemaan alan ajankohtaisesta tutkimuksesta ja vahvistamaan yhteistyötä.

Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista

Lihavuuteen tai painonhallintaan käytettäviä lääkkeitä ostaneiden henkilöiden määrä lääkeaineittain 2019–2025. Kuvasta näkee, että lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista, ja valtaosa käytöstä on semaglutidia.

Lihavuuslääkkeitä osti vajaat 108 000 henkilöä vuonna 2025. Kasvu oli 43 prosenttia edellisvuodesta ja perustuu lähes kokonaan potilaiden itse maksaman semaglutidin käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, ja sen hoidon tulee olla pitkäjänteistä ja moniammatillista.

Pelastuslaitos harjoittelee ja polttaa rakennuksen Naantalissa ja Paraisilla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutus- ja pelastustoiminnan harjoituksia 21. maaliskuuta Naantalissa Haukanvuorentiellä (Airismaa), Paraisilla Kiluddintiellä (Norrskata) sekä Salossa Palmutsaarentiellä (Kiikala).

Talven hammas hellittää

Milla Vainion pigmenteillä värjätystä savesta tehtyjä keramiikkateoksia on esillä Galleria Jäniksessä.

Milla Vainion näyttely Talven hammas hellittää on esillä Galleria Jäniksessä 22.3.–17.4.

Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi

YTK Työttömyyskassan jäsenille enimmäismaksuajan täyttymisen vuoksi annettujen kielteisten päätösten määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Yhä useamman jäsenen työttömyys piteni niin paljon, ettei ansiopäivärahaa enää voitu maksaa.

Lounais-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä

Sorateiden pinnat ovat jo pehmenneet.

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hyvin keskimääräistä kelirikkokevättä. Kevään sää ja paikalliset olosuhteet viime kädessä kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.

Kenon lauantain ilta-arvonnasta 75 000 euron voitto Paraisille

Paraislainen nettipelaajalla kävi tuuri lauantaina. Onnekas pelaaja nappasi Kenon ilta-arvonnasta 75 000 euroa.

Näköislehti

Urheilu

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.