AkvaCity valmis ensi keväänä
Teknologiakiinteistöt rakennuttaa Turun Vesihuolto Oy:lle AkvaCity-rakennuksen, jonka peruskivi muurattiin viime torstaina. Samassa juhlassa päästiin viettämään rakennuksen harjannostajaisia. Noin 2 400 neliömetrin kokoinen AkvaCity toteutetaan Itäharjulle osoitteeseen Teollisuuskatu 46. Hanke käsittää kaksi erillistä rakennusta, joista toiseen tulee toimisto- ja sosiaalitiloja ja toiseen teolliseen toimintaan soveltuvaa tilaa. Lisäksi tonteille rakennetaan parkkipaikkoja sekä vehreä piha-alue ja varastorakennus. Työtiloja AkvaCityyn tulee noin 80 ihmiselle.
Peruskiven muuraus- ja harjannostajaisjuhlaan tervehdyksensä toivat Turun Teknologiakiinteistöjen rakennuttamisjohtaja Miika Tuominen, Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola (sd.), Turun Vesihuollon toimitusjohtaja Irina Nordman sekä rakennusliike Jatke Länsi-Suomen Petri Reunanen.
Tuominen korosti puheessaan rakennuksen ympäristöarvoja.
– Teknologiakiinteistöjen ensimmäinen puurakennus on vihdoin toteutuksessa. AkvaCityn pääasiallinen rakennusmateriaali on luja, ympäristöystävällinen Cross Laminated Timber eli CLT, joka koostuu ristiinliimatuista puukerroksista.
Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola toi puheessaan esiin kaupungin tulevaa kehittymistä Tiedepuistoon ja Itäharjulle.
– AkvaCityn rakennus on kaunis ja moderni, ja se toimii hienosti alueen lippulaivana. Samoin kuin Turku Energia, myös Turun Vesihuolto toimii loistavana esimerkkinä myös muille uusien toimitilojen sijaintia miettiville yrityksille.
Turun Vesihuollolla on pitkät perinteet Halisissa, mitä korosti myös Vesihuollon toimitusjohtaja Irina Nordman puheessaan.
– Uusi toimipaikka kokoaa vihdoin kaikki Vesihuollon toiminnot yhteen, mikä on positiivinen uudistus meille. Vaikka Vesihuollolla on pitkä historia Halisilla, jatkossa päästään luomaan uusia perinteitä tänne Tiedepuistoon ja Itäharjulle. AkvaCity sijaitsee keskeisellä paikalla, ja se on meille uuden ajan ja tekemisen symboli, joka myös nostaa koko alueen profiilia.
Rakennusliike Jatkeen tervehdyksen toi Länsi-Suomen toimitusjohtaja Petri Reunanen.
– AkvaCityn on upea hanke Jatkeelle ja on hienoa, että saamme olla mukana sen toteutuksessa. Rakentaminen on aikataulussa ja keväällä on valmista, Reunanen jatkoi rakentajia kiittäen.
AkvaCityn arkkitehtisuunnittelun on tehnyt arkkitehtitoimisto Sarc + Sigge. Hankkeen urakoitsijana on Jatke Länsi-Suomi Oy. Rakennus toteutetaan Leed-sertifikaatin v4-version Platina-tason mukaisesti, mikä tarkoittaa, että kiinteistön aiheuttama ympäristökuormitus ja energiankulutus pyritään minimoimaan koko sen elinkaaren ajan.
AkvaCity valmistuu ensi keväänä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















