Kysely: Olut paras kesäinen panimojuoma

Suomalaiset ostavat eniten vaaleaa lageria. Suomalaiset ostavat eniten vaaleaa lageria. Kuva: Eero Saarikoski

Olut on paras kesäinen panimojuoma ja eniten suomalaiset ostavat vaaleaa lageria. Toiseksi parhaaksi kesäjuomaksi kiri vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut lonkero. Kolmannelle sijalle ylsi kivennäisvesi. Tiedot käyvät ilmi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Oluen asema kesän suosikkijuomana on selkeä. Reilu neljännes (28 %) suomalaisista pitää olutta parhaana kesäisenä panimojuomana. Kyselyssä toiseksi tullutta lonkeroa pitää parhaana kesäisenä panimojuomana viidesosa (20 %) vastaajista. Oluen suosio on laskenut ja lonkeron on kasvanut edellisestä kyselystä. Kolmanneksi kyselyssä tulleen kivennäisveden suosio laski viime vuodesta ja oli nyt 19 prosenttia.

Näkemykset kesän suosikkijuomasta vaihtelevat jonkin verran miesten ja naisten keskuudessa. Miesten mielestä paras kesäinen panimojuoma on olut ja toiselle sijalle miehillä kirii lonkero. Naisilla sen sijaan eniten kannatusta saa kivennäisvesi ja toiseksi eniten lonkero. Lonkero ja virvoitusjuomat ovat molemmat nostaneet suosiotaan aiemmista vuosista.

Suurin osa (90 %) olutta juovista suomalaisista ostaa vaaleaa lageria. Toiseksi eniten suomalaiset sanovat ostavansa vehnäolutta ja kolmanneksi eniten oluenjuojat suosivat tummaa lageria. Vaalea lager oli ostetuin olut sekä miesten että naisten keskuudessa ja kaikissa kyselyn ikäryhmissä.

Suurimmat muutokset vuosien varrelta löytyvät tumman lagerin suosion laskusta ja pilsin suosion kasvusta. Vuonna 2018 tummaa lageria sanoi ostaneensa 69 prosenttia vastaajista, mutta tänä vuonna tumma lager päätyi ostoskoriin vain 60 prosentilla vastaajista. Sen sijaan pilsiä sanoi ostaneensa 51 prosenttia vastaajista vuonna 2018 ja tänä vuonna pils maistui 57 prosentille suomalaisista.

Taloustutkimuksen kyselyssä vastaajilla oli seitsemän vastausvaihtoehtoa, joista sai valita kaikki ne, joita on ostanut edes joskus. Vaihtoehdot olivat vaalea lager, vehnäolut, tumma lager, pils, Indian Pale Ale (IPA), American Pale Ale (APA) ja porter/stout.

– Vaalea lager on suosituimpia oluita ympäri vuoden. Monipuolinen vaalea lager sopii niin sauna- kuin seurustelujuomaksikin, mutta maistuu myös erilaisten ruokien parina. Kesällä on panimojuomien suurin sesonki, mutta helteet kasvattavat erityisesti alkoholittomien juomien kuten vesien ja virvoitusjuomien myyntiä, sanoo viestintäpäällikkö Outi Heikkinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä selvitys toteutettiin online-kyselynä Taloustutkimuksen kuluttajapaneelissa 6.−12. helmikuuta. Kyselyyn vastasi 1 289 suomalaista, jotka ovat iältään 18−70-vuotiaita. Vastaajajoukko on painotettu vastaamaan täysi-ikäisiä suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Henkilöauto ulos tieltä Liedossa, kaksi loukkaantunut vakavasti

Henkilöauto ajo ulos Aurantieltä Liedossa tiistaina aamupäivällä. Pelastus- ja tutkintatoimet ovat kesken.

VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen

VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.

Rakennuksen vieressä paloi nuotio Kaarinassa, pelastuslaitos sammutti

Rakennuksen vieressä paloi maanantaina illalla Piispanristintiellä Kaarinassa nuotio, jonka pelastuslaitos sammutti.

Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa

Suunnittelualue punaisella ja monitoimitalon korttelit YO-1 -merkinnällä opaskartalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.

Turun kaupunki tukee järjestöjä vuosittain lähes kymmenellä miljoonalla eurolla

Turun kaupungin avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten toimintaan.

Turun telakalla laskettiin neljännen Icon-aluksen köli

Icon 4 -aluksen köli laskettiin maanantaina Pernossa.

Meyer Turun telakalla juhlittiin maanantaina 8. syyskuuta neljännen Icon-sarjan risteilyaluksen kölinlaskua. Royal Caribbean -varustamolle rakennettava laiva, työnimeltään Icon 4, on edennyt rungonkoontivaiheeseen.

Kaupunginhallitus hyväksyi uudet johtoryhmät ja päätöksenteon menettelytapaohjeen

Kaupunginhallitus asetti kolme uutta yhteisvaikuttavaa johtoryhmää kahden vuoden toimikaudeksi. Jokaiseen johtoryhmään nimettiin viisi luottamushenkilöä. Ryhmissä työskentelee kaupungin johtoa ja asiantuntijoita.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Pernontiellä ja Ankkurikylänkadulla

Pernontiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Heinikonkadun ja Gotlanninkadun välillä 9.–21. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Syyskesäinen lämpö jatkuu vielä alkuviikolla – sadevaroituksia osaan maata

Lämpötila on lähipäivinä suuressa osassa maata jopa kuusi astetta korkeampi kuin syyskuussa tyypillisesti tähän aikaan. Helleraja ylittyi tänään iltapäivällä Salossa.

Naapparit valtaavat Raision kirjaston

Raision Kirjastotalossa pidetään uuden kirjan Naapparit karkuteillä julkistamistilaisuus lauantaina 13. syyskuuta kello 11 alkaen. Koko perheen tapahtumassa on kaikenlaista puuhailtavaa perheen pienimmille.

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.