Länsiradan ratasuunnitelma Salon ja Hajalan välille lainvoimaiseksi

Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavanen. Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavanen. Kuva: Minna Määttänen

Länsirata Oy:n laatima ratasuunnitelma Salon ja Hajalan väliselle kaksoisraiteen rakentamiselle on saanut lainvoiman. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom hyväksyi ratasuunnitelman 4. joulukuuta ja kuulutti hyväksymispäätöksen 18. joulukuuta. Hyväksymispäätös oli nähtävillä 24. tammikuuta asti eikä siihen tullut valituksia, joten päätös tuli lainvoimaiseksi.

Salo–Hajala-ratasuunnitelma on osa Länsiradan kokonaishanketta, eli Helsingin ja Turun välisen nopean raideyhteyden rakentamista lähi- ja kaukojunaliikenteelle. Salon ja Hajalan välille suunnitellaan rakennettavaksi kaksoisraidetta nykyisen raiteen rinnalle, mikä sekä parantaisi nykyisen raideyhteyden välityskykyä että mahdollistaisi Länsiradan koko raideyhteyden toteuttamisen.

Käytännössä ratasuunnitelman hyväksyminen tarkoittaa sitä, että yhtiö voi valmistautua ratatoimituksen käynnistämiseen ja ratasuunnitelman mukaisen radan rakentamiseen. Rakentamisvaiheeseen siirtyminen vaatii kuitenkin vielä Länsiradan osakkaiden päätöksen, joten välittömiä vaikutuksia ratasuunnitelman hyväksynnällä ei tässä vaiheessa vielä ole.

– Salon ja Hajalan välisen ratasuunnitelman hyväksyminen on meille merkittävä virstanpylväs, sillä se on ensimmäinen hyväksynnän saanut ratasuunnitelmamme. Samalla kyseessä on ensimmäinen hankeyhtiön ratasuunnitelmalle saama hyväksymispäätös Suomessa, Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen kommentoi tiedotteessa.

– Käytännössä ratasuunnitelman hyväksyntä tarkoittaa sitä, että olemme taas yhtä askelta lähempänä radan varsinaista rakentamista Salon ja Hajalan välillä. Kuten olemme aiemmin kertoneet, tämä rakentamisvaiheeseen siirtyminen vaatii vielä osakkaidemme päätöksen, josta he parhaillaan neuvottelevat. Laatimamme aikataulun mukaisesti rakentamissuunnittelu Salo–Hajala-yhteysvälillä alkaisi tämän vuoden aikana ja varsinaiset rakentamistyöt vuonna 2027, Ottavainen jatkaa.

Ratasuunnitelman hyväksymispäätöksessä hyväksyttiin rautatien sijainti, joka voidaan merkitä maastoon, ja päätös oikeuttaa myös suunnitelmassa osoitettujen alueiden ja oikeuksien lunastamiseen ratatoimituksessa. Päätöksessä hyväksyttiin myös yhtiön esittämät toimenpiteet, joilla rakentamisen ja rautatieliikenteen haitallisia vaikutuksia poistetaan tai vähennetään.

Yksi merkittävimmistä Salo–Hajala-ratasuunnitelmassa esitetyistä haittojen vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä on kiinteistökohtainen meluntorjunta. Länsirata on ensimmäinen rautatiehanke Suomessa, jossa uusia meluntorjunnan keinoja suunnitellaan käytettäväksi.

– Tiimimme on tehnyt hienoa työtä suunnitteluhankkeessa, kiitos kaikille Länsiradan työntekijöille. Yksi syy hankeyhtiöiden perustamiselle on ollut uusien ratkaisujen hakeminen, ja sitä olemme Länsiradassa myös lähteneet toteuttamaan. Yhtenä esimerkkinä tästä on meluntorjunta, joka on suunniteltu tavalla, jota Suomessa ei aikaisemmin ratahankkeissa ole käytetty, Ottavainen sanoo.

– Aiemmin ratahankkeissa on käytetty perinteisiä meluntorjunnan keinoja, kuten meluseiniä ja valleja, jotka on toteutettu rautatiealueelle. Meidän suunnitelmissamme on käyttää kiinteistökohtaisia meluntorjuntatoimenpiteitä perinteisiä keinoja täydentävinä ja joissakin tapauksissa osittain myös korvaavina keinoina.

Kiinteistökohtaisia meluntorjunnan keinoja, jotka toteutetaan aina vain kiinteistön omistajan suostumuksella, ovat esimerkiksi ikkunoiden vaihdot, seinärakenteiden lisäeristäminen sekä ääntä vaimentavat raitisilmaventtiilit. Kiinteistökohtaisen meluntorjunnan tavoitteena on rautatieliikenteen aiheuttaman hetkellisen korkean melutason haittojen vähentäminen ja asumismukavuuden parantaminen, sekä joissakin tilanteissa myös kiinteistöjen tarpeettomien lunastusten välttäminen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta