Tutkimus: Yrittäjäksi ryhtyminen kasvattaa tuloja

Parhaiten menestyvien yritysten perustajat ovat usein entuudestaan hyvätuloisia tai tulevat yrittäjäperheestä. Yrittäjäksi ryhtyminen kasvatti kuitenkin merkittävästi tuloja pidemmällä aikavälillä taustasta ja aiemmista tuloista riippumatta.

Tutkijat Jarkko Harju Tampereen yliopistosta, Toni Juuti Laboresta ja Tuomas Matikka Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) tarkastelivat laajojen väestötason aineistojen avulla suomalaisten yrittäjien tulokehitystä ja menestymistä yrittäjänä. Tutkimuksen mukaan vanhempien yrittäjätausta ja aiempi menestys työelämässä ovat yhteydessä yrittäjänä menestymiseen, mutta yrittäjät ansaitsivat keskimäärin paremmin kuin palkansaajat taustasta tai aiemmasta tulotasosta riippumatta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten listaamattomien yritysten perustajien tuloja ennen yrittäjäksi ryhtymistä ja sen jälkeen. Tutkimuksen perusteella uuden listaamattoman osakeyhtiön perustajat tienasivat kymmenen vuotta yritystoiminnan aloittamisen jälkeen keskimäärin noin 20 prosenttia enemmän kuin palkkatyössä olevat, kun tuloerot ennen yrittäjäksi ryhtymistä huomioidaan.

Iso osa yrittäjistä oli hyvätuloisia jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Peräti 17 prosenttia yrittäjistä kuului parhaiten tienaavan viiden prosenttiin joukkoon väestöstä ja yli viisi prosenttia kuului parhaiten tienaavan prosentin joukkoon. Aiemmin työmarkkinoilla menestyneet korkeapalkkaiset henkilöt myös menestyvät erityisen hyvin yrittäjinä.

Tutkimus kuitenkin osoittaa, että yrittäjyys on yhteydessä tulojen kasvuun koko tulojakaumalla, eli yrittäjäksi ryhtyminen parantaa tuloja myös aiemmin keski- ja pienituloisilla. Lisäksi uusien yrittäjien todennäköisyys päätyä parhaiten tienaavan prosentin joukkoon on huomattavasti suurempi kuin palkansaajan riippumatta tulojen lähtötasosta.

– Tutkimuksen mukaan menestyvät yrittäjät ovat usein jo entuudestaan hyvätuloisia, mutta keskimäärin yrittäjyys myös kasvattaa tuloja merkittävästi, alkuperäisestä tulotasosta riippumatta. Lisäksi iso osa yritysten menestyksestä kanavoituu työntekijöille palkkojen kautta, muistuttaa tutkija Toni Juuti Laboresta tiedotteessa. 

Vanhempien yrittäjätausta lisää sekä todennäköisyyttä ryhtyä yrittäjäksi että menestyä yrittäjänä. Siinä missä palkansaajista noin joka kymmenennellä on ainakin yksi yrittäjävanhempi, yrittäjillä näin on yli puolella.

Yrittäjäperheiden lasten perustamat yritykset myös menestyvät muita yrityksiä paremmin sekä liikevaihdolla että työntekijöiden lukumäärällä mitattuna. Kun huomioidaan erot alkupääomassa ja toimialojen välillä, kymmenen vuotta perustamisen jälkeen yrittäjäperhetaustaisten yrittäjien yritykset ovat noin kaksi kertaa suurempia. Vanhempien tuloilla ei sen sijaan näytä olevan yhteyttä yrittäjäksi ryhtymiseen tai yrittäjänä menestymiseen.

– Yrittäjäperheiden lasten yritykset menestyivät keskimääräistä paremmin vanhempien tulotasosta riippumatta, mikä osoittaa, että yrittäjätausta vaikuttaa yrittäjänä menestymiseen enemmän esimerkin ja ylisukupolvisen henkisen pääoman kuin varsinaisen rahallisen pääoman kautta, Juuti selittää tutkimuksen tuloksia. 

Tutkimuksessa käytettiin laajoja suomalaisia väestötason rekisteriaineistoja yrittäjistä ja heidän yrityksistään 90-luvulta 2020-luvulle. Tämä ainutlaatuinen aineisto mahdollisti yksilöiden seuraamisen ajallisesti sekä ennen yrityksen perustamista että sen jälkeen, tarjoten yksityiskohtaisen kuvan yrittäjyyden menestystekijöistä. Tutkimuksen tulokset ovat kuvailevia eivätkä osoita syy-seuraussuhteita yrittäjien taustan ja tulokehityksen tai yrityksen menestyksen välillä.

Korkeat tulot ennen yrittäjyyttä ja vanhempien yrittäjyyskokemus ovat yhteydessä yrittäjäksi siirtymiseen ja yritystoiminnan menestykseen. 

Menestys jakautuu laajalle joukolle työntekijöitä, ja yrittäjyyteen liittyvä henkilökohtaisten tulojen kasvu on samanlaista riippumatta yrittäjän tulohistoriasta tai perhetaustasta. 

Yrittäjien yliedustus tulojakauman huipulla johtuu sekä hyvätuloisten valikoitumisesta yrittäjiksi että yrittäjyyden tuomasta tulojen kasvusta. 

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Oletko nähnyt häntä? – poliisi pyytää havaintoja Varissuolla kadonneesta miehestä

Kasvokuva kadonneesta.

Poliisin tiedossa on, että mies on ollut Varissuolla aamupäivällä 4. helmikuuta. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua

Bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin Naantalin keskustan näyteikkunoissa

Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo kymmenen vuotta.

Eurojackpotin päävoitto kohosi 40 miljoonaan euroon

Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 12/2026 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla noin 40 miljoonaa euroa.

Finfringe laajempi kuin koskaan – nyt myös baareissa

Julia Piedade.

Esitysfestivaali Finfringe sähköistää Turun kahdeksatta kertaa 10.–16. toukokuuta – laajempana ja kansainvälisempänä kuin koskaan. 26 esityksen ja runsaan ilmaisohjelman kokonaisuus ottaa haltuunsa 15 näyttämöä. Ohjelmistoon mahtuu teoksia 12 maasta, viidellä kielellä sekä sanattomasti. Taiteen vapaan kentän tuoreet virtaukset tuovat Turkuun sirkusta, tanssia, oopperaa, musiikkiesityksiä, teatteria, fyysistä teatteria, klovneriaa, performanssia, improvisaatiota, stand upia, tarinankerrontaa ja luentoja.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.