Vappu vetää keskustaan jopa 200 000 kävijää
Vapputori järjestetään kolmatta vuotta peräkkäin uudistetulla Turun kauppatorilla 30.4.–1.5. Konseptin uudistuksen jälkeen kävijämäärät ovat moninkertaistuneet aikaisemmista vuosista. Viime vappuna mitattiin käyntejä 36 prosenttia enemmän ja asiointeja 46 prosenttia enemmän vuoteen 2023 verrattuna. Vappujuhlien arvioidaan keräävän keskustaan jopa 200 000 kävijää kahden päivän aikana.
– Onhan nuo luvut aika hurjia ja kertovat ainakin siitä, että Turkulaisilla on vahvat perinteet vapun vietossa. Vaikeahan ihan tarkkoja kävijämääriä on laskea, mutta varmasti voidaan todeta, että Vapputori on vakiinnuttanut asemansa suurtapahtumien rinnalla, toteaa tiedotteessa Uprising Entertainmentin Marko Luoma, joka on tapahtuman tuottaja.
Viime vuonna suuren suosion saanut Jazz City Turku -yhteistyö saa jatkoa myös tänä vuonna.
– Vappuaattona 30. huhtikuuta vietetään perinteisesti myös UNESCO:n Kansainvälistä Jazzpäivää. Vapputori onkin erinomainen tapahtuma tuoda näkyvyyttä Jazz City Turun toiminnalle ja erityisesti Flame Jazz Clubille, Forum Korttelissa hiljattain avatulle lasten ja nuorten jazzklubille. Tänä vappuna haluamme nostaa esille Turun nuoria jazzmuusikoita, jotka esiintyvät molempina päivinä rumpali Veikka Kajamiehen johtamalla Flame Jazz Club All Stars -kokoonpanolla, kertoo Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.
Ohjelmaa on luvassa myös lapsiperheille, kun huippusuosittu FlipFlop lastenmusiikkiyhtye nousee lavalle vappupäivänä. Lapsille on pystytetty vapuksi oma huvipuisto ja torilta on kaikkea karkkikojuista perinteiseen vappukrääsään.
Kuplia ja Katuruokaa esittelee tuttuja, sekä uusia streetfood-tekijöitä Turun seudulta ja kauempaa. Vapputori on houkutellut paikalle myös ennätysmäärän torikauppiaita.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)