Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi luvan merimetsojen ampumiseen Paraisten Kirkkoselällä Högenin saaren ympäristössä

Luvalla saa ampua vuodessa 200 merimetsoa. Ampumislupa on myönnetty Högenin saarelle ja sen ympäristöön Kirkkoselän alueelle. Luvalla saa ampua vuodessa 200 merimetsoa. Ampumislupa on myönnetty Högenin saarelle ja sen ympäristöön Kirkkoselän alueelle. Kuva: Seppo Knuuttila

Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt Paraisten-Nauvon kalatalousalueelle poikkeusluvan merimetsojen ampumiseen. Luvalla saa ampua vuodessa 200 merimetsoa. Poikkeuslupa on myönnetty kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen luvan tarvetta ja riittävyyttä voidaan arvioida uudestaan. Ampumislupa on myönnetty Högenin saarelle ja sen ympäristöön Kirkkoselän alueelle, joten toimenpiteiden toteuttajan on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että ampumisella ei aiheuteta vaaraa alueella liikkujille.

Poikkeuslupa merimetsojen ampumiseen on myönnetty metsille aiheutuvan vakavan vahingon estämiseksi. Högenin saari on maakuntakaavassa merkitty virkistysalueeksi.

– Jotta saaren metsä säilyisi nykyisen kaltaisena, hyvin virkistysalueeksi soveltuvana metsäisenä ympäristönä eikä muuttuisi merimetsojen ulosteen aiheuttamien laajojen puustokuolemien vuoksi avoimeksi alueeksi, on merimetsokannan kasvua ja saaren soveltuvuutta pesintään perusteltua rajoittaa metsän virkistysarvoon liittyvän vakavan vahingon estämiseksi, ylitarkastaja Salli Uljas Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Lupaa oli haettu myös vakavan kalastovahingon estämiseksi. ELY-keskus kuitenkin arvioi, etteivät merimetsot aiheuta alueella vakavaa kalastovahinkoa.

– Pyysimme Luonnonvarakeskukselta (LUKE) lausuntoa merimetsojen aiheuttamista kalastovahingoista alueella ja LUKE:n asiantuntija-arvion mukaan merkittävästi haitallisen kalastovaikutuksen aiheutuminen edellyttäisi nykyistä suurempaa merimetsomäärää. Riski merkittävään kannankasvuun ja kalastovahinkoihin ei ole käytettävissä olevien taustatietojen perusteella niin todennäköinen, että lupa kalastovahinkojen estämiseen olisi ollut mahdollista myöntää ennakoivasti, Uljas sanoo.

Merimetsot tulivat pesimään Kirkkoselälle Högenin saarelle ensimmäisen kerran pesimäkaudella 2020, jolloin saaressa pesi 110 merimetsoparia. Saarella on jo pidempään pesinyt harmaahaikaroita. Sekä merimetso että harmaahaikara ovat rauhoitettuja lajeja, joiden tappaminen, pesinnän häirintä ja pesien rikkominen on kielletty.

– Lupaa ei ole mahdollista myöntää sellaisiin toimenpiteisiin, joista aiheutuisi harmaahaikaroiden pesinnän häiriintymistä, sillä harmaahaikara ei aiheuta metsävahinkoa, jonka estämiseen poikkeuslupa myönnettiin, Uljas toteaa. Hakemuksenkin mukaan merimetsojen häirintä on mahdotonta toteuttaa vaikuttamatta ollenkaan harmaahaikaroihin, ja hakemuksessa arvioidaan harmaahaikaroiden pesinnän todennäköisesti jossain määrin häiriintyvän ja väliaikaisesti heikkenevän. Tästä syystä merimetsojen karkotustoimenpiteitä ei ole mahdollista tehdä pesimäkauden aikana.

Merimetsojen ampuminen on päätöksessä sallittu elokuun ajan harmaahaikaroiden pesinnän jälkeen.

Varsinais-Suomen ELY-keskus käsittelee valtakunnallisesti kaikki rauhoitettuja lintuja koskevat poikkeuslupa-asiat. Viime syksynä lupakäsittely ruuhkautui merkittävästi, kun lupia valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta viljelyvahinkojen estämiseksi haettiin monikymmenkertaisia määriä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tämä ruuhkautti myös muita lajeja, kuten merimetsoja, koskevien poikkeusten käsittelyn.

– Paraisten tapauksessa hakemuksen käsittelyaika oli kymmenen kuukautta, mikä on hakijan näkökulmasta liian pitkä aika, Uljas sanoo.

Koska toimenpiteitä ei ollut mahdollista luvittaa pesimäkaudelle, vaan niiden suorittaminen on sallittua vasta pesimäkauden jälkeen elokuussa, pitkittynyt käsittelyaika ei tässä tapauksessa viivästytä toimenpiteisiin ryhtymistä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta