Avovankiloista vapautuvat vangit ovat useimmiten optimistisia rikollisen uran päättämisen suhteen. Heillä on myös strategisia suunnitelmia tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Väitöstutkimuksen mukaan pelkkä vahva halu ei riitä, vaan onnistuminen edellyttää rakenteellista tai sosiaalista tukea. Vangit Suomessa eivät kuitenkaan koe saavansa riittävästi tukea ja apua vapautumisen valmisteluun. Vankilassa tapahtuva valmistautuminen vapautumiseen on keskeistä sekä yhteiskuntaan integroitumisen että rikoksista irtautumisen tukemisessa.

– Useat vangit hyötyisivät tällaisesta kohdennetusta ja aktiivisesta vapautumisen valmistelusta, sanoo väitöskirjatutkija Emma Villman Helsingin yliopistosta.

Rikoksista irtautuminen oli monille haastatelluille pitkä prosessi, joka joillakin kesti useita vuosia ja ilmeni monesti rikosten määrän tai vakavuuden vähenemisenä ennen rikollisuuden täydellistä lopettamista. Väitöstutkimukseen haastateltiin vankeja avovankiloissa ennen heidän vapautumistaan sekä kahdesti vapautumisen jälkeen.

Väitöksen mukaan suomalaisilla avovankiloiden vangeilla ei ollut pelkästään epärealistisia unelmia rikollisuuden irtautumisesta, vaan he olivat laatineet konkreettisia suunnitelmia. Näissä suunnitelmissa korostuivat päivittäisen tekemisen tärkeys, ympäristön vaihtaminen ja tuen hakeminen muilta onnistumisen edellytyksinä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vangit suhtautuvat usein optimistisesti rikollisen uran päättämiseen ennen vapautumistaan. Rikosten uusimista koskevat tilastot paljastavat, että monet näistä odotuksista ovat liian optimistisia.

Vaikka monet vangit näkivät rikollisuudesta irtautumisen ensisijaisesti sisäisenä prosessina, jossa yksilö itse tekee päätöksen muuttaa elämänsä, ulkoiset tekijät kuitenkin vaikuttivat merkittävästi tähän prosessiin.

– Asuminen, työ, velat, ihmissuhteet, päihdeongelmat sekä fyysinen terveys ja mielenterveys nousivat kaikki esiin rikollisuudesta irtautumista edistävinä tai estävinä tekijöinä, sanoo Villman.

Tutkimuksessa nousi esiin valvottu koevapaus yhtenä mahdollisena rikollisuudesta irtautumista edistäjänä tekijänä. Valvotussa koevapaudessa vangit vapautuvat enintään kuusi kuukautta ennen rangaistuksen varsinaista vapautumispäivästä ja suorittavat tuomionsa loppuosan kotona sähköisesti valvottuna.

– Koevapauteen pääseminen edellyttää kuitenkin, että vangilla on järjestetty asuinpaikka ja jokin päivittäinen toimintavelvoite. Tämä vaatii aktiivista vapautumisen valmistelua vangin ja vankilahenkilökunnan välillä ennen vapautumista, Villman toteaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ja miksi yksilöt lopettavat rikollisen uransa. Väitöskirjaan haastateltiin vankeja avovankiloissa ennen heidän vapautumistaan sekä kahdesti vapautumisen jälkeen: puoli vuotta ja puolitoista vuotta ensimmäisen haastattelun toteuttamisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten vangit motivoituvat irtautumaan rikoksista ja miten he saavuttavat siirtymän rikoksettomaan identiteettiin.

Villman väittelee 24. tammikuuta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Pathways to desistance from crime: expectations and challenges upon release from open prisons.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)