75 prosentissa kodeista syödään kinkkua, myös kala maistuu
Lihatiedotuksen vuonna 2022 teettämän tutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista kotitalouksista aikoi ostaa joulukinkun.
Kinkun hankkivista kotitalouksista 90 prosenttia aikoi valita kotimaisen kinkun. Ulkomainen kinkku aiottiin hankkia kahteen prosenttiin talouksista, ja 11 prosentille talouksista kinkun alkuperällä ei ollut väliä.
Pro Luomun arvion mukaan vuoden 2023 joulusesonkiin saadaan noin 65 000 kiloa suomalaista luomukinkkua. Määrä on hieman pienentynyt viime vuodesta, mihin on vaikuttanut yleinen hintojen nousu. Luuton pikkukinkku on suosituin luomutuote. Luomun kuluttajabarometrin mukaan 29 prosenttia suomalaisista haluaa tulevaisuudessa panostaa luomulihaan.
S-ryhmän kaupoissa joulukinkkua myydään joulukuussa puolitoistakertainen määrä tuoreen kalan myyntimäärään verrattuna. Joulukinkun osuus kaikesta joulukuun lihamyynnistä on 20 prosenttia.
S-ryhmän kaupoissa, vuonna 2022 kalan myynti jopa kolminkertaistui normaaliin myyntiin verrattuna. Lohi on kalapöydän ehdoton suosikki, mutta myös mädit, lipeäkala, silakka ja silli ovat suosittuja joulun ajan kalalajeja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)