Kaupan liitto: Kaupan kasvukäänne siirtyy ensi vuoteen

Kaupan liiton ennusteen mukaan kaupan kasvu alkaa näkyä vasta ensi vuonna, kun geopoliittiset käänteet pitävät sekä kuluttajat että tukkukaupan asiakasyritykset varovaisina. Vaikka heikkenevä työllisyystilanne onkin lisännyt kuluttajien varovaisuutta, koheneva ostovoima alkaa pikkuhiljaa näkyä myös vähittäiskaupan myynnissä. Yksityisen sektorin ylivoimaisesti suurimman työllistäjän, kaupan, työllisyys kuitenkin laskee edelleen. Poliittisten päättäjien olisikin hyvä muistaa, että työllisyyden merkittävää kasvua on vaikea saada aikaiseksi ilman elinvoimaista kauppaa ja muita palvelualoja.

Vielä alkuvuodesta kaupassa ennakoitiin tälle vuodelle käännettä, kun hidastuvan inflaation ja alenevan korkotason tukemana ostovoiman kasvun odotettiin näkyvän myös vähittäiskaupan ja kuluttaja-aloja palvelevan tukkukaupan myynnissä. Teknisessä tukkukaupassa taas odotettiin tilausten piristyvän varsinkin teollisten investointien vauhdittuessa ja asuinrakentamisen saavutettua pohjatasonsa.

Vaikka suomalaisten ostovoima onkin kohentunut, tullipolitiikan heilahtelut, Lähi-Idän tilanteen uusi leimahtaminen ja heikkenevä työllisyys ovat luoneet uutta epävarmuutta tulevasta. Edes säät eivät ole kauppaa suosineet.

– Kevään ja alkukesän kylmyys ja sateet söivät niin päivittäistavara- kuin erikoiskaupankin myyntiä. Sesonkituotteita on jouduttu myymään aikaistetuilla alennusmyynneillä seuraavan sesongin alta pois, mikä heikentää varsinkin pienen erikoiskaupan kannattavuutta, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kuvaa tiedotteessa.

Kaupan liiton ennusteessa odotetaan vähittäiskaupan myynnin määrän edelleen kutistuvan tänä vuonna, mutta kasvavan ensi vuonna noin prosentilla.

– Vaikka vähittäiskaupan käänne viivästyy, sitä ei ole peruttu. Pitkään jatkunut kuluttajien epävarmuus ei hetkessä hälvene, mutta ostovoiman parantuminen alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä myös kaupassa, Kurjenoja vakuuttaa.

Alentunut korkotaso mahdollistaa suunniteltujen investointien toteutumista kaupan yrityksissä, mikä lopulta parantaa tuottavuutta ja kaupan kansainvälistä kilpailukykyä.

Kansainvälinen ja kotimainen kilpailu niin tukku- kuin vähittäiskaupassakin on lisännyt tarvetta toimintojen tehostamiseen ja kustannusten leikkaamiseen. Tuottavuuden kasvattamiseen on pyritty varsinkin datan hyödyntämisellä sekä tekoälyn ja digitaalisen kehityksen ja automatisaation vauhdittamisella. Kehitys heijastuu työllisten määrään, joka vähittäiskaupassa on trendinomaisesti laskenut vuodesta 2011 lähtien.

– Pitkän aikavälin kehityksen lisäksi kaupan työllisyyteen vaikuttaa tietysti tällä hetkellä myös huono suhdanne. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana vähittäiskaupassa työtuntien määrä pieneni yli 12 prosenttia ja tukkukaupassa neljä prosenttia viime vuodesta, Kurjenoja kertoo.

Kaupan liiton ennusteen mukaan vähittäiskaupan työllisyys laskee vuodesta 2024 vuoteen 2026 noin viisi prosenttia eli lähes 8000 työllisellä. Lasku tulee näkymään ennen kaikkea suorittavan tason tehtävissä sekä tukitoiminnoissa, joita datan paremman hyödyntämisen, digitalisaation ja tekoälyn kehityksen vuoksi tarvitaan aiempaa vähemmän.

– Kauppa on kuitenkin jatkossakin yrityssektorin ylivoimaisesti suurin työllistäjä, ja siksi työllisyystrendi kaupassa vaikuttaa koko yksityisen sektorin työllisyyteen. Vero- ja elinkeinopolitiikkaa suunnittelevien poliittisten päättäjien on hyvä ymmärtää tämä, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto muistuttaa.

Samalla kun Suomen tavaravienti on kehittynyt hitaasti ja vientimarkkinoita menetetty, palveluvienti on kasvanut. Tästä huolimatta palvelualojen roolia kasvun veturina ei tunnisteta. Kasvun tukemiseksi elinkeino- ja talouspolitiikassa pitäisikin keskittyä nykyistä enemmän palvelualojen toimintaedellytyksiin ja palvelujen kansainväliseen kilpailukykyyn.

”Esimerkiksi erikois- ja tukkukauppa kaipaisivat enemmän tukea aineettomiin investointeihin, digitalisaation kehittämiseen ja kansainvälistymisen ensi askeleihin, Luoto luettelee.

Kaupan liiton mielestä Suomi ei ole EU-tasolla vaikuttanut riittävän voimakkaasti tasapuolisten kilpailuedellytysten luomiseksi muun muassa kiinalaisen halpakaupan kanssa. Kotimaassakaan ei ole asiassa ryhdytty tarvittaviin toimiin, kuten tehovalvontaan Kiina-tilausten turvallisuuden ja sääntöjen mukaisuuden edistämiseksi.

Markkinoiden toiminnan tehostamisessa – esimerkiksi enintään 15-prosenttisten viinien ja laajemman itsehoitolääkevalikoiman myynnin vapauttamisessa – ei Kaupan liiton mukaan ole oltu riittävän päättäväisiä. Viime syksynä voimaan tullut yleisen arvonlisäverokannan korotus taas heikensi muutenkin vaikeuksissa kamppailevan kotimaisen erikois- ja käyttötavarakaupan toimintaedellytyksiä.

– Kuluttajapalveluiden orastavaa kasvua tulisikin nyt tukea ostovoimaa ja Suomessa tehtävää työtä vahvistavalla veropolitiikalla, eikä tehdä ratkaisuja, jotka nostaisivat kotimaisen työn hintaa ja leikkaisivat ostovoimaa, Luoto korostaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta