Ulkomaiset osakkeet tuottaneet suomalaisia paremmin viimeisen vuoden aikana

Suomalaiset kotitaloudet omistivat maaliskuun lopussa pörssinoteerattuja osakkeita 46,3 miljardin euron edestä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin omistusten arvo oli 47,3 miljardia euroa. Valtaosa (86 %) suomalaisten pörssinoteeratuista osakeomistuksista on suomalaisten yritysten osakkeita, vaikka viime aikoina ulkomaisten yritysten osakkeiden osuus on kasvanut.

Maaliskuussa pörssinoteeratuista osakeomistuksista 13,6 prosenttia oli ulkomaisten yritysten osakkeita, kun vielä vuotta aiemmin vastaava osuus oli 11,2 prosenttia. Ulkomaisten osakkeiden osuus on kasvanut ulkomaisten osakkeiden hintojen nousun ja kotimaisten osakkeiden hintojen laskun myötä. Kotitaloudet ovat myös tehneet viimeisen vuoden aikana suhteellisesti enemmän sijoituksia ulkomaisiin osakkeisiin.

Kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden tuotto oli –4,6 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana eli vuoden 2023 huhtikuun ja 2024 maaliskuun lopun välisenä aikana. Vastaavana aikana ulkomaisten yritysten osakkeiden tuotto oli 17,1 prosenttia.

Viimeisten 12 kuukauden aikana kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden arvo laski 3,6 miljardia euroa ja ulkomaisten osakkeiden kasvoi 780 miljonaa euroa. Vastaavana aikana kotitaloudet saivat osinkoja suomalaisilta yrityksiltä 1,7 miljardin euron edestä ja ulkomaisilta yrityksiltä 140 miljoonan euron edestä.

Kotimaisiin yrityksiin kohdistuvien sijoitusten arvo on laskenut hintojen laskun vuoksi tasaisesti viimeisten 12 kuukauden aikana, paitsi marras-tammikuussa, jolloin kotitalouksien omistusten arvo nousi selvästi (4,1 miljardia euroa) hintojen muutoksen ansiosta. Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä kotimaisiin yrityksiin kohdistuneiden sijoitusten arvo laski 1,2 miljardia euroa. Vastaavana aikana kotitaloudet tekivät nettomääräisesti uusia sijoituksia kotimaisiin osakkeisiin 1,1 miljardin euron edestä. Tammi–maaliskuussa ulkomaisiin yrityksiin kohdistuvien osakesijoitusten arvo puolestaan kasvoi 460 miljoonaa euroa ja kotitaloudet tekivät niihin uusia sijoituksia nettomääräisesti 190 miljoonan euron edestä.

Maaliskuun lopussa kotitalouksilla oli sijoituksia suomalaisissa sijoitusrahastoissa 35,9 miljardin euron edestä, kun vuotta aiemmin sijoitusten arvo oli 31,2 miljardia euroa. Sijoitusrahasto-omistusten määrä on kasvanut sekä uusien sijoitusten myötä (12 kuukauden aikana nettomääräisesti 1,8 miljardia euroa) että arvonmuutosten ansiosta (12 kuukauden aikana 2,9 miljardia euroa).

Viimeisten 12 kuukauden aikana kotimaisten sijoitusrahastojen tuotto kotitalouksille oli 9,1 prosenttia. Parhaiten tuottivat osakerahastot (13,4 %) ja yhdistelmärahastot (11,3 %). Negatiivista tuottoa on tullut ainoastaan kiinteistörahastoista, joissa tuotto viimeisten 12 kuukauden aikana oli –7,8 prosenttia. Viime aikoina suosiotaan kasvattaneiden korkorahastojen tuotto kotitalouksille oli 7,1 prosenttia.

Kotitalouksien sijoitusten arvo oli suomalaisissa osakerahastoissa 15 miljardia euroa, korkorahastoissa 9,8 miljardia euroa, yhdistelmärahastoissa 6,9 miljardia euroa, kiinteistörahastoissa 2,7 miljardia euroa ja muissa rahastoissa 1,4 miljardia euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kari Heikkilän Vana jää -valokuvanäyttely avautuu Naantalin taidehuoneella

Näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta.

Kari Heikkilän Vana jää -näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta. Näyttely on avoinna 11.–30.8. Naantalin taidehuoneella. Se päättää Naantalin taidehuoneen kesän näyttelykauden.

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajaksi haluaville

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan. Haussa on 51 opiskelupaikkaa kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opinnot alkavat tammikuussa 2027 Rauman kampuksella.

Osakerahastot vetivät uusia sijoituksia

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.

Iltavirkuilla aamuvirkkuja enemmän mielenterveysongelmia ja he palautuvat heikommin töistä

Iltavirkuilla on aamuihmisiä enemmän haasteita työn ja muun elämän välisessä tasapainossa. Iltavirkut palautuvat aamuihmisiä heikommin töistä ja heillä korostuvat erilaiset mielenterveysoireet ja -diagnoosit. Iltavirkut myös elävät epäterveellisemmin, vaikkakaan se ei selitä iltavirkuilla suhteessa muihin vuorokausirytmityyppeihin korostuvia työelämän ja muun elämän tasapainon haasteita tai mielenterveysongelmia.

Uusi tekoälymalli simuloi ihmisen lukemista tarkemmin kuin koskaan

Malli seuraa sitä logiikkaa, jonka pohjalta teemme valintoja huomion suuntaamisesta lukemisen aikana. Sen avulla päästään käsiksi siihen, miten lukija muodostaa ymmärryksen tekstin sisällöstä.

Tutkijoiden rakentama malli ymmärtää, miten huomiomme suuntautuu lukemisen aikana. Malli voi mahdollistaa esimerkiksi tekstien räätälöinnin eri lailla lukevien ihmisten tarpeisiin.

Ikä ja työhistoria ratkaisevat ansiopäivärahan enimmäisajan

Ansiopäivärahan enimmäisaika ei ole kaikille sama. Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään 300, 400 tai 500 etuuspäivältä. Työhistorian pituus ratkaisee enimmäisajan. Pisin, 500 päivän enimmäisaika, edellyttää työhistorian lisäksi myös ikäehdon täyttymistä.

Kaukolämpötyö ruuhkauttaa liikennettä Ratapihankadulla

Kaukolämpötyötä tehdään Ratapihankatu 33:n kohdalla 11.8.–6.9. Yksi ajokaista kerrallaan on pois käytöstä. Kevyeen liikenteen väylä on poikki, liikenne on ohjattu ajoradalla sijaitsevalle kiertotielle.

Maailman osakemarkkinoille sijoittavissa rahastoissa yli miljoona sijoittajaa Suomessa

Maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille sijoittavien osakerahastojen osuudenomistajien määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti 2020-luvulla. Uusia sijoittajia maailma-rahastot saivat tämän vuoden tammi–kesäkuussa 135 000, ja kesäkuun lopussa näillä rahastoilla oli jo yli 1,1 miljoonaa sijoittajaa.

Markulantietä päällystetään alkuviikolla

Markulantiellä tehdään päällystystyötä Rieskalähteentien ja Kuninkojantien välillä 11.–13. elokuuta. Työtä tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Suomen yrityskauppojen määrä kipusi historialliseen ennätykseen

Suomen yrityskauppamarkkinalla tehtiin vuoden toisella neljänneksellä 218 transaktiota, mikä on korkein koskaan yhdellä vuosineljänneksellä mitattu yrityskauppamäärä Suomessa. Kauppojen määrä kasvoi noin 25 prosenttia verrattuna vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä

HUS on kertonut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistäviin avustuksiin 30 miljoonaa euroa

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistävillä avustuksilla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita.

Ympäristöministeriö ehdottaa hallinnonalalleen noin 494,8 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2027. Summa on 1,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2026 varsinaisessa talousarviossa.

Herkuleksen kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon

Myllyahteen ja Itäisen Rantakadun väliin jäävä kolmio kaavoitetaan asuinrakentamiselle sekä toimisto- ja liikekäyttöön. Kaavamuutos pohjautuu vuosina 2023–24 järjestetyn tontinluovutuskilpailun voittajaehdotukseen.

Amerikan pastillit, Lontoo rae, Avec- ja Marianne-rakeet Marianne-brändin alle

Fazer uudistaa Marianne-tuoteperhettä kokoamalla useita suomalaisille tuttuja rakeita ja pastilleja Marianne-brändin alle. Reseptit ja maut säilyvät ennallaan.

Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön – mahdollistaa kaksoistutkinnon

Axxellin opiskelijoilla on syksystä 2027 alkaen mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.

Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan

Uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä.

Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.

Näköislehti

Urheilu

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.