Näin vältät tapaturmat työmatkaliikenteessä

Syksyn pimeät ja liukkaat kelit lisäävät liukastumisten ja siten tapaturmien riskiä. Keliolosuhteiden lisäksi tapaturmariskiin vaikuttavat myös mielen vireys ja kuormitus. Pihlajalinnan ortopedi ja psykologi kertovat, kuinka työmatkatapaturmia voi ennaltaehkäistä syksyllä.

Suomessa sattuu yli 20 000 työmatkatapaturmaa vuosittain. Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan eniten työmatkatapaturmia sattui viime vuonna tammikuussa ja maaliskuussa. Tapaturmien määrä kääntyy kuitenkin kasvuun jo loka-marraskuussa, joten syksyllä yöpakkasten saapuessa on syytä olla tarkkana työmatkaliikenteessä.

Suurin osa työmatkatapaturmista johtuu kaatumisesta tai liukastumisesta.

– Etenkin työmatkaliikkujat ja vanhempi väestö korostuvat liukastumis- ja kaatumistapaturmissa. Esimerkiksi aamulla kotoa lähtiessä saatetaan olla väsyneitä, ja tiet voivat olla yöpakkasten jäljiltä liukkaat. Pimeässä ja väsyneenä liukkaita kohtia on vaikeaa erottaa, kertoo Pihlajalinnan Tampereen sairaaloiden ylilääkäri, ortopedi Petri Sillanpää tiedotteessa.

Suuri osa selviää liukastumisesta säikähdyksellä tai mustelmilla, mutta pahempiakin tapaturmia sattuu joka vuosi.

– Tyypillisimpiä tapaturmavammoja ovat nilkan ja ranteen vammat, jotka etenkin fyysistä työtä tekevillä voivat johtaa pidempäänkin sairauslomaan. Mikäli kaatuessa raaja tai vartalo vääntyy voimallisesti, voivat nivelside- ja tukirakennevauriot olla mahdollisia, Sillanpää kertoo.

Eniten työmatkatapaturmia sattuu kävelijöille, mutta myös pyöräilijöille niitä tapahtuu valitettavan paljon.

Keliolosuhteiden lisäksi tapaturmariskiin vaikuttavat myös vireys ja jaksaminen. Pihlajalinnan työterveyspsykologian palvelupäällikön, psykologi Susanna Paarlahden mukaan monilla vireystila laskee pimeillä keleillä.

– Ihmisen elimistö on ohjelmoitu siten, että olemme aktiivisempia päivänvalossa ja pimeällä levätään. Monilla meistä vireystila on pimeiden kelien aikaan matalampi, mikä voi johtaa havainnointikyvyn kapenemiseen, hän kertoo.

Sekä yli- että alivireys vaikuttavat ihmisen kykyyn havainnoida ympäristöään.

– Jos ihmisellä on paljon stressiä ja kiirettä, voi elimistö olla ylivirittyneessä tilassa. Ylivirittyneenä emme välttämättä huomaa ympäristön muutoksia, kuten jäätynyttä lätäkköä tai muita turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Alivireys puolestaan voi ilmetä esimerkiksi väsymyksenä tai innottomuutena, jolloin kognitiiviset toiminnot eivät toimi optimaalisesti. Tällöin esimerkiksi ulkoilu voi auttaa, mutta jos olo tuntuu pinnistelyltä, voi kyse olla myös lisälevon tarpeesta, Paarlahti kertoo.

Omaan jaksamiseen on syytä kiinnittää huomiota ympäri vuoden, mutta monille ohjelmaa kasautuu erityisesti syksylle. Paarlahti kehottaakin tarkastelemaan omaa kalenteria muutaman viikon etukäteen ja arvioimaan, millaisia ajatuksia se herättää.

– Mikäli kalenteria katsoessa alkaa hirvittää, on se merkki siitä, että tekemistä on liikaa. Silloin on hyvä tarkastella omaa arkea kriittisesti ja pohtia, mistä voisi karsia, Paarlahti sanoo.

Hän muistuttaa, että myös mukavat asiat voivat kuormittaa ja vapaa-ajan aktiviteeteistakin tulisi voida tarvittaessa karsia.

Sekä Sillanpää että Paarlahti korostavat tapaturmien ehkäisemisessä ennakoinnin tärkeyttä. Keliolosuhteisiin on vaikeaa vaikuttaa, mutta liukastumisia ja kaatumisia voi omalla toiminnalla yrittää välttää.

Ulos lähtiessä käytä säähän sopivia tukevia jalkineita. Liukkailla keleillä nastakengät ovat hyvä ratkaisu.

Varaa riittävästi aikaa siirtymiin, sillä kiireessä tapaturmariski kasvaa.

Ulkoilu usein piristää, mutta ennen ulos lähtemistä on hyvä arvioida, miltä kehossa tuntuu ja onko vireystila riittävä, etenkin jos aiot urheilla tai liikkua vaativammin.

Levon tarvetta ei tarvitse ylikorostaa, mutta mahdollinen alivireisyys on tärkeää huomioida ennen ulos lähtemistä.

Muista, että pimeillä keleillä myös muiden ulkona liikkujien vireystaso voi olla tavallista matalampi. Huolehdi omasta turvallisuudestasi toimimalla liikennesääntöjen mukaisesti ja käyttämällä heijastimia tai huomioliiviä pimeällä liikkuessasi.

Keskity ympäristöösi ulkona liikkuessasi. Jätä puhelimen tarkistaminen toiseen hetkeen tai vähintään pysähdy turvalliseen paikkaan siksi aikaa, kun huomiosi on muualla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sää lämpenee viikonloppua kohden, lounaassa saatetaan yltää hellelukemiin

Ilmatieteen laitoksen 13. elokuuta tekemän ennusteen mukaan huomenna perjantaina pilvisyys on runsasta koko maassa, ja maan länsi- ja pohjoisosassa tulee hajanaisia sateita. Iltaa kohden sateet yleistyvät.

Vauvojen yöheräämiset yleisempiä kuin vanhemmat luulevat

Tutkittava imeväisikäinen lapsi, jolle on puettu unta mittaavat NAPPA-unipöksyt.

Älyvaatteella saadaan aiempaa tarkempaa tietoa imeväisikäisten unesta. Unta voidaan mitata unipöksyillä lapsen luonnollisessa ympäristössä eli kotona.

Tekoälyn väärinkäyttö näkyy myös vakuutuspetoksissa

Generatiivinen tekoäly on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia niin arkeen kuin työelämäänkin. Samalla sen väärinkäytön mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Tekoälyn yleistyminen näkyy nyt myös vakuutuspetosepäilyissä. POP Vakuutuksen mukaan korvauskäsittelyssä törmätään aiempaa useammin tilanteisiin, joissa on syytä arvioida, onko tekoälyä käytetty aineistojen muokkaamiseen.

Sinilevätilanne jälleen tavanomaista rauhallisempi, Kärmäläisissä Naantalissa runsaasti sinilevää

Vihdin Enäjärven sinilevätilanne kesä- ja elokuussa. Vasemmalla kesäkuun levätön tilanne ja oikealla elokuun runsas sinileväesiintymä. Sisältää muokattua Copernicus Sentinel-2 -dataa.

Sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt viime viikosta, ja sinilevätilanne on sekä sisävesillä että rannikkoalueilla ajankohtaan nähden tavanomaista rauhallisempi. Myös avomerialueiden sinilevätilanne vaikuttaa rauhalliselta. Paikoin sinilevää esiintyy kuitenkin runsaasti.

Wärtsilä toimittaa voimalaitoksia Vaasasta Ukrainaan

Suomi tukee sodan runteleman Ukrainan energiasektorin jälleenrakennusta noin 28,5 miljoonalla eurolla kehitysyhteistyövaroista. Ukraina rahoittaa hankkeen loppuosan itse, ja voimalaitosteknologian kokonaisarvo on 46,5 miljoonaa euroa.

Dekkaristi Pirkko Arhippa testamenttasi 800 000 euroa Kirjailijaliitolle

Pirkko Arhippa.

Kirjailija ja dekkaristi Pirkko Arhippa teki Kirjailijaliitolle merkittävän testamenttilahjoituksen, jolla tuetaan uransa alussa olevia naisdekkaristeja. Testamentatun omaisuuden arvo on 800 000 euroa.

Selvitys: Velkamäärät ja kulutusluottojen osuus vaihtelevat suuresti maakunnittain

Selvitys paljastaa suuria eroja suomalaisten velkamäärissä ja siinä, mistä velat eri maakunnissa koostuvat. Tilastokeskuksen vuoden 2025 tietojen perusteella velkaa oli enimmillään 71 961 euroa asuntokuntaa kohden Ahvenanmaalla, kun Kainuussa määrä jäi 27 214 euroon.

Yhtenäiskoulut yleistyvät, koulujen koko kasvaa

Noin 49 000 lasta aloittaa tänä vuonna koulutiensä hyvin erilaisissa peruskouluissa. Suomessa on 268 alle 50 oppilaan koulua ja 20 yli tuhannen oppilaan koulua. Kuntaliiton katsauksen mukaan kunnallisten peruskoulujen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 470 koululla, samalla kun yhtenäiskoulut ovat yleistyneet ja koulujen keskikoko on kasvanut.

Puolet ansiopäivärahan saajista sai kesäkuussa porrastettua etuutta

Ansiopäivärahaa maksettiin kesäkuussa 88 000 henkilölle. Heistä 51 prosenttia sai etuuden alennettuna porrastuksen johdosta. Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.

Tanssilattialla ei tarvitse keksiä sanottavaa

Salsa ja muut paritanssit tarjoavat luontevan tavan tutustua uusiin ihmisiin.

Suuri osa aikuisista sinkuista haluaa löytää parisuhteen, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ei aina ole helppoa. Turkulaisen Tanssistudio Flaman Sinkkusalsat-tapahtuma on tuonut jo useamman kerran yhteen uusia tuttavuuksia etsiviä aikuisia. Tapahtuman suosion taustalla näkyy tarve kohdata muita sinkkuja luontevasti yhteisen tekemisen äärellä. Tänä perjantaina sinkut kohtaavat tanssilattialla Littoistenjärven rannalla Järvelässä. Salsatunnin jälkeen iltaa voi jatkaa vaikka yhdessä saunoen.

Tuomas Haanpää SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen SDP:n piirihallitus on nimennyt Tuomas Haanpään ehdokkaaksi vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Haanpää on turkulainen yrittäjä ja urheilumaailman toimija. 47-vuotias Haanpää on toiminut yrittäjänä yli 20 vuotta ja TuTo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Jääkiekkoliiton hallituksessa noin kymmenen vuotta.

Yli 50 muusikkoa lavalla Taiteiden yönä Logomon Terassikesässä

Pepe Willberg.

Logomon Terassikesässä torstaina 13. elokuuta kello 20 koettavassa erikoiskonsertissa Pepe & Saimaa -klassikkoalbumi esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, kun Pepe Willbergin ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukion alumnikuoro.

Elokuu työmatkapyöräilyn riskialtteimpia kuukausia

Työmatkojen kulkutavoista pyöräilijöille sattuu kaikista eniten tapaturmia juuri nyt elokuussa ja alkusyksystä. Useimmat tapaturmat johtuvat kiireestä ja liiallisista tilannenopeuksista, arvioivat LähiTapiolan ja Liikenneturvan asiantuntijat.

Punkkipankkiin saatu jo 20 000 puutiaista

Hyalomma-puutiaiset ovat suurikokoisia ja ne voi tunnistaa raidallisista jaloista. Vasemmalla on naaras ja oikealla on koiras.

Suomalaiset ovat lähettäneet Turun yliopiston Punkkipankki-keräykseen jo 20 000 puutiaista tutkittavaksi. Keräys jatkuu vuoden loppuun asti, ja loppukesästä keräykseen toivotaan havaintoja erityisesti eksoottisemmista Hyalomma - ja Dermacentor -puutiaisista.

OP Pohjola nostaa Suomen talouskasvuennusteensa kahteen prosenttiin

OP Pohjolan ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan kaksi prosenttia sekä tänä että ensi vuonna. Keväällä kasvuksi arvioitiin tälle vuodelle yhtä prosenttia ja ensi vuodelle 1,5 prosenttia. Keskimäärin vuosien 2026–27 talouskasvu yltää parhaaseen vauhtiin sitten vuosien 2017–18.

Strand Cafe tuo Helsingistä tutun Après Work -konseptin Turkuun

Strand palvelee aamuisin kahvilana. Päivän edetessä se muuttuu viini- ja cocktailbaariksi.

Heinäkuussa Aurakadulle avautunut Strand Cafe lanseeraa torstaina 13. elokuuta uuden Après Work -konseptin. Arkisin kello 16–18 asiakas saa valitsemansa juoman ja pienen syötävän kymmenellä eurolla. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen turkulaisen ravintolan tarjoama vastaava after work -kokonaisuus.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.

Nils Torvalds RKP:n ehdokkaaksi Varsinais-Suomen vaalipiirissä

Nils Torvalds asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa. Hänelle vaaleissa on ennen kaikkea kyse kahdesta asiasta: hyvinvoinnin turvaamisesta sekä siitä, että RKP säilyttää Varsinais-Suomen kansanedustajapaikan ja, että alueella on jatkossakin vahva ääni eduskunnassa.

Näköislehti

Urheilu

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.

Turku Touring Pyöräily kokoaa yli 700 kuntopyöräilijää Turun seudulle

Turku Touring Pyöräily poljetaan 16. elokuuta.

Turku Touring Pyöräily on kuntopyöräilytapahtuma, joka kokoaa vuosittain yhteen yli 700 pyöräilyn harrastajaa. Tapahtuman lähtö- ja maalipaikkana on 16. elokuuta Turun tuomiokirkko, josta osallistujat suuntaavat kohti itäisen Varsinais-Suomen kauniita maisemia ja monipuolisia pyöräilyreittejä.

Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden

Niko Lehtiranta.

RVS Motorsportin Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Kemoran moottoriradalla ajetusta Circuit Racingin kolmannesta osakilpailusta Lehtiranta nappasi kaksi voittoa ja täydet SM-pisteet.

Soini sivusi Suomen ennätystä – Ezzat rikkoi Sievisen 30 vuotta vanhan SE:n

Aliisa Soini.

Aliisa Soini sivusi Suomen ennätystä 50 metrin perhosuinnin välierässä Pariisissa uitavissa pitkän radan EM-kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa näissä EM-kilpailuissa nähtiin suomalaisväriä myös iltajaksolla, kun Aliisa Soini ui 50 metrin perhosuinnissa alkueristä jatkoon ajalla 26,32 ja oli 16:s. Aamujakson uinti jäi Mimosa Jallowin nimissä olevasta Suomen ennätysajasta ainoastaan kahdeksan sadasosaa.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.