Työeläkevarat kasvoivat kaksi miljardia toisella vuosineljänneksellä

Kuva: Tela

Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kaksi miljardia vuoden toisella neljänneksellä. Varoja oli kesäkuun päättyessä yhteensä 243 miljardia euroa. Kasvu oli pitkälti kansainvälisen osakemarkkinan hyvän kehityksen ansiota.

Vuoden toinen vuosineljännes tarjosi työeläkevaroille kohtuullista tuottoa, käy ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tuoreista tilastoista. Varojen lasku vuoden 2022 aikana taittui kyseisen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kuluvan vuoden alkupuolisko toi varoihin viiden miljardin kasvun.

– Työeläkesijoitusten tuottoja siivitti kansainvälisen osakemarkkinan hyvä kehitys alkuvuoden aikana. Pohjoisamerikkalaista osakemarkkinaa ja erityisesti sen teknologiasektoria vauhditti tekoälyn potentiaali. Myös korkomarkkinoilta saatiin tuottoja. Samaan aikaan kiinteistömarkkinat ja vaihtoehtoiset sijoitukset polkivat kutakuinkin paikallaan, kuvaa Telan analyytikko Kimmo Koivurinne tiedotteessa.

Työeläkevarojen nimellistuotto vuosineljännekseltä oli 3,1 prosenttia. Reaalituotto, joka ottaa huomioon inflaation kokonaistuottoa vähentävänä tekijänä, oli 0,2 prosenttia. Osakesijoitusten tuotot olivat vuosineljänneksen aikana reaalisesti 1,9 prosenttia muiden jäädessä reaalituotossa miinukselle. Pitemmällä reilun kymmenen vuoden aikajänteellä kokonaistuotto on reaalisesti 3,7 prosenttia.

Varojen omaisuuslajikohtaisessa tai maantieteellisessä jakautumisessa oli muutosta vuosineljänneksen aikana hyvin vähän.

– Osakesijoitusten osuus on kasvanut kattamaan yli puolet eläkesalkusta, mikä nostaa pitkän aikavälin tuotto-odotusta. Hajautuksen alueellinen tarkastelu kertoo, että kotimaan sijoitusten osuus on vuosien saatossa supistunut. Noin kymmenesosa sijoituksista kohdistuu euroalueelle ja pääosa eli yli 70 prosenttia muualle maailmaan. Puhtaasti rahoitusteorian näkökulmasta eläkesijoituksia tulisi hajauttaa vielä nykyistäkin enemmän ulkomaille, arvioi Koivurinne.

Työeläkkeiden rahoituksessa on Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan yksityisaloilla pitemmällä aikajänteellä vaje. 2050-luvulla on näillä näkymin nähtävissä eläkemaksun korotuspaine, joka johtuu eliniän pitenemisestä ja etenkin tällä ja viime vuosikymmenellä laskeneesta syntyvyydestä.

Tällä hetkellä odotetaan, millaiseksi hallitusohjelman kirjaus työeläkejärjestelmän kehittämisestä täsmentyy. Hallitusohjelmassa kehittämisestä haetaan keinoja eläkemaksun vakauttamiseen ja julkisen talouden vahvistamiseen pitkällä aikavälillä.

– Työeläkevarojen merkitys eläkkeiden rahoituksessa on väestörakenteen muutoksen takia kasvanut ja kasvaa edelleen tulevina vuosikymmeninä. Sijoitustuottojen parantamiseen tähtäävän uudistuksen on hyvä olla mukana, kun seuraavaa eläkeuudistusta suunnitellaan, sanoo Telan analyysitoimintojen johtaja Jari Sokka.

Käytännössä tuottojen parantamisessa on kyse sijoitusriskin lisäämisestä eli sijoittamisesta entistä enemmän osakkeisiin. Sokka muistuttaa, että rahoituksen vahvistaminen sijoitustuottojen avulla on hyvin pitkäjänteistä työtä.

– Sijoitustuottoja kasvattamalla voidaan parantaa työeläkkeiden rahoitusta pitkällä aikavälillä. Jos sijoitustoimintaan tehdään uudistus, sen tuloksia voidaan arvioida aikaisintaan useiden vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluttua. Mikään tuottojen parannus ei voi kertaheitolla ratkaista työeläkejärjestelmän koko tulevaisuutta, sanoo Sokka.

Hallitusohjelmassa työeläkejärjestelmästä toivotaan vetoapua muun julkisen talouden ongelmiin. Vielä tarkennusta odottava automaattinen vakauttaja tarkoittaisi käytännössä, että eläkkeitä leikattaisiin tavalla tai toisella, kun työeläkejärjestelmän taloudessa tai muussa julkisessa taloudessa menee huonosti.

– Voidaanko samanaikaisesti ottaa lisää riskiä sijoittamisessa ja siirtää muuta riskiä nykyisten ja tulevien eläkkeensaajien kannettavaksi, Sokka kysyy.

– Suomessa on pidetty arvossa hallitusohjelmassakin mainittua työeläketurvan etuusperusteisuutta, jossa eläke maksetaan luvatun suuruisena. Eläkeajan toimeentulon ennakoitavuus on tärkeää järjestelmässä, jossa aikahorisontti on ihmisen elämän mittainen, Sokka korostaa.

Eläkevarojen määrää koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon eläkerahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.

Telan tilastoimat työeläkevarat eivät sisällä työeläkevakuuttajien taseeseen kirjattuja muita saamisia ja velkoja sekä aineellisia hyödykkeitä. Telan tilastoimat eläkevarat tarkoittavat sijoitettavissa olevia varoja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hankkijan rehutehtaalla pölyräjähdys Urusvuoressa

Hankkijan rehutehtaan prosessissa tapahtui pölyräjähdys Urusvuoressa. Sen seurauksena myllyn suodattimet syttyivät palamaan. Pölyräjähdys on voinut johtunut rehujakeen joukossa olleesta vierasesineestä, joka on aiheuttanut kipinän.

Raision keskusta mullistuu

Kehätien suunnitelmat ovat edistyneet. Suunnittelu kuitenkin venyy yli kesän ja töihin päästään Raision keskustassa vasta syyskuussa. Valmistelevia töitä – kuten raivausta, purkamista, työmaatukikohtien ja kiertoteiden rakentamista – tehdään silti jo kesän aikana.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö täyttää 60 vuotta – kerro muistosi TYS:llä asumisesta

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimesta 1. joulukuuta 1966 vastaamaan Turun kasvavan opiskelijamäärän kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen. TYS on jo kuuden vuosikymmenen ajan rakentanut ja vuokrannut opiskelijoille laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja, joissa opiskelija-arki sujuu mutkattomasti.

Kalastajilla puutteita lupamaksuissa sekä pyydysten merkinnöissä

Metsähallituksen mukaan monilla kalastajilla on puutetta pyydysmerkinnöissä. Kuvassa lasketaan luvallisesti koekalastusverkkoja Naantalin Luolalanjärvellä.

Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat vuoden 2025 aikana yli 9000 luonnossa liikkujaa, kerrotaan Metsähallituksen erävalvontaraportissa. Tarkastuksissa paljastui 585 rikettä, joista 54 päätyi rikostutkintaan.

Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta

Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.

Naantalin kaupunki tukee 200 naantalilaisen nuoren työllistymistä vuosittain

Kaupungin nuorten kesätyöpaikkoja on esimerkiksi Naantalin museossa ja Taidehuoneella, liikunta- ja nuorisopalveluissa, viheryksikössä, keskusvarastossa, varhaiskasvatuksessa sekä siivous- ja ateriapalveluissa.

Naantalin kaupunki tukee nuorten työllistymistä palkkaamalla nuoria kesätöihin sekä tukemalla naantalilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä nuorten palkkaamisessa. Lisäksi nuoria tuetaan oman yritystoiminnan aloittamisessa ja kokeilussa.

Paljonko katupölyä sinä vedät tänä keväänä keuhkoihisi?

Kevään ensimmäiset kuivat kelit tuovat mukanaan riesan, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee: katupölyn. Hiekoitushiekka, tiesuola sekä talven aikana kertynyt lika vapautuvat ilmaan ja heikentävät ulkoilman laatua etenkin kaupunkialueilla. Samaan aikaan alkavat monilla myös siitepölyn aiheuttamat hengitystieoireet.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Virologian tutkijat kokoontuvat Turkuun

Kansalliset Virologipäivät 2026 järjestetään Turussa 19.–20. maaliskuuta. Tapahtuma tuo yhteen virologian tutkijoita, kliinikoita ja asiantuntijoita eri puolilta Suomea keskustelemaan alan ajankohtaisesta tutkimuksesta ja vahvistamaan yhteistyötä.

Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista

Lihavuuteen tai painonhallintaan käytettäviä lääkkeitä ostaneiden henkilöiden määrä lääkeaineittain 2019–2025. Kuvasta näkee, että lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista, ja valtaosa käytöstä on semaglutidia.

Lihavuuslääkkeitä osti vajaat 108 000 henkilöä vuonna 2025. Kasvu oli 43 prosenttia edellisvuodesta ja perustuu lähes kokonaan potilaiden itse maksaman semaglutidin käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, ja sen hoidon tulee olla pitkäjänteistä ja moniammatillista.

Pelastuslaitos harjoittelee ja polttaa rakennuksen Naantalissa ja Paraisilla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutus- ja pelastustoiminnan harjoituksia 21. maaliskuuta Naantalissa Haukanvuorentiellä (Airismaa), Paraisilla Kiluddintiellä (Norrskata) sekä Salossa Palmutsaarentiellä (Kiikala).

Talven hammas hellittää

Milla Vainion pigmenteillä värjätystä savesta tehtyjä keramiikkateoksia on esillä Galleria Jäniksessä.

Milla Vainion näyttely Talven hammas hellittää on esillä Galleria Jäniksessä 22.3.–17.4.

Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi

YTK Työttömyyskassan jäsenille enimmäismaksuajan täyttymisen vuoksi annettujen kielteisten päätösten määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Yhä useamman jäsenen työttömyys piteni niin paljon, ettei ansiopäivärahaa enää voitu maksaa.

Lounais-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä

Sorateiden pinnat ovat jo pehmenneet.

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hyvin keskimääräistä kelirikkokevättä. Kevään sää ja paikalliset olosuhteet viime kädessä kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.

Kenon lauantain ilta-arvonnasta 75 000 euron voitto Paraisille

Paraislainen nettipelaajalla kävi tuuri lauantaina. Onnekas pelaaja nappasi Kenon ilta-arvonnasta 75 000 euroa.

Auralia konsertoi hiljaisuuden hedelmistä

Auralia-kuoro konsertoi marianpäivänä sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 18 Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa. Hiljaisuuden hedelmät –konserttiohjelma rakentuu äiti Teresan tunnetun aforistisen runon ympärille ja kuljettaa kuulijaa hiljaisuuden, rukouksen ja rauhan teemoissa.

Raision kaupunki pyytää minkkejä ja supikoiria Raisionlahdelta

Raision kaupunki pyytää kevään aikana minkkejä ja supikoiria Raisionlahden rannoilta. Vieraspetojen metsästyksellä suojellaan alueen alkuperäistä luontoa ja turvataan lintujen pesintärauhaa.

Näköislehti

Urheilu

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.