Kauppakamarikysely: Kasvavat korkomenot ja sähkön hinnannousu huolestuttavat yrityksiä

Kaisa Leiwo. Kaisa Leiwo. Kuva: Marttiina Sairanen

Yritykset kamppailevat nopeasti kohonneiden energiakustannusten kanssa ja vaikutukset ovat laajoja. Turun kauppakamarin osalta tuoreesta kyselystä selviää, että kohonneet sähkön hinnat vaikuttavat heikentävästi lähes 74 prosenttiin jäsenyrityksistä ja korkojen nousu huolettaa jo noin 63 prosenttia vastanneista. Kyselyyn vastanneista Varsinais-Suomen alueen yrityksistä 81,3 prosenttia odottaa tuotantokustannusten kohoavan loppuvuoden aikana. Kauppakamarien talouskysely tehtiin 5.–7. syyskuuta ja siihen vastasi 269 Turun kauppakamarin yritystä eri toimialoilta.

Tuoreesta talouskyselystä selviää, että 39,5 prosenttia vastanneista arvelee toimipaikkansa kannattavuuden heikentyvän kuluvana vuonna paljon tai jonkin verran vuoteen 2021 verrattuna. Lähes 37 prosenttia vastaajista arvioi kannattavuuden pysyvän ennallaan ja 22,8 prosenttia kertoo yrityksensä kannattavuuden jopa parantuvan paljon tai jonkin verran.

– Epävarmuus, inflaatio ja kustannusten nopea kasvu huolestuttavat Varsinais-Suomen alueen yrityksiä. Näkymät ovat monilta osin synkeät, mutta toisaalta avoimista vastauksista nousee esille, etteivät yritykset halua jäädä vellomaan vaikeuksien ja haasteiden alle, toteaa Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.

Yksi vastanneista toteaa, että ”negatiivinen asenne vie työhalut ja pilaa elämäiloa. Positiivinen asenne oman itsensä kohdalla on erittäin tärkeä ja se kantaa”.

Syyskuun alussa tehdyn kyselyn mukaan sähkön hintojen nousulla on merkittävästi tai jonkin verran heikentävä vaikutus noin 73,5 prosentille alueen jäsenyrityksistä. Luku on samansuuntainen kuin muualla maassa.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 79 prosenttia odottaa tuotantokustannusten nousevan merkittävästi tai jonkin verran loppuvuoden aikana. Vastanneista 19.5 prosenttia arvioi tuotantokustannusten pysyvän ennallaan ja vain 1.5 prosenttia arvioi tuotantokustannusten laskevan.

Avoimissa vastauksissa korostetaan nousseiden korkojen syövän investointihalukkuutta ja kasvavien lainakorkojen hirvittävän velallisia yrityksiä.

– Riskinä on, että suhdannekehitykseen liittyvän epävarmuuden ja kiristyvien rahoitusolosuhteiden yhdistelmä leikkaa jatkossa yritysten investointimahdollisuuksia. Silloin talouden negatiivinen kierre vahvistuu ja myös pidemmän aikavälin kasvupotentiaali heikkenee, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist toteaa.

Yrityksistä noin 23 prosenttia kertoo konkurssiriskinsä kohonneen merkittävästi tai jonkin verran raaka-aineiden hintojen nousun, saatavuusongelmien tai Venäjän sotaan liittyvien pakotteiden takia. Varsinais-Suomen alueen yrityksistä 74,6 prosenttia vastasi, ettei konkurssiriski ole kohonnut ollenkaan.

– Laajempaa konkurssiaaltoa ei ole toistaiseksi odotettavissa, mutta selvää on, että yritysten näkymät ovat heikentyneet, toteaa Appelqvist.

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 5.–7. syyskuuta ja siihen vastasi 2 658 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Turun kauppakamarin jäsenistä kyselyyn vastasi 269.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan pykälän muuttamisen valmistelu etenee

Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen ohjausryhmä katsoo, että perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan kymmenennen pykälän muuttamista koskeva valmistelu voi edetä hallituksen esitykseksi.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia juomapakkausta

Pullonpalautus on suomalaiseen arkeen juurtunut rutiini.

Suomalaiset palauttivat viime vuonna yli 2,3 miljardia pantillista pulloa ja tölkkiä. Maakuntien kärjessä tapahtui muutos, kun Etelä-Savo ohitti Lapin ja nousi Suomen aktiivisimmaksi palauttajamaakunnaksi. Keskimäärin jokainen suomalainen palautti vuoden aikana noin 423 juomapakkausta – hieman yli yhden päivässä.

Kirjalansalmen vanhan sillan pylonit purettu uutta menetelmää hyödyntämällä

Kirjalansalmen vanhaa siltaa on purettu vaiheittain aloittaen sillan päällysrakenteista. Viimeiset purettavat teräsosat olivat rannoilla sijainneet pylonit. Alkuperäistä purkumenetelmää jalostamalla pylonit saatiin kaadettua hallitusti, eikä räjäytyksiä tarvittu.

Virtuaalielämysten V-Room avautuu Myllyyn

V-Room on virtuaalielämyksiä tarjoava keskus, jossa moderni virtuaalitodellisuusteknologia yhdistyy liikkuviin laitteisiin ja immersiivisiin kokemuksiin. Elämykset saavat käyttäjän uppoutumaan niin, että ne tuntuvat koko kehossa ja vievät käyttäjän hetkeksi toiseen todellisuuteen.

Uusi virtuaalielämysten keskus V-Room avaa ovensa Raision Kauppakeskus Myllyssä 1. huhtikuuta. V-Room tuo Suomeen uudenlaisia virtuaalitodellisuuselämyksiä, joissa virtuaalimaailma ja fyysinen liike yhdistyvät.

Turun pormestari Piia Elo tapaa Lontoossa kansainvälistä mediaa ja kulttuurivaikuttajia

Musiikkitalo Fuugaa esitellään tällä viikolla kansainvälisesti, kun pormestari Piia Elo (sd.) osallistuu 19. maaliskuuta Lontoossa Suomen suurlähetystössä järjestettävään tilaisuuteen.

Työkyvyttömyyseläkeriski puolet pienempi ahdistuneisuudessa kuin masennuksessa pitkän sairauspoissaolon jälkeen

Sairausperuste sairauspäivärahan alkamiselle vuonna 2020 ja seuraavan neljän vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuudet. Kuvasta näkee, että ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspäiväraha ei johda erityisen usein eläkkeeseen verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.

Vaikka ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet rajusti sairauspäivärahan perusteena, niihin liittyvä riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan huomattavasti pienempi kuin masennuksessa. Muita, vielä heikosti tunnettuja riskejä voi kuitenkin olla.

Kaerlan vanhaan päiväkotiin murtauduttu

Kaerlan vanhaan päiväkotikiinteistöön osoitteessa Kaerlantie 16 on murtauduttu. Kiinteistöön murtautuneet ovat päässeet käsiksi henkilötietoja sisältäviin materiaaleihin. Käytöstä poistetun päiväkodin tyhjentäminen oli kesken.

Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata

Tullilaskuri on Tullin suosittu palvelu nettitilaajille.

Tullin suosittu Tullilaskuri -palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.

THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia

Suomessa todettiin viime vuonna ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapausmäärien kasvu selittyi pääosin multaan liitettyjen tartuntojen lisääntymisellä.

Kannattaako vielä vaihtaa kesärenkaita?

Renkaiden vaihtoa ei vielä suositella. Takatalvi voi yllättää.

Eteläisessä Suomessa kevät on edennyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti, ja monin paikoin lumet ovat jo sulaneet. Säätiedotusten mukaan kevät on tällä hetkellä noin kuukauden tavanomaista edellä. Lämmin sää on saanut osan autoilijoista harkitsemaan talvirenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin tavallista aikaisemmin. POP Vakuutus muistuttaa kuitenkin, että liian aikainen renkaanvaihto voi lisätä onnettomuusriskiä.

Hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta

Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka jää monilla tunnistamatta. Varhainen toteaminen ja oikea-aikainen hoito voivat hidastaa sairauden etenemistä merkittävästi ja ehkäistä vakavia liitännäissairauksia. Tyks Munuaiskeskus kutsuu kaikki kiinnostuneet kuulemaan ajankohtaista tietoa kroonisesta munuaistaudista ja sen hoitovaihtoehdoista yleisötilaisuuteen Turun pääkirjastoon tiistaina 24. maaliskuuta kello 16–17.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa Business Finlandilta viime vuonna

Business Finlandin viime vuonna myöntämä rahoitus oli 1 097 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrää kasvatti erityisesti kertaluonteinen investointiavustus suurille puhtaan siirtymän investoinneille, jota myönnettiin 312 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomeen rahoitusta 43,5 miljoonaa euroa.

Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin Naantalin keskustan näyteikkunoissa

Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo kymmenen vuotta.

Eurojackpotin päävoitto kohosi 40 miljoonaan euroon

Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 12/2026 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla noin 40 miljoonaa euroa.

Finfringe laajempi kuin koskaan – nyt myös baareissa

Julia Piedade.

Esitysfestivaali Finfringe sähköistää Turun kahdeksatta kertaa 10.–16. toukokuuta – laajempana ja kansainvälisempänä kuin koskaan. 26 esityksen ja runsaan ilmaisohjelman kokonaisuus ottaa haltuunsa 15 näyttämöä. Ohjelmistoon mahtuu teoksia 12 maasta, viidellä kielellä sekä sanattomasti. Taiteen vapaan kentän tuoreet virtaukset tuovat Turkuun sirkusta, tanssia, oopperaa, musiikkiesityksiä, teatteria, fyysistä teatteria, klovneriaa, performanssia, improvisaatiota, stand upia, tarinankerrontaa ja luentoja.

Hankkijan rehutehtaalla pölyräjähdys Urusvuoressa

Hankkijan rehutehtaan prosessissa tapahtui pölyräjähdys Urusvuoressa. Sen seurauksena myllyn suodattimet syttyivät palamaan. Pölyräjähdys on voinut johtunut rehujakeen joukossa olleesta vierasesineestä, joka on aiheuttanut kipinän.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö täyttää 60 vuotta – kerro muistosi TYS:llä asumisesta

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimesta 1. joulukuuta 1966 vastaamaan Turun kasvavan opiskelijamäärän kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen. TYS on jo kuuden vuosikymmenen ajan rakentanut ja vuokrannut opiskelijoille laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja, joissa opiskelija-arki sujuu mutkattomasti.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.