Karhukanta kasvanut viidenneksen

Kaikkien karhuhavaintojen lukumäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna, mutta pienempi kuin vuosina 2013–2021. Pentuehavaintojen kokonaismäärä oli samalla tasolla kuin ennen vuotta 2022. Kaikkien karhuhavaintojen lukumäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna, mutta pienempi kuin vuosina 2013–2021. Pentuehavaintojen kokonaismäärä oli samalla tasolla kuin ennen vuotta 2022.

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomen karhukannan vahvistuneen edelliseen vuoteen verrattuna. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 2 100–2 250 yksilöä ennen elokuussa alkavaa metsästyskautta. Arvio on noin 20 prosenttia suurempi kuin viime vuoden arvio. Karhukanta on nyt suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2021.

─ Kannan runsastuminen edelliseen arvioon verrattuna juontunee osaltaan siitä, että metsästyspoistuma jäi vuonna 2022 olennaisesti pienemmäksi kuin kertaakaan vuosina 2016–2021. Muutos kaadettujen karhujen määrässä johtui etenkin siitä, ettei Pohjois-Karjalassa ollut lainkaan karhunmetsästystä vuonna 2022. Metsästysverotus jäi pienemmäksi myös vuonna 2023, kertoo tutkija Samuli Heikkinen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) tiedotteessa.

Vuosina 2017–21 karhun metsästykseen myönnettiin kaatolupia aiempaa enemmän suhteessa kannan arvioituun yksilömäärään. Metsästyksen tavoitteena oli katkaista vuonna 2012 alkanut kannan kasvu.

Kannan kehitykseen vaikuttaa myös karhun biologia. Metsästysverotus voi heijastua myöhään aikuistuvan ja hitaasti lisääntyvän eläimen kannankehitykseen niin, että vaikutukset näkyvät usean vuoden aikajänteellä. Lisääntyvien naaraiden poistuminen kannasta korvautuu hitaasti, koska naaraat saavat ensimmäiset pentunsa yleensä vasta neljävuotiaina.

Arvio karhukannasta pohjautuu petoyhdyshenkilöiden kalenterivuonna 2023 kirjaamiin karhun pentuehavaintoihin. Karhuhavainnoista (yhteensä 9 084) pentuehavaintoja oli yhteensä 1 178. Pentuehavainto tarkoittaa havaintoa, jossa on tavattu emo ja alle vuoden ikäinen jälkeläinen.

─ Havaintoaktiivisuudessa on todennäköisesti vuosien välisiä eroja, jotka heijastuvat myös kanta-arvioihin, Heikkinen toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kipeys käy kukkarolle

Kevään kuuma puheenaihe ovat olleet hallituksen tiukat 240 miljoonan euron sote-säästöleikkaukset. Säästökuurin osamaksajaksi valikoituvat sairastavat suomalaiset. Säästöistä 90 miljoonaa on tarkoitus kerätä kokoon korottamalla lähes kaikkia terveydenhuollon asiakasmaksuja 20 prosentilla. Ideariihien rikkautta ovat myös täysin uudet asiakasmaksut, kuten erityistoimenpiteiden ja leikkauksien uudistuva hinnoittelu. Kuolemakin käy kalliiksi, sillä hinnastoon lisätään vainajien säilytyksestä uusi vuorokausimaksu ja kuolemansyyn selvitys muuttuu maksulliseksi.

Saaristomeripalkinto myönnettiin meritaimenkannan kehittäjille

Tämän vuoden Saaristomeripalkinnon saa Saaristomeren Taimen ry. Yhdistyksen visiona on luoda toiminnallaan vapakalastusta kestävä meritaimenkanta Saaristomerelle.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistyy

Tapani Kaarlas.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan yrityskummitoiminta yhdistää voimansa Suomen Yrityskummien aloitteesta. Varsinais-Suomen Yrityskummit ry:n nimi vaihtuu aluemuutoksen myötä Lounais-Suomen Yrityskummit ry:ksi.

Nuorisorangaistus uudistuu ensi vuoden alussa

Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lakimuutokset, joilla pyritään lisäämään nuorisorangaistuksen käyttöä, selkeyttämään sen asemaa seuraamusjärjestelmässä ja parantamaan rangaistuksen vaikuttavuutta. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2027.

Littoistenjärven ympärijuoksu keräsi yli 200 juoksijaa

Kalle Linnasaari.

Littoistenjärven ympäri juostiin 21. toukokuuta. Pari päivää aikaisemmin LC Littoisen klubilaiset kiersivät reitin ja merkitsivät sen värinauhoin. Samalla kerättiin reitin varrelta kaikenlaista rojua ja roskaa.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri palkitsi Perheiden päivänä Rebin Khezrin ja Turun Sanomat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry on valinnut Perheiden päivän kiitoksen saajiksi 16-vuotiaan Rebin Khezrin sekä Turun Sanomat . Kansainvälisenä Perheiden päivänä 15. toukokuuta piirillä on ollut perinteenä kiittää tahoa, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt kiitoksemme aikataulu vähän venyi, mutta nyt molemmat kiitokset on nyt luovutettu.

Maskussa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla – lupiinin ja jättipalsamin torjunta alkaa kesäkuussa

Lupiinintorjunta alkaa Maskussa maanantaina 1. kesäkuuta.

Maskussa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Maskun kunnan järjestämään peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2 000 euroa palkkioina.

Kesälomien siirtoa koskeva ehdotus lausuntokierrokselle

Opetusministeri on lähettänyt lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksen. Lausuntoja voi antaa 3. heinäkuuta saakka.

Kadunrakennus katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Tiilentekijänkadulla juhannukseen asti

Kadunrakennustyö katkaisee Tiilentekijänkadulla moottoriajoneuvoliikenteeltä Itäisen Rantakadun risteyksen kohdalta. Kiertotie on opastettu kulkemaan Vilhonkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa korjattava

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.

Myllypellon koulun peruskivi muurattiin Raisiossa

Peruskiven muurauksessa täytetään aikakapseli ja muurataan peruskivi.

Raision kaupungin Myllypellon koulun peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin 22. toukokuuta. Vuonna 2028 valmistuvaan kouluun rakennetaan 5.–9.-luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat.

Paraisilla, Liedossa ja Nousiaisissa tehdään asfalttitöitä ensi viikolla

Päällystystöitä ja erilaisia päällystystä edeltäviä ja valmistelevia töitä tehdään viikolla 22 Varsinais-Suomessa Salossa, Paraisilla, Liedossa, Kemiössä ja Nousiaisissa. Vilkkaimmin liikennöidyt kohteet sijaitsevat ykköstiellä ja kymppitiellä sekä maantiellä 180.

Aivotulehdus epätodennäköinen syy pitkittyneisiin koronaoireisiin

Oikeanpuoleinen aivojen TSPO-PET-kuva näyttää kohonnutta glia-aktivaatiota talamuksessa, mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa long-covid potilaalla, jolla voimakkaat uupumus-, ahdistus- ja masennusoireet ovat jatkuneet pitkään SARS-CoV-2-infektion jälkeen. Vasemmalla vastaava kuva tilanteessa, jossa oireet ovat lievemmät.

Uusi aivokuvantamistutkimus ei löytänyt pitkittyneistä koronataudin oireista kärsivien potilaiden aivoista laaja-alaista aivotulehdusta. Sen sijaan voimakkaimmat long covid-oireet olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktivaatioon alueilla, jotka liittyvät mielialaan ja tunteisiin.

Raision kirjasto kiinni ensi keskiviikkona

Raision kaupunginkirjasto on poikkeuksellisesti kiinni keskiviikkona 27. toukokuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Kirjasto on auki normaalisti torstaista 28. toukokuuta lähtien. Raision museo Harkko on avoinna keskiviikkona normaalisti kello 10–18.

Veneilijät avaavat saariston veneilykauden viikonloppuna Naantalissa

Naantalin Venemessut järjestetään Vanhankaupungin vierasvenesatamassa. Messupäällikkö Jani Ollikainen ja Helsingin venemessujen myyntipäällikkö Risto Wuolle viimeistelevät messualuetta ennen avajaisia.

Perjantaina aukeavat Naantalin Venemessut kokoavat veneilyn harrastajat, saariston asukkaat ja mökkiläiset sekä venealan toimijat Naantalin Vanhankaupungin satamaan. Esillä on yli sata venettä ja runsasta ohjelmaa koko viikonlopun ajan.

Turun kaupunki hakee purkamislupaa tulipalossa vaurioituneelle hirsirakennukselle

Linnanpuistossa sijaitseva Perniön tupana tunnettu hirsirakennus tuhoutui osittain tuhopolton seurauksena viime syyskuussa. Rakennus on Turun kaupungin omistama.

Palokuntien SM-kilpailut järjestetään Turussa

Kilpailun pääpalkinto Jehumalja.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23. toukokuuta Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämänvuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Naisten itsemurhien määrä kääntynyt kasvuun

Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Vuosittain menetetään noin 230 000 ennenaikaista elinvuotta, joista noin 170 000 olisi vältettävissä. Tämän arvioidaan maksavan Suomelle noin seitsemän miljardia euroa vuodessa.

Näköislehti

Urheilu

Viisi ikimuistoista Kupittaan derbyä

Derbyt ovat kovaa taistoa. Pallosta kamppailivat elokuussa 2020 Interin Timo Furuhom ja Rick Ketting sekä TPS:n Sami Rähmönen, Aldyir Hernandez ja Rasmus Holma.

Inter ja TPS kohtaavat 23. toukokuuta Veikkausliigaottelussa kuuden vuoden tauon jälkeen. Derbyjen paluun kunniaksi muistelemme aiempia ikimuistoisia derbyjä.

Lars Bryggman Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella

Lars Bryggman (kesk.) edusti vuosina 2022-25 Pelicansia. Hän juhlii lokakuussa 2023 maalia yhdessä Ryan Laschin ja Patrik Carlssonin kanssa.

Turun Palloseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggmanin kanssa. Kookas, 193-senttinen vasemmalta ampuva 33-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:sta, jossa hän teki päättyneellä kaudella runkosarjassa 47 ottelussa tehopisteet 10+11=21 sekä pudotuspeleissä 15 ottelussa tehot 5+4=9.

Puukkokatsomo: Pitkä tie maailmanmestareiksi

Leea Kaisti.

Palataan vielä toviksi salibandyn alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisoihin, jotka päättyivät Suomen kultajuhliin. FBC Loiston ja TPS:n pelaajia oli kultajoukkueessa yhteensä seitsemän. Tuoreita maailmanmestareita ovat muun muassa Ella Virtanen , Leea Kaisti , Aada Honkuri , Minnea Kärki , Janella Järvinen , Neea Rinne ja Ella Holopainen .

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.