Noin joka seitsemäs sähköpotkulautailija ajaa päihtyneenä viikonloppuiltaisin

Noin joka seitsemäs eli 15 prosenttia viikonloppuiltana puhallutetuista sähköpotkulautailijoista ajaa niin päihtyneenä, että seuraamuksena on 200 euron suuruinen liikennevirhemaksu.

Poliisi valvoi sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytymistä neljässä kaupungissa elo–syyskuun vaihteessa viikonloppuiltoina. Valvontapäivät olivat perjantaina ja lauantaina 22.–23. elokuuta sekä perjantaina 5. syyskuuta. Valvontaa tehtiin ennalta suunnitellusti Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Joensuussa.

Poliisi puhallutti yhteensä 478 sähköpotkulautailijaa. Liikennevirhemaksu päihtyneenä ajamisesta määrättiin 70 sähköpotkulautailijalle. Päihtyneenä ajaminen korostui etenkin myöhäisillan tunteina, jolloin jopa noin viidennes puhallutetuista ajoi humalassa seuraamuksen arvoisesti.

Kahdessa eri kaupungissa, Oulussa ja Turussa, yhteensä noin viidesosalla seuraamuksen saaneista oli mukana laudalla myös matkustajia, mikä ei ole lain mukaan sallittua. Niin sanottuja maistelleita eli rangaistavuuden alle puhaltaneita oli noin kymmenen prosenttia puhallutetuista sähköpotkulautailijoista kolmessa kaupungissa (Helsinki, Oulu ja Joensuu).

Tieliikennelain mukaan ”moottorilla varustettua polkupyörää tai kevyttä sähköajoneuvoa ei saa kuljettaa siten, että kuljettajan veren alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että kuljettajalla tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.” Pykälä tuli voimaan 17. kesäkuuta. Kesän aikana kansalaisten tietoisuus uudesta kieltopykälästä ei vaikuta parantuneen.

Poliisi on kesän aikana, 17.6.–31.8., määrännyt kaikkiaan noin 700 liikennevirhemaksua pykälän rikkomisesta eli siitä, että sähköpotkulautailija on kuljettanut ajoneuvoa päihtyneenä vähintään 0,5 promillen humalatilassa. Näistä noin 40 prosenttia on määrätty Lounais-Suomen, Oulun ja Itä-Suomen poliisilaitosten alueilla.

Noin 70 prosenttia kaikista seuraamuksista on määrätty perjantaisin ja lauantaisin. Neljä viidestä seuraamuksesta on määrätty iltaisin kello 19–02. Tämä ohjasi myös toteutettujen tehostettujen valvontojen kohdentamista määrättyihin kaupunkeihin perjantai- ja lauantai-iltoihin.

Vaihtelua kaupunkien välillä on, mutta itse ongelma eli päihtyneenä ajaminen on havaittavissa kaikissa kaupungeissa, joissa sähköpotkulautoja on tarjolla vuokrattavaksi.

Kesäkuisella lakiuudistuksella pyritään edistämään liikenneturvallisuutta vähentämällä päihtyneenä ajamista ja siitä aiheutuvia liikenneonnettomuuksia ja vaaratilanteita. Tavoitteena on myös vähentää päihtyneenä ajamisesta kuljettajalle itselleen, sekä muille tienkäyttäjille ja omaisuudelle aiheutuvia vahinkoja sekä niistä aiheutuvia kustannuksia ja terveydenhuollon kuormitusta sekä vahvistaa tienkäyttäjien turvallisuuden tunnetta.

Poliisin toiveena on, ettei mitään kulkuneuvoa kuljetettaisi päihtyneenä. Poliisi jatkaa päihdevalvontaa, joka kohdistuu kaikkien ajoneuvojen kuljettajiin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä

Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.

Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.

Varsinais-Suomessa lisätään tukea rikosnuorten auttamiseen

Syksyllä 2026 käynnistyvän Varto-hankkeen (Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus) tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäistä jengiytymistä sekä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Hanke rakentuu aiemman Rokki-toiminnan kokemuksille ja täydentää jo vakiintunutta Ankkuri-toimintaa tuomalla uusia toimintamalleja vakavasti rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyyn.

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonnassa näkyy valeyrittäjyys

Työsuojeluviranomainen teki vuonna 2025 yli 1 800 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikakirjanpidossa, havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi on yleistynyt. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2025.

Näköislehti

Kaupunki
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.