Maa- ja metsätalousministeriö: Viljelijät toteuttaneet hyvin ympäristö- ja ilmastotoimia

CAP-rahoitusta haettiin ympäristö- ja ilmastoasioiden kehittämiseen ja energiainvestointeihin. CAP-rahoitusta haettiin ympäristö- ja ilmastoasioiden kehittämiseen ja energiainvestointeihin. Kuva: Lennart Holmberg

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (CAP) rahoituskaudella 2023–27 nojaa kansallisesti kestävän ruoantuotannon jatkuvuuteen ja vahvistamiseen. Toimeenpano on edistynyt pääosin suunnitellusti ja rahoitushaut on saatu auki vaiheittain viime vuoden aikana. Yritys- ja hanketukien osalta maksatukset käynnistyvät alkuvuonna.

Ensimmäisenä toteutusvuonna CAP-rahoitusta haettiin ympäristö- ja ilmastoasioiden kehittämiseen ja energiainvestointeihin. Maaseudun elinvoimaa vahvistavia yritystukia haettiin mikro- ja pienyrityksiin tasaisesti koko maassa. Lisäksi rahoitusta haettiin osaamisen kehittämiseen neuvonnan avulla.

Viljelijät olivat kiinnostuneita kehittämään tilan ympäristö- ja ilmastoasioita sekä investoimaan uusiutuvaan energiaan. Ympäristö- ja ilmastoneuvonnan kysyntä ylitti tavoitteet reilusti. Myös energiainvestointeja haettiin paljon ja hankkeiden toteutunut koko oli etukäteen suunniteltua suurempi. 90 prosenttia pelloista on ympäristösitoumuksen piirissä. Kiertotalouden toimenpiteet, valumavesien hallinta, lintupellot sekä kosteikkojen hoidon tavoitteet ovat ylittymässä. Luomu on jäämässä hieman tavoitteestaan. Eläinten hyvinvointitoimenpiteet kiinnostivat tuottajia.

Maaseudun elinvoimaa vahvistavia yritystukia haettiin mikro- ja pienyrityksiin tasaisesti koko maassa. Rahoitusta haettiin pääasiassa investointeihin. Leader-ryhmien uutta kertakorvauksena maksettavaa yritystoiminnan käynnistämisen rahoitusta haettiin hyvin. Laajakaistarahoituksen kysyntä oli vilkasta. Älykkäät kylät -hankkeet olivat kuntien suosiossa, jotka vahvistavat niitä muuttuvassa roolissa. Suosituimpia toimenpiteitä ensimmäisillä hakukierroksilla olivat koulutushankkeet, luonnonvarayhteistyöhankkeet, maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeet, maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet.

Seurantakomitea käsitteli 6. helmikuuta CAP-suunnitelman toimeenpanon onnistumisia ja esille tuli myös kehitysehdotuksia, ja lisäksi komitea käsitteli muutosehdotuksia vuodelle 2025. Toimeenpanon osalta todettiin, että uudenlainen pinta-alatukien valvontajärjestelmä ja siihen liittyvät tietojärjestelmäkokonaisuus mukaan lukien satelliittiseuranta ja Vipu-mobiili kännykkäsovellus ovat toimineet hyvin.

Seurantakomitea hyväksyi tuloksellisuuskertomuksen komissiolle toimitettavaksi. Tuloksellisuuskertomus koskee ajanjaksoa 1.1.–15.10.2023. Komissio hyväksyy tuloksellisuuskertomuksen kevään aikana. Hyväksymisen jälkeen pidetään vuosittainen tarkastelukokous komission ja jäsenmaan kesken ja tuloksellisuuskertomus julkaistaan maaseutu.fi:ssä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Voi aikoja, voi tapoja

Cicero.

Ajat lienevät muuttuneet. Samoin tavat. Muutama vuosikymmen sitten iso joukko ihmisiä ”pahoitti mielensä”, osa miltei raivostuikin, mainosmaailman törkeydestä, moraalittomuudesta. Olihan eräskin maalimainos sietämättömän seksivetoinen. Maalausasunsa valinneen rintavan naisen dekoltee oli liian ”antava”, vaikkei mitään kuitenkaan ylipursunut. Tai rivo miesääni suklaapatukkamainoksessa kertoi kyseenalaisesti, että ”ei tiedä tyttö, että nurkan takana olisi patukkaa tarjolla! Olisivatko copywriterit enää alemmas kyenneet vajota!

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.