Yli puolet Suomen sähköntuotannosta mahdollista tuottaa tuulivoimalla vuonna 2030

Rakenteilla on 21 tuetonta tuulipuistoa ja 282 voimalaa. Rakenteilla on 21 tuetonta tuulipuistoa ja 282 voimalaa. Kuva: Jori Liimatainen

Suomessa on julkistettu kesän 2018 jälkeen jo lähes 1,5 miljardin euron arvosta markkinaehtoisia tuulivoimainvestointeja. Tällä vauhdilla yli 50 prosenttia Suomen sähköntuotannosta tuotetaan tuulivoimalla vuonna 2030.

Vaikka Suomea kritisoidaan konkreettisten ilmastotoimien hitaudesta, siirtymä päästöttömään ja kotimaiseen sähköntuotantoon on ollut erittäin nopeaa tuulivoiman osalta. Kesän 2018 jälkeen Suomessa on julkistettu yli 20 tuulipuistoa, joihin rakennetaan yli 280 tuulivoimalaa. Näiden arvioidaan tuottavan vuosittain 4–6 terawattituntia sähköä.

– Nykyaikainen tuulivoimala tuottaa sähköä noin 15–20 gigawattituntia vuodessa. 280 tuulivoimalaa tuottaa siis vuosittain 4–5,5 terawattituntia, mikä ylittää esimerkiksi Suomen suurimman sähkönkäyttäjäkunnan Helsingin vuosittaisen sähkönkulutuksen. Tuulivoimaloiden tuotantokyvyn odotetaan vielä kasvavan lähivuosien aikana, kertoo Voimaa Tuulesta -yhteenliittymän edustaja ja wpd Finlandin toimitusjohtaja Heikki Peltomaa.

– Myös investointinäkökulmasta markkinaehtoisen tuulivoiman lisääntyminen on merkittävää. Keskiarvollisesti yhden tuulivoimalan investointi on noin viisi miljoonaa euroa, kun lasketaan koko tuulivoimapuiston kustannukset mukaan. 280 tuulivoimalan rakentaminen tarkoittaa siis yli 1,4 miljardin euron investointia Suomeen. Investointivauhti tulee pysymään noin miljardin euron vuositasolla jatkossakin, Peltomaa jatkaa.

Voimaa Tuulesta -yhtiöt ovat julkaisseet noin puolen miljardin euron arvosta markkinaehtoisia tuulivoimahankkeita. Jo julkistettujen tuulivoimahankkeiden lisäksi Voimaa Tuulesta -yhteenliittymän yhtiöt ovat suunnitelleet rakentavansa keskimäärin tuhat megawattia lisää kapasiteettia vuosittain.

– Tämä tarkoittaisi, että vuoteen 2030 mennessä saisimme 10 000 megawattia lisää tuulivoimatuotantoa nykyisen päälle. Uusilla tehokkailla voimaloilla tällä kapasiteetilla voidaan tuottaa noin 60 terawattituntia sähköä vuodessa, joka tarkoittaisi, että Suomen koko sähkön tarpeesta vähintään puolet ja parhaimmillaan kaksi kolmasosaa tuotettaisiin tuulivoimalla,” Peltomaa havainnollistaa.

Tuulivoima on tehokkain uusiutuvan energian muoto ja Suomessa on erinomaiset olosuhteet tuulivoimatuotannolle. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on myös Euroopan edullisimmat tuulivoiman tuotantokustannukset.

Uudet tuulipuistot toteutetaan pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla, joissa sähkönostoja saa sähkön, riippuen sopimusmallista keskimäärin noin 29–35 euron megawattituntihinnalla. Viime vuonna Suomessa sähkön keskihinta oli 47 euroa megawattitunnilta.

PPA-sopimus takaa sähkön ostajalle ennustettavaa, markkinahinnan vaihtelulta suojattua, halpaa ja päästötöntä sähköä. Tuulivoimainvestointien avulla yritykset pystyvät myös tekemään merkittäviä ilmastotekoja ja hyödyntämään niitä markkinoinnissaan.

Yhdestä tuulivoimalasta kunta saa kiinteistöverotuloja 550 000–650 000 euroa tuulivoimalan elinkaaren aikana. Maanomistajat saavat keskimäärin vuokratuottoja noin 10 000 euroa yhdestä tuulivoimalasta vuodessa. Tuulipuistojen rakentamisesta paikalliset yritykset saavat noin kolmasosan eli 1,5 miljardin investoinnista paikallisen työn osuus on noin 500 miljoonaa euroa. Tuulipuistojen huoltotoiminta luo uusia työpaikkoja kuntiin.

Päästöoikeuksien hinta on noussut vuoden 2017 noin 5–7 eurosta noin 25 euron nykytasoon hiilidioksiditonnilta. Päästöoikeuksien hintojen on arvioitu kasvavan jatkossakin. Lähivuosina valmistuvat sähkönsiirtoyhteydet Eurooppaan parantavat sähkön vientiedellytyksiä merkittävästi. Suomi on osa ratkaisua myös Keski-Euroopan pyrkimyksissä kohti hiilineutraalia järjestelmää. Kehitys tapahtuu markkinaehtoisesti, erityisesti päästökaupan kiristysten vauhdittamana.

Rakenteilla on 21 tuetonta tuulipuistoa ja 282 voimalaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Henkilöauto ulos tieltä Liedossa, kaksi loukkaantunut vakavasti

Henkilöauto ajo ulos Aurantieltä Liedossa tiistaina aamupäivällä. Pelastus- ja tutkintatoimet ovat kesken.

VATT: Osa-aikatyötä tekevien työttömien määrä ei romahtanut suojaosien poiston jälkeen

VATT:n tutkijat kävivät läpi kansallisen tulorekisterin, Finanssivalvonnan ja Kelan tietoja, ja huomasivat, ettei osa-aikaisesti työtä tekevien työttömien määrä ole romahtanut työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistamisen jälkeen. Data näyttää, että osa-aikatyötä tekevien määrä on edelleen selkeästi korkeampi kuin ennen suojaosien voimaantuloa vuonna 2014.

Rakennuksen vieressä paloi nuotio Kaarinassa, pelastuslaitos sammutti

Rakennuksen vieressä paloi maanantaina illalla Piispanristintiellä Kaarinassa nuotio, jonka pelastuslaitos sammutti.

Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa

Suunnittelualue punaisella ja monitoimitalon korttelit YO-1 -merkinnällä opaskartalla.

Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.

Turun kaupunki tukee järjestöjä vuosittain lähes kymmenellä miljoonalla eurolla

Turun kaupungin avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten toimintaan.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.