Danske Bank: Osakkeet kääntyvät laskuun

Danske Bankin tuoreimmassa sijoitusnäkemyksessä osakkeiden kehityksen odotetaan kääntyvän laskuun. Alueellisesti suositus on ylipainottaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoita ja alipainottaa Eurooppaa. Paikalliset joukkovelkakirjat nostetaan ylipainoon.

Osakkeiden hinnat nousivat kesän aikana laskevien korkojen ansiosta. Danske Bankin tuore sijoitusnäkemys odottaa kuitenkin osakkeiden kehityksen heikkenevän, ja siksi suositus on alipainottaa osakkeita ja ylipainottaa korkosijoituksia. Osakkeissa suositellaan tällä hetkellä yhdysvaltalaisten osakkeiden ylipainottamista ja eurooppalaiset osakkeet lasketaan neutraalista painosta alipainoon. Kehittyvien markkinoiden osakkeet pysyvät neutraalissa painossa ja japanilaiset osakkeet nostetaan neutraaliin painoon.

– Yhdysvaltain työmarkkinat ovat edelleen vahvat ja työpaikkojen määrä kasvaa merkittävästi, työttömyys on alhaista ja palkat nousevat kohtuullisesti. Vaikka odotamme sinne lievää taantumaa, Yhdysvaltojen työmarkkinat ja talous vaikuttavat tällä hetkellä kestävämmiltä kuin useimmat muut taloudet, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Euroopan taloudessa nähdään useita ongelmia, joista suurin on maakaasun puute talvella. Maakaasun hinta on jo nyt erittäin korkealla Ukrainan sodan seurauksena, ja korkeat hinnat aiheuttavat paineita sekä kotitalouksille että yrityksille. Kaasuhintojen lisäksi laajalle levinnyt kuivuus nostaa sähkön hintaa.

Näkemys suosittelee ylipainotusta defensiivisiin toimialoihin eli sellaisten yritysten osakkeisiin, jotka ovat vähemmän riippuvaisia suhdannevaihteluista. Tällaisia ovat esimerkiksi yhteiskuntapalveluita tarjoavat yritykset.

Toimialoista suositus on alipainottaa perusteollisuussektoria, kulutushyödykkeitä ja viestintäpalveluita ja ylipainottaa päivittäistavaroita, terveydenhuoltoa ja yhteiskuntapalvelusektoria. Tällä hetkellä toimialojen sisällä, kuten kulutushyödykkeissä, voi kuitenkin olla suuria alueellisia eroja.

– Olemme esimerkiksi vähemmän huolissamme amerikkalaisista autonvalmistajista kuin eurooppalaisista, sillä jälkimmäisiin vaikuttavat tuotantoenergian erittäin korkeat hinnat ja odotamme syvempää taantumaa niiden Euroopan kotimarkkinoilla kuin Yhdysvaltojen kotimarkkinoilla, Kivipelto sanoo.

Suomalaisen sijoittajan näkökulmasta euroalueen valtionlainat ja lähialueiden yhtiöiden lyhyet, euromääräiset korkopaperit antavat mahdollisuuden löytää rahoilleen suhteellisen turvallisen parkkipaikan ja jopa pientä tuottoa sen lisäksi.

– Koska on kuitenkin odotettavissa, että Euroopan keskuspankki jatkaa koronnostojaan, on tärkeää painottaa euroalueen korkosijoituksissa lyhyttä duraatiota ja siten minimoida korkoriski, Kivipelto sanoo.

Merkkejä maailmantalouden taantumasta on paljon. Korkokäyrä on Yhdysvalloissa käänteinen, eli lyhyet korot ovat korkeammalla kuin pitkät korot, mikä on historiallisesti ollut lähestyvän taantuman ennusmerkki. Itse asiassa korkokehitys on nyt antanut voimakkaamman signaalin taantumasta kuin mitä nähtiin ennen finanssikriisiä. Samanlaisia merkkejä taantumasta saadaan myös muun muassa globaalista metallien hintakehityksestä, yritysten uusista tilauksista ja ostopäällikköindeksistä.

Kiinan talousluvut ovat jo nyt heikkoja, ja erityisesti Kiinan rakennus- ja asuntomarkkinat osoittavat huolestuttavia merkkejä.

Yhdysvalloissa reaalinen vähittäismyynti on laskenut, ja odotamme kotitalouksien edelleen sopeuttavan kulutustaan korkeampiin hintoihin.

Korkeammat korot voivat luoda lisäpaineita kotitalouksille ja yrityksille, joilla on paljon velkarahoitusta, toisaalta tuotantopanosten hintojen lasku tukee yrityksiä. Korkojen nousu on merkinnyt myös sitä, että useilla asuntomarkkinoilla on nyt nähtävissä merkkejä heikentymisestä, mikä voi myös hillitä kulutusta ja asuntoinvestointeja.

Lisäksi on joukko geopoliittisia riskejä, jotka voivat vaikuttaa talouskehitykseen kielteisesti.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vuoden 2000 tangoprinsessa Jaana Pöllänen esiintyy Raision seurakuntatalolla

Jaana Pöllänen.

Raision seurakuntatalolla järjestetään keskiviikkona 25. maaliskuuta kello 18 Ilta Sinulle -tilaisuus, jonka vieraana on vuoden 2000 tangoprinsessan tittelistäkin tuttu Jaana Pöllänen yhdessä muusikkopuolisonsa Ville Uusitalon kanssa. Illan teemana on Valoksi elämäsi polulle.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus sai 13,7 miljoonan euron rahoituskiintiön maaseudun hanke- ja yritystukiin

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti maaliskuun alussa maaseudun kehittämisen myöntövaltuudet elinvoimakeskusalueille. Lounais-Suomessa maaseudun kehittämisen teemana on kuluvana vuonna uudistuva yrittäjyys.

Infran esirakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Kupittaan kärjen työmaajärjestelyt.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää infran esirakentamisen sekä maanalaiset johtosiirrot työmaa-alueella ja Kalevanrampilla maanantaina 23. maanantaina. Samalla karsitaan alueen puustoa rakentamisen tieltä. Töiden arvioidaan kestävän kesäkuuhun saakka. Työmaan toiminnalla on vaikutuksia Kalevanrampin liikennejärjestelyihin 23. maaliskuuta lähtien. Osa Teollisuuskadusta ja Rautakadusta on jo tammikuusta lähtien ollut suljettuna liikenteeltä.

Koulukuljetukset maksavat kunnille lähes 249 miljoonaa euroa

Kunnat käyttivät vuonna 2024 lähes 249 miljoonaa euroa esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksiin. Kuljetuksissa on noin 105 000 oppilasta. Kuljetusoppilaiden määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 10 000 oppilaalla.

Turun Osuuskauppa vahvistaa kiinteistöjen ja kiinteistöpalveluiden johtamista

Kirsi Eronen ja Janne Alho.

Turun Osuuskauppa on vahvistanut organisaatiotaan tukemaan kasvustrategiansa toteutusta ja palveluverkon hallittua laajentamista. Turun Osuuskauppa hallitsee yhteensä 83 kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 310 000 neliömetriä. Kiinteistöissä on TOK:n oman liiketoiminnan lisäksi myös vuokralaisia.

Kylmä helmikuu nosti sähkönkulutusta, pörssisähkön suosio säilyi

Tavanomaista kylmempi helmikuu piti sähkönkulutuksen ja sähkön hinnan korkeana. Tästä huolimatta pörssisähkösopimusten suosio kuluttajien keskuudessa ei ole juurikaan laskenut. Kokonaan tai osin pörssihintaan perustuvien sopimusten osuus pysyi 45 prosentissa.

Laaja kuvantamistutkimus muuttaa käsitystä Parkinsonin taudin lepovapinan synnystä

Havainnekuva lepovapinan yhteydestä aivojen dopamiinitoimintaan.

Suomalainen kliininen kuvantamistutkimus osoittaa, että Parkinsonin tautiin liittyvä lepovapina ei selity voimakkaammalla dopamiinin menetyksellä. Päinvastoin, vapina kytkeytyy suhteellisesti paremmin säilyneeseen dopamiinitoimintaan.

Kova pakkastalvi lisäsi autoilijoiden avuntarvetta 70 prosenttia

Alkuvuoden kovat pakkaset näkyivät Ifin tievahinkotilastoissa poikkeuksellisena avuntarpeen kasvuna. If auttoi tammi–helmikuussa yli 11 000 autoilijaa, mikä on 70 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

Yleisölähettiläät-seminaarissa keskustellaan uusista keinoista tavoittaa taiteen yleisöjä

Yleisölähettiläät, Yleisötyön kuraattori María Villa Largacha sekä Yleisötyön tuottaja Maria Laitila.

Turussa järjestetään torstaina 26. maaliskuuta kello 13–16.30 avoin Yleisölähettiläät-seminaari, jossa tarkastellaan uusia tapoja yleisöjen osallistumiseksi performanssi- ja esitystaiteeseen. Iltapäiväseminaarin järjestää New Performance Turku, ja se pidetään Turun kaupunginteatterilla.

Huono johtaminen nakertaa onnellisuutta

Kyselyn mukaan suurempi osa suomalaisista työelämässä olevista kokee työn onnellisuuden lähteenä kuin sen nakertajana. Ratkaisevinta ei ole palkka vaan se, kenen kanssa ja miten töitä tehdään. Työpaikan johdon koetaan useammin heikentävän onnellisuutta kuin lisäävän sitä.

Potilasvahinkoilmoitusten määrä kasvoi jyrkästi

Korvatut potilasvahingot liittyivät erityisesti leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin sekä kliinisiin tutkimus- ja hoitoprosesseihin.

Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna ennätykselliset 10 800 potilasvahinkoilmoitusta. Määrä on suurin potilasvakuutusjärjestelmän historiassa. Myös ratkaistujen tapausten määrä nousi, ja maksetut korvaukset kasvoivat yli 30 miljoonaan euroon. Tiedot ilmenevät Potilasvakuutuskeskuksen tuoreesta vuosiraportista.

Turku teki suurimman mainenousun

Turulla on nousua kaikilla aluemaineen osa-alueilla, eniten palveluissa ja sijainnissa.

Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimus kertoo, että Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kuopio on kuitenkin jatkanut nousuaan, ja se on jo lähes saavuttanut Tampereen. Suurimman mainenousun tämänvuotisessa tutkimuksessa teki Turku.

Yrittäjät: Työperäinen hyväksikäyttö vääristää työmarkkinoita

Työperäisen hyväksikäytön sääntelyn uudistus on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Rangaistuksia aiotaan kiristää. Suomen Yrittäjät pitää uudistusta tärkeänä ja tarpeellisena.

Fiksuruoka tuo myymälän Skanssiin

Fiksuruoan myymälä Espoossa avautui viime syyskuussa.

Hävikkikauppa Fiksuruoka avaa kauppakeskus Skanssiin uuden myymälän kesän alussa. Se on Fiksuruoan ensimmäinen kauppa, joka sijaitsee pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Fiksuruoalla on myymälät jo Espoossa ja Vantaalla.

Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1. helmikuuta ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270.

Toiminnantarkastaja ei voi olla taloyhtiön hallituksen jäsen

Toiminnantarkastajaksi voidaan valita lähes kuka tahansa, joka ei ole mukana taloyhtiön hallinnossa.

Kevään yhtiökokouksissa valitaan taloyhtiöille toiminnantarkastajia, joista osalle voi valinnan hetkellä olla hieman epäselvää, mitä kaikkea tehtävä sisältää. Toiminnantarkastajan tehtävä on taloyhtiön kannalta tärkeä mutta vaatimuksiltaan sellainen, josta selviää tavallisella maalaisjärjellä ja huolellisuudella.

Yrttiaho: Hallituksen ohituskaista räjähdetehtaille sivuuttaa demokratian

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti talousvaliokunnassa eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen, jolla ohitettaisiin asemakaavamenettely vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden tuotantolaitosten sijoittamisessa. Kaavapäätös korvattaisiin uudella “maanpuolustuksellisesti tärkeiden tuotantolaitosten sijoitusluvalla”. Puolustusministeriö olisi harkinnassa ratkaisevassa roolissa.

Sähkölinjoja valmistui viime vuonna ennätysmäärä

Sähköyhtiöt maksoivat maanomistajille viime vuonna viisi miljoonaa euroa oikeudesta sähkölinjaan kiinteistöjen mailla, kun edellisvuonna luku oli 2,6 miljoonaa. Tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmään.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Tepsille iso vahvistus

Matej Hradecký.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan paluun tekevä TPS teki maaliskuun alussa merkittävän sopimuksen, kun Palloseura kiinnitti Matej Hradeckýn (kuvassa) kaksivuotisella sopimuksella.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).