Partioparaati tuo yli 4 000 partiolaista Turun keskustaan

Kuva: Jukka Vaso

Partioparaati järjestetään Turussa sunnuntaina 4. toukokuuta kello 14 alkaen. Partioparaati tuo yhteen kaikenikäisiä partiolaisia koko Lounais-Suomen alueelta Kankaanpäästä Saloon. Tapahtumaan odotetaan edellisten vuosien tapaan noin 4 000 partiolaista sekä tuhansia katsojia katujen varsille.

Partioparaati vaikuttaa Turun ydinkeskustan liikennejärjestelyihin reitillä Tuomiokirkontori – Brahenpuisto kiertäen – Uudenmaankatu – Tuomiokirkkosilta – Aninkaistenkatu – Yliopistonkatu – Brahenkatu – Linnankatu – Kristiinankatu – Läntinen Rantakatu – Teatterisilta – Itäinen Rantakatu.

Partioparaati on lounaissuomalaisten partiolaisten perinteinen ja odotettu kevättapahtuma. Monessa lippukunnassa Partioparaati päättää kuluneen partion toimintakauden. Kauempaa tuleville lippukunnille retki Partioparaatiin on yksi kevään odotetuimmista tapahtumista.

Partiopiirin aivan pohjoislaidalla toimivasta Kankaanpään Korpiveikot -lippukunnasta matkustaa joka vuosi melkein täysi bussilastillinen kaikenikäisiä partiolaisia Turkuun. 11-vuotiaitten seikkailijoitten ja 16-vuotiaitten samoajien ryhmiä ohjaava Elina Kangas kertoo, että yli kahden tunnin bussimatka suuntaansa ei ole lapsille yhtään raskas, kun mukana on omat partiokaverit ja perillä odottaa kivaa tekemistä.

– Lapset odottavat Partioparaatissa etenkin yhdessäoloa ja muitten partiolaisten näkemistä. Partioasut yli 4000 partiolaisella on aika huikea näky itse kullekin – yhteenkuuluvuuden tunnetta on helppo kokea, kertoo Kangas tiedotteessa.

– Kovin odotettuja retkeltä ovat myös hyvä ruoka ja oheiskohde, jossa vierailemme. Tänä vuonna menemme tutustumaan Aboa Vetus Ars Nova -museoon ja syömään aasialaiseen ravintolaan.

Yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen ovat keskeistä partiossa. Kokeneemmat ja vanhemmat auttavat ja tukevat nuorempia. Tavoitteena on lapsille ja nuorille turvallinen ja monipuolinen harrastus, jossa oppii hyödyllisiä taitoja, itsensä tuntemista, saa merkityksellisen yhteisön ja pääsee kokemaan unohtumattomia seikkailuja.

– Partio ei ole pelkkä harrastus, vaan elämänasenne ja yhteisö. Partiossa saa kokeilla omia siipiään turvallisesti, aina on joku, jolta kysyä neuvoa. Partiosta saa jokainen varmasti jotain merkityksellistä, niistä ehkä tärkeimpänä yhteisön, joka voi parhaimmillaan olla kuin koti. tuumii Lounais-Suomen Partiopiirin piirinjohtaja Anni Raiko.

Ansiomerkit ovat partiossa näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Suurin osa vuoden aikana myönnetyistä ansiomerkeistä luovutetaan Partioparaatissa.

Tuomiokirkon portailla luovutetaan nuorille partiojohtajille Mannerheim-soljet. Mannerheim-soljen saajat ovat erityisen sitoutuneita partion arvo- ja aatemaailmaan. Paraatin yhteydessä VPK-talon juhlatilaisuudessa luovutetaan myös muita merkittäviä ansiomerkkejä.

Kaikille avoin juhlatilaisuus Turun tuomiokirkolla alkaa kello 14. Juhlatilaisuuden päätyttyä partiolaiset marssivat paraatireitin lippukunnittain. Paraati aiheuttaa hetkittäisiä muutoksia Turun ydinkeskustan liikennejärjestelyihin. Viimeiset lippukunnat ovat perillä reitin päätepisteellä teatterisillalla noin kello 16.15.

Parhaita paikkoja seurata paraatia ovat Brahenpuisto, Yliopistonkatu, Brahenkatu ja kirjaston seutu sekä Linnankatu, jossa on paraatin ohimarssipaikka ja siinä kannattaa sijoittautua kaupungintalon parkkipaikan puolelle katua. Katsojien kannattaa välttää kulkemista paraatin reitin poikki.

Aurajokirannan työmaista sekä paraatin liikennejärjestelyitten takia Aurajoen itärannalle, Teatterisillalle tai aivan sen päihin ei kannata sijoittua paraatia seuraamaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kysely: Yhä useampi suomalainen laatinut testamentin

Kiinnostus testamentin tekemistä kohtaan on kasvanut viime vuosien aikana. Lähes viidennes suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Erityisesti vanhempi väestö on laatinut testamentin aiempaa useammin. Lauantaina 13. syyskuuta vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentissaan voi ohjata perintöä hyväntekeväisyyteen.

Kalevanniemen kampus Naantalin historian suurimpia rakennushankkeita

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie.

– Kalevanniemen kampus on kokonaisuutena noin 22 miljoonan euron investointi kaupungilta koulutukseen, liikuntaan ja hyvinvointiin. Kampuksen koko on valmistuttuaan noin 14 500 neliötä, kertoo Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala tiedotteessa.

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla parkkihallissa Herttuankulmassa

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa tiistaina tapahtunutta vahingontekotapausta, jossa nuorten epäillään tyhjentäneen autojen päälle useita vaahtosammuttimia Fatabuurinkadulla sijaitsevassa parkkihallissa Herttuankulmassa.

Uusi tutkimus valaisee sademetsien pimeän biodiversiteetin suojelua

Trooppista metsää Kibalen luonnonsuojelualueella. Kuvassa näkyvä telttamainen rakennelma on niin sanottu Malaisen pyydys, joita käytetään hyönteistutkimuksissa.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Lähes joka kolmas ei pysähdy stop-merkillä

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä.

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä. Tietämättömyys ei ole syynä laiminlyöntiin, sillä valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon.

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.