Lupalappuset vaihtumassa digisovellukseen

ParkkiPate saa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa virhepysäköinnin syy liittyy paperiseen tai muoviseen pysäköintilupaan. ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta kertoo, että fyysiset luvat aiheuttavat autoilijoille hankaluuksia esimerkiksi koska ne menevät helposti hukkaan tai joutuvat muista syistä vääriin paikkoihin.

Autoilijoiden reklamaatioiden mukaan fyysisiä lupia on hankalaa käsitellä. Osalle autoilijoista haasteita aiheuttavat lukuisat eri luvat. Autoilija perusteli valvontamaksun reklamaatiotaan sillä, että lupa oli autossa, mutta toisen luvan alla.

ParkkiPaten vuonna 2022 teettämän valtakunnallisen kyselyn mukaan joka kymmenes autoilija tuskailee usein hukkuneen pysäköintiluvan kanssa. Metsäranta myöntää, että fyysinen lupalappu on helppoa unohtaa erityisesti, jos sitä ei käytä säännöllisesti.

Osa autoilijoista pitää saamaansa valvontamaksua aiheettomana, koska pysäköintilupa on ollut autossa, vaikka pysäköinninvalvoja ei ole voinut nähdä lupaa. Toinen autoilija taas halusi, että valvontamaksu peruttaisiin, koska pysäköintilupa oli vaihtanut autossa paikkaa hänen tietämättään.

Metsäranta kertoo, että yksityiset pysäköinninvalvojat suorittavat valvontaa sen mukaan, mitä palvelun tilaajan eli kiinteistönomistajan kanssa on sovittu. Jos sopimuksessa lukee, että pysäköintiluvan tulee olla selkeästi näkyvillä, on luvan puuttuminen pysäköintivirhe.

– Jos auton tuulilasissa on lunta, puhdistamme kyllä autoa niin paljon, että saamme varmasti selvyyden siitä, onko autossa parkkilupa. Kojelauta on luvalle selkein vaihtoehto, josta lupa varmasti näkyy. Pimeän aikaan valvojamme käyttävät myös tarvittaessa taskulamppuja nähdäkseen luvat. Mutta jos parkkilupa on autossa jossain sellaisessa paikassa, josta valvoja ei millään keinoilla pysty sitä auton ulkopuolelta havaitsemaan, on jo yleisen oikeustajun mukaista antaa autoilijalle valvontamaksu pysäköintivirheestä.

Metsärannan mukaan tippuilevat ja katoavat pysäköintiluvat ovat lähitulevaisuudessa historiaa. Yhä useampi kiinteistö on siirtymässä pysäköintiluvissa digiaikaan.

– Tämä on kaikkien kannalta pelkästään suotuisa kehitys, onhan fyysisten lupien tuottaminen ja toimitus kiinteistöihin tehotonta, kallista ja myös varsin epäekologista.

ParkkiPaten teettämässä kuluttajakyselyssä tuli esille, että digitaalinen pysäköintilupa kiinnostaa autoilijoita. Yli neljäsosa kyselyyn vastanneista autoilijoista (21,8 %) pitää muovisia tai paperisia pysäköintilupia vanhanaikaisina. Vielä useampi (22,5 %) kertoi hukanneensa pysäköintilupansa usein tai joskus.

Lähes joka kolmas (27 %) kyselyyn vastanneista haluaisi tutustua digitaaliseen sovellukseen, joka korvaisi paperiset ja muoviset pysäköintiluvat. Lähes puolet autoilijoista on sitä mieltä, että digitaalinen pysäköintilupa olisi kätevä ja helpottaisi arkea.

ParkkiPaten teettämä valtakunnallinen kuluttajakysely toteutettiin elokuussa 2022. Sähköiseen kyselyyn vastasi tuhat suomalaista aikuista, joista 85,2 prosenttia käyttää autoa. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Bilendi. 

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uusi tutkimus valaisee sademetsien pimeän biodiversiteetin suojelua

Trooppista metsää Kibalen luonnonsuojelualueella. Kuvassa näkyvä telttamainen rakennelma on niin sanottu Malaisen pyydys, joita käytetään hyönteistutkimuksissa.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Lähes joka kolmas ei pysähdy stop-merkillä

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä.

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä. Tietämättömyys ei ole syynä laiminlyöntiin, sillä valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon.

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.