Suomen talouden nousukäänne vahvistuu, mutta kuntatalous käy vielä aallonpohjalla

Kotimaan talouden elpyminen vauhdittuu ensi vuonna, kun sekä kulutus että investoinnit piristyvät. Merkittävin epävarmuus sekä koko maan että kuntatalouden kannalta liittyy työllisyyden ennakoitua heikompaan kehitykseen. Kuntataloudessa alijäämät syvenevät ensi vuonna. Aallonpohjan jälkeen sopeutustoimet sekä suhdanteen parantaminen vähitellen vahvistavat kuntataloutta vuodesta 2026 alkaen.

Tuoreimmat bkt-tilastot vahvistavat, että käänne Suomen taloudessa on tapahtunut. Bruttokansantuote on kasvanut kuluvan vuoden jokaisella neljänneksellä, vaikka matkan varrelle on mahtunut poikkeuksellisen mittavia työtaisteluita ja talousluottamus on pysynyt heikkona. Elpyminen on kuitenkin yhä kapea-alaista. Kasvua ovat toistaiseksi tukeneet lähinnä nettovienti sekä julkiset investoinnit. Sen sijaan kotimaiset yksityiset kysyntätekijät ovat edelleen heikoissa kantimissa.

– Huolestuttavin tilanne on yksityisessä kulutuksessa, josta on odotettu jopa noususuhdanteen pääasiallista ajuria. Vielä ei siltä näytä. Viime vuosina koetulla elinkustannusten ja korkotason nousulla on ollut ennakoitua pidempi varjo. Vaikka ostovoima on jo alkanut kohentua ja korot laskevat, niin työllisyyden heikkeneminen, etuusleikkaukset sekä yleisen arvonlisäverokannan korotus ovat pitkittäneet kulutustaantumaa, kommentoi Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala tiedotteessa.

Vaikka kotimarkkinoiden tilanne on odotuksia vaikeampi ja kuluttajien luottamus alamaissa, yritystaloudessa kasvuodotukset ovat alkaneet jo vahvistua. Talouden toteutuneen kehityksen myönteiset ja kielteiset yllätykset ovat kutakuinkin tasapainossa, joten Kuntarahoitus ei tässä vaiheessa näe tarvetta muuttaa lähivuosien bkt-ennustettaan.

– Ensi vuoden lähtöasetelmat ovat selvästi paremmat. Viennin vedon lisäksi myös investoinnit ja kulutus alkavat tuottaa kasvua. Elpymisen laventumisen ansiosta kahden prosentin bkt-kasvu vuosina 2025–26 on edelleen realistinen arvio, Vesala jatkaa.

Ennusteeseen liittyvät riskit ovat kuitenkin kasvaneet. Kotimaassa merkittävin epävarmuus kohdistuu työllisyyteen.

– Varsinainen riskien runsaudensarvi on kuitenkin kansainvälisen talouden ja politiikan arvaamattomuus, Vesala toteaa.

Markkinat odottavat EKP:n laskevan talletuskorkonsa ensi vuoden aikana melko nopeasti alle kahden prosentin.

– Euroalueen inflaatio onkin hidastunut lupaavasti, mutta protektionismi sekä mahdolliset uudet geopoliittiset kriisit voivat yhä aiheuttaa globaaleihin toimitusketjuihin häiriötä ja nostaa tuotantokustannuksia. Näiden riskien vuoksi EKP voi lopulta päätyä alentamaan korkoja markkinaodotuksia vähemmän, Vesala sanoo.

Neljän poikkeuksellisen hyvän vuoden jälkeen kuntatalouden rahoitusalijäämä kasvaa kuluvana vuonna selvästi, kun tilapäisten tuloerien vaikutukset poistuvat, toimintakulut nousevat ja investoinnit säilyvät korkealla tasolla.

Kunnilla on jo käynnissä merkittäviä säästöohjelmia ja kuntien tuloveroprosenttien painotettu keskiarvo nousee ensi vuonna 0,07 prosenttiyksikköä. Meno- ja tulosopeutuksesta huolimatta arvioimme kuntien rahoitusalijäämän kasvavan vuonna 2025 1,7 miljardiin euroon.

Kuntataloutta rasittavat käyttötalouden menopaineet, sote-siirtojen täsmäytyksen aiheuttamat valtionosuusleikkaukset sekä nettoinvestointien lievä kasvu. Heikentynyt työllisyysnäkymä on puolestaan verokertymille varteenotettava riski.

– Myös hyvinvointialueiden talousvaikeuksilla on omat heijastusvaikutuksensa kuntiin. Kuntien omistamien sote-kiinteistöjen minimivuokra-aika päättyy vuoden 2025 lopussa ja hyvinvointialueet tuskin käyttävät vuokrasopimusten ylimääräistä optiovuotta. Edessä on vuokrasopimusten irtisanomisia tai uusia sopimuksia alennetuilla vuokrilla. Käyttämättömiksi jäävät sote-kiinteistöt aiheuttavat kunnille monenlaisia ylläpito-, muunto- ja purkukustannuksia, jotka vähentävät kuntien pääasiallisiin tehtäviin käytettävissä olevia varoja, kommentoi Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.

Myös TE-uudistuksesta kunnille kertyviin todellisiin kustannuksiin liittyy paljon epävarmuutta.

– Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille varsin tiukasti budjetoidulla rahoituksella. Vuoden alusta kuntatalouden suhdanneriskit kasvavat, koska kuntien osuus työttömyysturvamenojen rahoituksesta kasvaa. Pitkäaikaistyöttömyys on jo huomattavasti noussut, mikä levittää matalasuhdanteen kuntatalousvaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen, Kallio jatkaa.

Kuntien näköpiirissä olevat alijäämät ovat niin suuria, että säästöjä ja veronkorotuksia on luvassa tulevinakin vuosina. Talouden sopeutusta voidaan jatkossa joutua tekemään myös jarruttamalla investointisuunnitelmien läpivientiä. Investoinnit pysyvät kuitenkin verrattain korkealla tasolla parin seuraavan vuoden ajan.

Kuntarahoitus arvioi sopeutustoimien ja taloussuhdanteen paranemisen kuitenkin vahvistavan kuntien käyttötaloutta vuodesta 2026 alkaen ja myös kuntasektorin rahoitusalijäämä kääntyy laskuun.

– Arvioimme, että Manner-Suomen kuntien lainakanta kuitenkin kasvaa vuosina 2025–28 lähes kuudella miljardilla, toteaa Kallio.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta