Silva Saarinen jaetulla kärkipaikalla Turku Openin ensimmäisen kierroksen jälkeen
Disc Golf Pro Tourin Elite Series -kilpailu Turku Openin ensimmäinen kierros pelattiin 8. elokuuta Luolavuoren frisbeegolfradalla. Avauspäivän jälkeen naisten luokan jaettua kärkipaikkaa pitää Silva Saarinen. Avoimen luokan parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Daniel Davidsson.
Kansainvälisen ammattilaiskiertueen Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Turku Open starttasi perjantaina aamulla Luolavuoren frisbeegolfradalla. Naisten luokan viimeisen ryhmän lähtö viivästyi lähes kolme tuntia, kun ukkonen päätti pysäköidä suoraan Luolavuoren päälle. Kierros päästiin lopulta aloittamaan reilusti alkuperäistä aikataulua myöhemmin, hyvinkin sateisissa tunnelmissa. Paikka oli kuitenkin mukavasti yleisöä, vaikka kilpailupäivä venähti iltaan saakka.
Sade ei kuitenkaan haitannut Silva Saarista, sillä tuore Major-voittaja pelasi kierroksensa tulokseen -6 ja nappasi jaetun kärkipaikan yhdessä Viron Kaidi Allsalun kanssa. Huomisen kärkiryhmä täyttyykin Suomen ja Viron väreistä, kun jaetulta kolmannelta sijalta tuloksessa -4 löytyy Anneli Tõugjas-Männiste sekä hurjan suosion MM-hopean myötä saavuttanut 15-vuotias Iida Lehtomäki.
Kärkikymmeniköstä löytyy ensimmäisen kierroksen jälkeen kolme muuta suomalaista. Netta Leppäaho sijalla 6, sekä Henna Blomroos ja Jenni Karppinen jaetulla seitsemännellä sijalla.
Avoimen luokan puolella saatiin nauttia kauniin kesäillan säästä. Aurinko paistoi, tuulta ei ollut juurikaan ja aamun sateet olivat unohtuneet. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi avauspäivänä Daniel Davidsson. Davidsson pelasi erinomaisen -10 kierrostuloksen. Tuloskorttiin lipsahti yksi bogi väylältä 14. Sen lisäksi kolme ykkösringin puttia (alle 10m) jäi laittamatta, joten parannettavaa jäi vielä muutaman heiton verran.
Davidssonin kierros ei kuitenkaan riittänyt kärkipaikkaan, sillä Yhdysvaltojen Ezra Robinson ja Raven Newsom pelasivat hurjat -13 kierrostulokset. Kaksikko pelasi lähes virheetöntä peliä ja jättivät Davidssonin, Isaac Robinsonin, Calvin Heimburgin ja Aaron Gossagen jaetulla kolmannelle sijalle, kolmen heiton päähän.
Suomalaisista myös Eemil Lampela onnistui pelaamaan itsensä kärjen tuntumaan jaetulle seitsemännelle sijalle tuloksella -9. Kilpailu on kärkikaksikon pientä karkumatkaa lukuunottamatta erittäin tasainen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















