Parainen ja Naantali etujoukoissa lisäämässä kunnan elinvoimaa tavoitteellisella yrittäjyyskasvatuksella

Naantalin kaupunki ylläpitää tiivistä yritysyhteistyötä paikallisten yritysten, kaupungin ja koulujen välillä. Elinkeinopäällikkö Lassi Rosala kertoo yritysyhteistyöstä Naantalin lukiossa. Naantalin kaupunki ylläpitää tiivistä yritysyhteistyötä paikallisten yritysten, kaupungin ja koulujen välillä. Elinkeinopäällikkö Lassi Rosala kertoo yritysyhteistyöstä Naantalin lukiossa. Kuva: Ronja Vuorenmaa

Yrittäjämäisellä osaamisella tuetaan merkittävällä tavalla kunnan elinvoimaa. Mikä tahansa kunta voi nyt ottaa käyttöön käytännönläheisen uuden kehittämismallin, jonka avulla yrittäjyyskasvatus integroidaan tavoitteellisesti osaksi kunnan toimintaa. Naantali ja Parainen ovat ottaneet mallin käyttöön pilottikuntina.

Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Valtakunnallinen YES ry ovat rakentaneet kuntien käyttöön uuden mallin ja työkalut, joilla kunta voi kehittää yrittäjyyskasvatusta tavoitteellisesti ja strategisesti.

– Yrittäjyys ja yrittäjämäinen osaaminen ovat elinvoimaisen kunnan tukipilareita. Yrittäjyyskasvatuksella on valtava potentiaali kunnalle, joka haluaa vahvistaa yrittäjämäistä osaamista ja -toimintakulttuuria kattavasti ja tavoitteellisesti oppilaitosten ja kolmannen sektorin yhteistyönä, Varsinais-Suomen Yrittäjien koulutus- ja osaamisasioiden päällikkö Johanna Vainio kertoo tiedotteessa.

Kunnat, jotka ovat kehittäneet ja panostaneet yrittäjyyskasvatukseen, ovat olleet kärkisijoilla kunnan elinvoiman eri tekijöitä mittaavissa tutkimuksissa, kuten Yrittäjien Kuntabarometrissa. Elinvoimaa yrittäjämäisellä osaamisella -hankkeessa rakennettu uusi malli on kehitetty yhteistyössä kahden varsinaissuomalaisen pilottikunnan, Naantalin ja Paraisten, kanssa.

Molemmissa kunnissa on tehty aktiivista ja onnistunutta yrittäjyyskasvatusta jo ennen hanketta. Paraisille ja Naantaliin on nyt rakennettu kehittämisohjelmat tukemaan ja kehittämään kunnan yrittäjyyskasvatusta ja elinvoimaa.

– Yrittäjyys, yrittäminen ja osallisuus ovat Naantalissa keskeisiä arvoja. Lapsilla ja nuorilla on tärkeä ja aktiivinen rooli osana paikallista yhteisöä, joka ei jätä ketään syrjään. Asetimme elinvoimaohjelmamme yhdeksi keskeisistä toimenpiteistä yrittäjyyskasvatuksen pysyvän toimintamallin luomisen. Uskomme, että mallin ja sen toteuttamista koordinoivan tiimin työn kautta saamme lisää vaikuttavuutta ja pysyvyyttä tekemiseen, toteaa Naantalin elinkeinopäällikkö Lassi Rosala.

Naantalin tavoitteena on mallin avulla muun muassa lisätä oppilaitosten yhteistyötä työelämän ja yrittäjien kanssa sekä yhteisiä projekteja eri toimijoiden välillä, kokeiluja sekä oppilaiden oman osaamisen tunnistamista.

Paraisilla yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen nähdään tärkeänä keinona tukea lasten ja nuorten kasvua sinnikkäiksi, yhteisöllisiksi ja kykeneviksi yksilöiksi, jotka ovat valmiita tulevaisuuden haasteisiin.

– Tämä työ vahvistaa paitsi kaupungin elinvoimaisuutta, myös nuorten valmiuksia kokeilla rohkeasti ja oppia epäonnistumisista. Olemme jo rakentaneet yhteisön, joka kannustaa nuoria osallistumaan – "meidän Paraisilla" oppiminen ulottuu koko kaupunkiin. Seuraavaksi syvennämme yrittäjyyskasvatusta vahvistamalla nuorten taitoja ja asenteita, jotta he voivat toimia vastuullisina kansalaisina ja pärjätä tulevaisuuden työelämässä, Paraisten suomenkielisen koulutuksen opetuspäällikkö Katriina Sulonen toteaa.

Yrittäjyyskasvatuksen uusi kehittämismalli julkistettiin 13. marraskuuta Elinvoimaa yrittäjämäisellä osaamisella -seminaarissa Turussa. Malli on prosessi, joka tarjoaa kunnalle selkeät askelmerkit sekä joukon helppokäyttöisiä menetelmiä ja työkaluja. Keskiössä on tiimi, johon kuuluu kunnan toimijoiden ja oppilaitosten edustajien lisäksi yrittäjiä ja muita työelämän sekä kolmannen sektorin edustajia. Paraisille ja Naantaliin tällaiset tiimit on nyt perustettu.

Yrittäjyyskasvatuksen vaikuttavuuden kehittäminen osana kunnan tai alueen muuta elinvoimatyötä edellyttää vahvaa yhteistä tahtotilaa sekä tiivistä ja sujuvaa yhteistyötä eri sektoreita ja organisaatioita edustavien toimijoiden välillä. Uusi kehittämismalli auttaa varmistamaan, että yrittäjyyskasvatus ei jää erilliseksi toiminnaksi vaan integroidaan osaksi oppilaitosten ja kuntien rakenteita ja toimintakulttuuria. Tämä on ratkaisevaa pitkäjänteisen vaikuttavuuden kannalta.

– Jos yhteistyöltä puuttuvat käytännön työkalut ja yhteisen tekemisen raamit, jää yrittäjyyskasvatuksen huomioiminen valitettavan usein vain sanojen tasolle. Yrittäjyyskasvatus ei voi olla yksittäisten toimijoiden varassa, vaan sen on oltava osa kasvatuksen ja koulutuksen sekä päätöksenteon ja johtamisen kokonaisuutta. Tämä edellyttää resursseja ja tukea kunnan johto- ja luottamushenkilöiltä, sekä jatkuvaa arviointia ja kehittämistä, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.

Elinvoimaa yrittäjämäisellä osaamisella – kehittämismalli kuntiin (2023–2024) -hanketta on rahoittanut Varsinais-Suomen liitto. Hankkeessa kumppanina on toiminut Aliats Oy.

YES-verkosto toimii sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. YES-aluetoimijat työskentelevät eri puolilla Suomea kehittämisyhtiöissä, koulutuskuntayhtymissä, uusyrityskeskuksissa ja yrittäjäjärjestöissä. YES-alueverkostoa tukee ja koordinoi Valtakunnallinen YES ry.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Täyttä asiaa: Turussa on liian vähän julkisia vessoja

Turussa on julkisia vessoja liian vähän. Muun muassa Kauppakeskus Hansassa ei ole kuin kahviloiden ja Stockmannin vessat. Ruissalossa ja jokirannassa ei myöskään ole vessoja, mikä on kävelyllä oleville ajoittain ongelma.

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Kolmasosa opettajista pelkää tekoälyn vaikutuksia oppimiseen

Opettajat käyttävät tekoälyä työssään yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna, osoittaa Kopioston selvitys. Samaan aikaan he suhtautuvat varauksella tekoälyn vaikutuksiin oppimiseen. Koulujen alkaessa kysymys ei enää ole siitä, käytetäänkö tekoälyä opetuksessa, vaan millä säännöillä, millaisella osaamisella ja millaisia aineistoja hyödyntäen sitä käytetään.

Työpäivän ilopilleri vai hiljainen voima?

Työystävänpäivää vietetään nyt toista kertaa.

Millainen on hyvä työystävä, ja miksi sillä on väliä? Elo teetti kyselytutkimuksen 1 500 työelämässä olevalle suomalaiselle, joka paljastaa, että työelämässä kaivataan hyvin erilaisia työystäviä, ja juuri siksi työystävyyttä pitää rakentaa tietoisesti. Työystävänpäivää vietetään nyt toista kertaa, ja mukana on jo 1 200 yritystä vahvistamassa parempaa työelämää.

Turun radio- ja tv-asemalla tehdään huoltotöitä – lyhyet katkokset radio- ja tv-lähetyksiin

Turun radio- ja tv-asemalla tehdään huoltotöitä 18. elokuuta kello 9–16. Huoltotöiden aikana kaikille asemalta lähetettäville radio- ja tv-kanaville aiheutuu lyhyet, noin viiden minuutin, katkokset huoltotöiden alkaessa ja päättyessä työturvallisuuden takaamiseksi. Radiokanavat lähetetään lisäksi alennetulla teholla huoltotöiden aikana, jolloin peittoalueen reunamille voi aiheutua häiriöitä palveluiden vastaanotossa.

Kannattaako pörssisähkösopimuksen hinta kiinnittää talveksi?

Sähkön futuurihinnat näyttävät, että syksyn tullen sähkönhinta lähtee nousuun ja spot-hinnoissa voi olla huomattavaa vaihtelua.

Sähkön hinnan arvioidaan kallistuvan syksyn edetessä. Kannattaako pörssisähkösopimuksella olevan kiinnittää sähkönhinta, ja milloin se on hyvä tehdä? Syksyn lähestyessä kotitalouksissa on hyvä hetki varautua lämmityskauteen ja laittaa kodin energiatehokkuus kuntoon.

Wilman Viestit-osio uudistuu

Wilmalla on yli kaksi miljoonaa käyttäjää, ja sen kautta kulkee yli 300 000 viestiä viikossa. Wilman Viestit-osio uudistuu vaiheittain vuoden aikana. Uusi viestitoiminto säästää kiireisten opettajien aikaa ja vähentää turhaa klikkailua. Kehitystyötä tehdään yhdessä käyttäjien kanssa.

Notre Damen kellonsoittaja kerää 2020-luvun ennätysyleisön

Notre Damen kellonsoittaja on keräämässä yli 37 000 katsojaa.

Samppalinnan Kesäteatterin tuotanto Disney-musikaalista Notre Damen kellonsoittaja on keräämässä 2020-luvun ennätysyleisön, yli 37 000 katsojaa. Kaikki myyntiin avatut lisänäytökset on varattu loppuun. Edellinen vastaava menestys on vuodelta 2016, jolloin Nunnia ja konnia keräsi yli 38 000 katsojaa. Teatterin katsojaluvut ovat nousseet tasaisesti vuodesta 2023 lähtien.

Sää lämpenee viikonloppua kohden, lounaassa saatetaan yltää hellelukemiin

Ilmatieteen laitoksen 13. elokuuta tekemän ennusteen mukaan huomenna perjantaina pilvisyys on runsasta koko maassa, ja maan länsi- ja pohjoisosassa tulee hajanaisia sateita. Iltaa kohden sateet yleistyvät.

Vauvojen yöheräämiset yleisempiä kuin vanhemmat luulevat

Tutkittava imeväisikäinen lapsi, jolle on puettu unta mittaavat NAPPA-unipöksyt.

Älyvaatteella saadaan aiempaa tarkempaa tietoa imeväisikäisten unesta. Unta voidaan mitata unipöksyillä lapsen luonnollisessa ympäristössä eli kotona.

Tekoälyn väärinkäyttö näkyy myös vakuutuspetoksissa

Generatiivinen tekoäly on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia niin arkeen kuin työelämäänkin. Samalla sen väärinkäytön mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Tekoälyn yleistyminen näkyy nyt myös vakuutuspetosepäilyissä. POP Vakuutuksen mukaan korvauskäsittelyssä törmätään aiempaa useammin tilanteisiin, joissa on syytä arvioida, onko tekoälyä käytetty aineistojen muokkaamiseen.

Sinilevätilanne jälleen tavanomaista rauhallisempi, Kärmäläisissä Naantalissa runsaasti sinilevää

Vihdin Enäjärven sinilevätilanne kesä- ja elokuussa. Vasemmalla kesäkuun levätön tilanne ja oikealla elokuun runsas sinileväesiintymä. Sisältää muokattua Copernicus Sentinel-2 -dataa.

Sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt viime viikosta, ja sinilevätilanne on sekä sisävesillä että rannikkoalueilla ajankohtaan nähden tavanomaista rauhallisempi. Myös avomerialueiden sinilevätilanne vaikuttaa rauhalliselta. Paikoin sinilevää esiintyy kuitenkin runsaasti.

Wärtsilä toimittaa voimalaitoksia Vaasasta Ukrainaan

Suomi tukee sodan runteleman Ukrainan energiasektorin jälleenrakennusta noin 28,5 miljoonalla eurolla kehitysyhteistyövaroista. Ukraina rahoittaa hankkeen loppuosan itse, ja voimalaitosteknologian kokonaisarvo on 46,5 miljoonaa euroa.

Dekkaristi Pirkko Arhippa testamenttasi 800 000 euroa Kirjailijaliitolle

Pirkko Arhippa.

Kirjailija ja dekkaristi Pirkko Arhippa teki Kirjailijaliitolle merkittävän testamenttilahjoituksen, jolla tuetaan uransa alussa olevia naisdekkaristeja. Testamentatun omaisuuden arvo on 800 000 euroa.

Selvitys: Velkamäärät ja kulutusluottojen osuus vaihtelevat suuresti maakunnittain

Selvitys paljastaa suuria eroja suomalaisten velkamäärissä ja siinä, mistä velat eri maakunnissa koostuvat. Tilastokeskuksen vuoden 2025 tietojen perusteella velkaa oli enimmillään 71 961 euroa asuntokuntaa kohden Ahvenanmaalla, kun Kainuussa määrä jäi 27 214 euroon.

Yhtenäiskoulut yleistyvät, koulujen koko kasvaa

Noin 49 000 lasta aloittaa tänä vuonna koulutiensä hyvin erilaisissa peruskouluissa. Suomessa on 268 alle 50 oppilaan koulua ja 20 yli tuhannen oppilaan koulua. Kuntaliiton katsauksen mukaan kunnallisten peruskoulujen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 470 koululla, samalla kun yhtenäiskoulut ovat yleistyneet ja koulujen keskikoko on kasvanut.

Puolet ansiopäivärahan saajista sai kesäkuussa porrastettua etuutta

Ansiopäivärahaa maksettiin kesäkuussa 88 000 henkilölle. Heistä 51 prosenttia sai etuuden alennettuna porrastuksen johdosta. Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.

Tanssilattialla ei tarvitse keksiä sanottavaa

Salsa ja muut paritanssit tarjoavat luontevan tavan tutustua uusiin ihmisiin.

Suuri osa aikuisista sinkuista haluaa löytää parisuhteen, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ei aina ole helppoa. Turkulaisen Tanssistudio Flaman Sinkkusalsat-tapahtuma on tuonut jo useamman kerran yhteen uusia tuttavuuksia etsiviä aikuisia. Tapahtuman suosion taustalla näkyy tarve kohdata muita sinkkuja luontevasti yhteisen tekemisen äärellä. Tänä perjantaina sinkut kohtaavat tanssilattialla Littoistenjärven rannalla Järvelässä. Salsatunnin jälkeen iltaa voi jatkaa vaikka yhdessä saunoen.

Näköislehti

Urheilu

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.

Turku Touring Pyöräily kokoaa yli 700 kuntopyöräilijää Turun seudulle

Turku Touring Pyöräily poljetaan 16. elokuuta.

Turku Touring Pyöräily on kuntopyöräilytapahtuma, joka kokoaa vuosittain yhteen yli 700 pyöräilyn harrastajaa. Tapahtuman lähtö- ja maalipaikkana on 16. elokuuta Turun tuomiokirkko, josta osallistujat suuntaavat kohti itäisen Varsinais-Suomen kauniita maisemia ja monipuolisia pyöräilyreittejä.

Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden

Niko Lehtiranta.

RVS Motorsportin Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Kemoran moottoriradalla ajetusta Circuit Racingin kolmannesta osakilpailusta Lehtiranta nappasi kaksi voittoa ja täydet SM-pisteet.

Soini sivusi Suomen ennätystä – Ezzat rikkoi Sievisen 30 vuotta vanhan SE:n

Aliisa Soini.

Aliisa Soini sivusi Suomen ennätystä 50 metrin perhosuinnin välierässä Pariisissa uitavissa pitkän radan EM-kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa näissä EM-kilpailuissa nähtiin suomalaisväriä myös iltajaksolla, kun Aliisa Soini ui 50 metrin perhosuinnissa alkueristä jatkoon ajalla 26,32 ja oli 16:s. Aamujakson uinti jäi Mimosa Jallowin nimissä olevasta Suomen ennätysajasta ainoastaan kahdeksan sadasosaa.