Sofia Virta kiittää presidenttiä ja painostaa pääministeriä Palestiina-kysymyksessä

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidentti Alexander Stubbia suoraselkäisyydestä Palestiina-kysymyksessä ja lisää painetta pääministeri Petteri Orpon suuntaan.

– Presidentti on tänään arvokkaalla ja vastuullisella tavalla osoittanut Suomelle suuntaa tilanteessa, jossa Israel toteuttaa kansanmurhaa Gazassa ja näännyttää siviilejä nälkään. Haluan kiittää tästä tasavallan presidenttiä, Virta toteaa tiedotteessa.

– On aivan selvää, että Suomen tulee vihdoin tunnustaa Palestiina ja tehdä kaikki tarvittavat toimet Israelin painostamiseksi. Ranska, Britannia ja Kanada ovat jo näyttäneet esimerkkiä – jota Suomen on aiemmin sanottu odottavan. Hallituksen tekosyyt ovat loppu, Virta painottaa.

– Petteri, pallo on teillä. Luotan, että saat hallituksesi historian oikealle puolelle tunnustamaan Palestiinan. Sellaista johtajuutta Suomi nyt tarvitsee, Virta sanoo jatkaen kevään ja kesän aikana käytyä keskustelua.

Aiemmin heinäkuussa Virta syytti pääministeriä toimettomuudesta hallituskriisin pelossa.

– Ei voi olla niin, että muun maailman toimiessa Suomi jättäytyy historian kirjoissa pelkurina kansanmurhan hiljaa hyväksyvälle puolelle – vain siksi, että kaksi puoluetta niin tahtoo. Kuka tätä hallitusta oikein johtaa? Tietääkseni ei ainakaan pienpuolue Kristillisdemokraatit. Uskon, että te, pääministeri Orpo, tiedätte varsin hyvin, mikä nyt olisi oikein – löydättehän vahvuuden ja rohkeuden johtaa hallituksenne historian oikealle puolelle? Opposition ja presidentin tuki teillä jo on.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yli 500 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ulosottoon viime vuonna

Ulosottoon päätyi koko maassa viime vuonna noin 507 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Määrä on noin kolme prosenttia pienempi kuin vuonna 2024 mutta yhä huomattavasti suurempi kuin vielä 2010-luvun alkupuolella.

Autiotalo tulessa Uittamolla

Autio puutalo on täyden palon vaiheessa Päätekadulla Uittamolla. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta kello 18.41.

Läheisen menettäneet miehet kokoontuvat

Läheisen menettäneet miehet kokoontuvat Turussa vertaistuellisiin tapaamisiin muutaman kerran vuodessa. Seuraava tilaisuus järjestetään 29. tammikuuta kello 18 osoitteessa Vartiovuorenkatu 2. Illan teemana on Miehen suru – stereotypiat ja todellisuus.

Lounais-Suomen uudella metsäohjelmalla edistetään metsien monipuolista ja kestävää käyttöä

Lounais-Suomen metsäohjelma vuosille 2026–30 on valmistunut. Lounais-Suomen uudella metsäohjelmalla edistetään metsien monipuolista ja kestävää käyttöä sekä alueen hyvinvointia ja työllisyyttä.

Mitä rumempi, sitä parempi

Madekeitto.

Made on kala, joka jakaa mielipiteitä, osin hurjan ulkonäkönsä vuoksi. Se on kuitenkin herkullinen ruokakala, jonka sesonki voisi olla nykyistä huomattavasti pidempi. Made sopii loistavasti kalakeittoon.

Tekoäly jo puolessa yrityksistä, mutta harvalla strategia sen hyödyntämiseen

Työterveyslaitoksen kyselyn mukaan 51 prosenttia vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä käyttää tekoälyä. Käyttö keskittyy rajattuihin tehtäviin, ja vain 17 prosentilla tekoälyä käyttävistä yrityksistä on tekoälyn käyttöä ohjaava strategia.

Samuel Anini Junior TPS:n riveihin

Samuel Anini Junior.

Jalkapallon Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura on kiinnittänyt riveihinsä uuden pelaajan. Laitahyökkääjä Samuel Anini Junior liittyy turkulaisseuran vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi

Liikuntatapaturmat lisääntyvät tammikuussa selvästi Suomessa. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että uuden vuoden treenibuumi ja talvikelit nostavat loukkaantumisriskiä – maltillinen aloitus ja oikea tekniikka ovat paras vakuutus vammoja vastaan.

Punk ja Yäk -festivaalin ohjelma valmis

Radiopuhelimet esiintyy Punk ja Yäk -festivaaleilla.

Kesän Punk ja Yäk -festivaalin ohjelmisto on valmis. Perjantain ohjelmassa on tamperelaisen Hautaustoimiston crustia ja HC:tä, helsinkiläisen Tamara Luonnon lo-fi/ garagepunkia, tamperelaisten veteraanien Riistettyjen ja Kohu-63:n HC:tä sekä helsinkiläisen Häiriköitten ramopunkia. Ilta päättyy Pelle Miljoona & Pispala Punksin ja Radiopuhelimien merkeissä.

Näyttely koostuu valokuvista, veistoksista ja musiikista

Asta Lepän ja Juho Vihervuoren visuaalinen ja äänellinen näyttely Antenna Roots on esillä Taidekappelissa 3.–27. helmikuuta. Näyttely koostuu valokuvista, veistoksista ja musiikista. Antenna Roots liikkuu biologian, myytin, kuvan ja äänen solmukohdissa. Se yhdistää valokuvaa ja musiikkia käsitteelliseen ja poeettiseen ajatteluun, jossa luonnon järjestelmät ymmärretään dynaamisina, ei-lineaarisina ja jatkuvasti reagoivina.

Matalan sairastumisriskin henkilöillä merkittävästi vähemmän sairauspoissaoloja

Terveystalon työterveyspalveluissa hyödynnettävän suomalaisen Nightingale-tutkimuksen data paljastaa selkeän yhteyden elintapasairauksien riskien ja sairauspoissaolojen välillä. Poikkeuksellisen laaja yli 200 000 asiakkaan aineisto osoittaa, että matalan sairastumisriskin henkilöillä poissaoloja oli kertynyt merkittävästi vähemmän, kun taas korkean riskin ryhmissä poissaoloja oli runsaammin. Tulokset kertovat ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä työkyvyn ja yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.

Teatteri Kantanäky kutsuu kväärille kotimaanmatkalle

Teatteri Kantanäky ja Tehdas Teatteri toivottavat katsojat tervetulleeksi tutustumaan Suomeen ja suomalaisiin erityisellä tavalla, kun perjantaina 30. tammikuuta kello 19 ensi-iltansa saa Täällä sateenkaaren alla – Suomen homot värikuvina . Esitystilana toimii Tehdas Teatteri Manillassa. Näytökset jatkuvat 8. maaliskuuta asti.

Loton potti jatkaa 16 miljoonassa eurossa

Loton potissa on ennätykselliset 16 miljoonaa euroa. Arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin 55-vuotisen historian suurin potti on tarjolla ensi viikollakin.

Liedon kirkossa Olli Kortekankaan kuusi uutta koraalialkusoittoa

Kari Vuola.

Urkuri Kari Vuolan konsertissa Liedon kirkossa sunnuntaina 25. tammikuuta kello 19 kuullaan säveltäjä Olli Kortekankaan kuusi uutta koraalialkusoittoa – ja näistä yhden kantaesitys. Teoksista viisi kantaesitettiin viime syksynä Porissa.

Tutkimus: Yrittäjäperheiden lapsista ei useimmiten tule muita parempia yrittäjiä

Tuore Tampereen yliopiston, Laboren ja VATT:n tutkijoiden tutkimus osoittaa, että yrittäjäperheiden lapset ryhtyvät Suomessa muita useammin yrittäjiksi, mutta vanhempien yrittäjyystausta ei keskimäärin selitä yritysten parempaa menestystä. Tutkimus on julkaistu kansainvälisesti arvostetussa vertaisarvioidussa  Journal of Labor Economics  -tiedejulkaisussa.

Kurkunviljelyn maailmanennätys jälleen Suomeen

Suomalaiset ovat jälleen saavuttaneet globaalin virstanpylvään kasvihuoneviljelyssä. Suomessa on jo vuosia kerätty maailman suurimpia kurkun neliösatoja. Nyt päästään taas rikkomaan ennätyksiä. Viimeisimmän viljelykauden aikana Oy Johan Prinsén Ab Pjelaxissa tuotti 256 kiloa kurkkua neliömetriltä vuodessa. Myös aikaisempi ennätys, 244 kiloa vuodelta 2024, oli Oy Johan Prinsén Ab:n hallinnassa. Tämä merkitsee noin viiden prosentin parannusta aiempaan ennätykseen.

Kysely: Suurituloiset ja nuoret eivät pelkää riskiä

Riskinottohalukkuus suomalaisten keskuudessa on kasvanut, ja jopa 28 prosenttia Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimukseen vastanneista kertoo riskinottohalukkuutensa olevan kohtalaisella tasolla. Suurin riskinottohalukkuus on henkilöillä, joilla varallisuutta on enemmän.

Omakotitalon sähkönkulutuksesta jopa noin 60 prosenttia voi kulua asunnon lämmitykseen

Lattialämmitys mahdollistaa suuret ikkunat, koska pattereita ei tarvita.

Säätölaitteet voivat vaikuttaa merkittävästi lattialämmitysjärjestelmän energiatehokkuuteen.

Näköislehti

Urheilu

Samuel Anini Junior TPS:n riveihin

Samuel Anini Junior.

Jalkapallon Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura on kiinnittänyt riveihinsä uuden pelaajan. Laitahyökkääjä Samuel Anini Junior liittyy turkulaisseuran vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Alvar Siimesvaaralle kartingin tehdassopimus

Alvar Siimesvaara.

Kaarinasta kotoisin oleva ja Salon Urheiluautoilijoita edustava Alvar Siimesvaara , 17, jatkaa kansainvälistä karting-uraansa KZ2-luokassa, mutta tiimi vaihtuu tämän hetken menestyneimpään KZ-luokkien tehdastiimiin, Sodi CPB Sports -tiimiin. Ranskalaistiimin kuljettajat ovat vakiokalustoa KZ-luokkien palkintopallilla. Viime kaudella Sodi voitti sekä KZ- ja KZ2 -luokan maailmanmestaruudet ja euroopanmestaruudet.

Toisen polven hyökkääjä jatkaa raitapaidassa

Nino Rajamäki.

Turun Palloseura on solminut 1+1-vuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Nino Rajamäen , 18, kanssa. Rajamäki on Tepsin oma kasvatti, joka on kantanut TPS-paitaa kymmenvuotiaasta lähtien.

Rikhard Nurro vapaaottelun PM-kisoihin

Finnfighters’ Gymin Rikhard Nurro on valittu Suomen vapaaottelumaajoukkueeseen, joka osallistuu aikuisten ja junioreiden PM-kisoihin tammikuun puolivälissä. Nurro ottelee miesten 93-kiloisten sarjassa.

Puukkokatsomo: Tuto pitkälle polulle

Pekka Virta.

Tuto Hockey kertoi viime viikolla suuntaviivoistaan jääkiekon sarjajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen. Ensi kaudella Tuton tavoitteena on sijoittua Mestiksen runkosarjassa neljän joukkoon, mikä toisi suoran paikan kauden 2027–28 B-liigaan. Tätä silmällä pitäen Tuton joukkueenrakennus on jo pitkällä. Ensi kaudeksi joukkueella on 16 pelaajasopimusta, muun muassa TPS:stä siirtynyt Rene Nummelin . Myös päävalmentaja Samuli Marjetan pestiä on jatkettu kevääseen 2028 saakka.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.