Aatolalle tarjous USF2000-tiimiltä

Vilho Aatola Nolan radalla. Vilho Aatola Nolan radalla. Kuva: Jose Mario Dias

Turkulainen Vilho Aatola, 16, sai kuuden osakilpailun YACademy Winter Series -kisaputken päätökseen Yhdysvalloissa, NOLA Motorsport Parkissa, New Orleansissa 12.–13. helmikuuta. Heti viimeisen kilpailun jälkeen menestynyt Pabst Racing -tiimi esitti Aatolalle tarjouksen testeistä ja koko sarjasta.

– Nolan rata oli minulle uusi, enkä ole koskaan aiemmin ajanut siellä. Ensimmäisten kahden harjoitusvedon aikana piti sopeutua nopeasti rataan, mutta pienet tekniset ongelmat hankaloittivat tätä. Sain kuitenkin jonkin verran kierroksia alle ensimmäisenä päivänä ennen aika-ajoa, mutta auto ei vain tuntunut täysin hyvältä, kuvailee Aatola ensimmäisiä fiiliksiä aika-ajon jälkeen tiedotteessa.

New Orleansissa nähtiin keskiviikkona varsin epävakaa sää. Aatola sijoittui aika-ajossa 18. sijalle ja talvisarjan neljäs osakilpailu ajettiin vielä samana päivänä. Kilpailu aloitettiin kuivalla säällä, mutta kova tuuli kuljetti sadepilvet nopeasti radan ylle ja kilpailijat kutsuttiin vaihtamaan märän kelin renkaat. Aatolan autoa vaivasivat koko päivän haasteet tekniikan kanssa, eikä autoa vaihtelivissa olosuhteissa saatu päivän aikana säätöihin. Kilpailuun starttasi 26 kuljettajaa ja keskiviikon kisassa Aatola sijoittui 19:nneksi.

Toiseen kisapäivään tiimi oli tehnyt muutoksia autoon kuljettajan toiveiden mukaisesti. Kisaan lähdettiin ruudusta 19, mutta heti startista Aatola näytti auton toimivan hyvin ja hän aloitti nousun kohti kärkeä. Aatola ylitti maaliviivan viidentenä eli hurja 14:n sijan nousu.

Kolmanteen ja viimeiseen osakilpailuun Nolassa startattiin ensimmäisen ja toisen kilpailun yhteispisteiden perusteella. Aatola starttasi ruudusta seitsemän. Auto oli edelleen säädöissään ja vauhtia tuntui riittävän. Aatola taisteli kärkipään kanssa ja neljä kierrosta ennen kisan loppua oli sijalla viisi. Tällöin tekniikkamurheet jatkuivat ja kaasupolkimen asentoanturi petti. Aatolan piti ajaa varikolle. Hän keskeytti kisan sijalta viisi.

– Vilho teki loistavaa työtä jo Miamissa ja oppi talvisarjan jokaisella ajokerralla uutta. Hän kilpaili kuljettajia vastaan, joilla on useiden vuosien kokemus formula-autoista, joten hänen suorituksensa oli meille erittäin positiivista. Odotamme innolla tulevaa ja pääsarjaa. Aiomme pitää jatkossakin hyvää vauhtia yllä, tiimipäällikkö Jay Howard kuvailee Aatolan tekemistä talvisarjassa.

Vaikka YACademy Winter Series -kilpailukokonaisuuden toinen osa Nolassa oli epäonninen Aatolalle, Pabst Racing teki tarjouksen hänelle USF2000-testeistä ja pääsarjaan osallistumisesta.

Pabst Racing on voittanut viime vuosina niin USF2000 ja USF Pro 2000 -sarjoissa mestaruuksia. Pitkään toiminut tiimi on voittanut yli 60 kilpailua, 150 podiumia, 50 paalupaikkaa ja kahdeksan tiimimestaruutta. Aatola haluaa edetä rauhassa ja ottaa auto ja radat haltuun. USF Juniors tarjoaa hyvän kehittymispaikan, mutta testejä voidaan toki ajaa jo ylemmän sarjan autolla tämän vuoden aikana.

– Festina lente. Haluamme kiiruhtaa hitaasti ja tasapainotella tehdyn työn laadun ja nopeuden välillä. Keskustelut Pabstin kanssa ovat kuitenkin paras osoitus Vilhon tekemästä työstä tämän viikon aikana. Vilho on herättänyt mielenkiintoa ja haluamme harkita tarkasti, miten etenemme jatkossa, summaa nelinkertainen Indy 500 -finalisti ja Indy Junior -akatemian perustaja Tero Palmroth.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mikä on Vilkkilänpuiston alennustilan syy?

Kirjoittajan mukaan Vilkkilänpuistosta on enää vain muistot jäljellä. Kuva on vuodelta 2014.

Tapulikadun päässä sijaitsevassa Vilkkilänpuistossa on kauan aikaa sitten ollut liukumäki, keinut ja hiekkalaatikko lähialueen lasten leikkipaikaksi. Ensin hävisi liukumäki, sitten keinut ja lopuksi hiekkalaatikko. Nurmikkorinnettä ajettiin ruohonleikkurilla ja puiston aluetta kyllä hoidettiin ja vuonna 2016 laatikkoviljelijät saivat tilaa puiston ylätasanteelta sekä viereiseltä hiekkakentältä.

Kolme neljästä uskoo tekoälyn helpottavan rikollisten toimintaa

Tekoälyn nopea kehitys herättää suomalaisissa huolta niin turvallisuudesta, eriarvoisuudesta kuin työelämässä pärjäämisestä. Viestintätoimisto Riannon teettämän kyselyn mukaan 76 prosenttia suomalaisista uskoo tekoälyn lisäävän turvattomuutta, koska se helpottaa rikollisten toimintaa. 70 prosenttia puolestaan arvioi tekoälyn lisäävän eriarvoisuutta niiden välillä, jotka osaavat käyttää sitä, ja niiden, jotka eivät osaa.

Lähiruokapäivä tuo esiin Varsinais-Suomen ruokakulttuuria

Avajaiset pidetään Sarka-museon pihapiirissä.

Lähiruokapäivän valtakunnallisia avajaisia juhlitaan lauantaina 12. syyskuuta kello 10–16 Suomen maatalousmuseo Saran pihapiirissä. Tapahtumassa tuodaan esiin Loimaan seudun ja koko Varsinais-Suomen ruokakulttuuria sekä tarjotaan areena keskustelulle lähiruuan merkityksestä.

Kuorma-auto ja mopo kolaroivat Ruskolla, mopoilijalle vakavia vammoja

Kuorma-auto ja mopo kolaroivat Ruskolla keskiviikkona iltapäivällä. Mopoilija sai onnettomuudessa vakavia vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.

Naantali loi lapsille ja nuorille yrittäjyyskasvatuksen polun

Naantalin lukion opiskelijat pääsevät vuosittain mukaan järjestämään yhteistyössä kaupungin kanssa rekrymessuja. Messuilla voi tutustua esimerkiksi nuorille suunnattuun Naantalin 4H-yhdistykseen ja yrittäjyyteen.

Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.

Ilmianna Suomen surkein kylätie

Millaiset tiet sinun arkeasi ihastuttavat tai vihastuttavat? Saako tie kahvit läikkymään tai hampaat kalisemaan? Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailun avulla.

Yksityisteiden kunto huolestuttaa

Yksityistiet muodostavat merkittävän osan Suomen tieverkosta.

Monessa tiekunnassa vastuut keskittyvät pienelle joukolle aktiivisia ihmisiä. Vetovastuun siirtyminen uusille toimijoille on usein vaikeaa, ja monessa tiekunnassa tulevaisuus herättää huolta. Hyväkuntoiset yksityistiet ovat kuitenkin välttämättömiä asukkaille, yrityksille, maa- ja metsätaloudelle sekä viranomaisille.

Kauppakamarikysely: Myönteiset kansainvälisten osaajien rekrytointikokemukset kasvussa

Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden hyödyntämisessä on edelleen paljon potentiaalia yritysten kasvun ja osaajapulan ratkaisemisen näkökulmasta. Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi.

Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa

Vieraskielisen väestön määrä ja vieraskielisten osuus Suomen väestöstä ovat kasvaneet. Viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana työttömyysturvaa ja toimeentulotukea saaneiden osuus vieraskielisestä väestöstä on vähentynyt. Vieraskielisten osuus eri Kelan etuuksien maksuista vaihtelee huomattavasti.

Vuokrariidoille uusi kevennetty oikeudenkäyntimenettely

Vuokrariitoja käsitellään käräjäoikeudessa jatkossa uudessa kevennetyssä oikeudenkäyntimenettelyssä. Menettelyä aletaan soveltaa syyskuun alusta.

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä

Viemäri- ja vesijohtotyö Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä 2.–11. syyskuuta. Ajokaistoja on kavennettu risteysalueella. Kääntyminen Kuninkaankartanonkadulta Stålarminkadulle Kupittaan suuntaan on estetty. Liikenne ruuhkautuu pahasti etenkin ruuhka-aikoina.

Talouden elpyminen heijastuu asuntokauppaan viipeellä

Positiiviset uutiset Suomen talouden elpymisestä eivät näy asuntomarkkinoilla. Asuntokauppaa jarruttavat edelleen alhainen kuluttajien luottamus, heikko työllisyystilanne sekä epävarmat korkonäkymät. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan ensimmäisiä signaaleja kaupan vilkastumisesta ja sijoittajien palaamisesta markkinoille on kuitenkin jo nähtävissä.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

KKV: Maatilojen tuotantopäätöksiä ohjaa eniten tuottajahinta

Tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä kuin tuotantokustannusten tai tukien muutokset. Vaikka tuottajat haluaisivat reagoida muutoksiin, tuotantoa ei aina ole mahdollista sopeuttaa nopeasti.

Topinojan lajitteluasema syksyllä avoinna myös lauantaisin

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemilla palvellaan syys–lokakuussa myös lauantaisin.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi joka lauantai kello 9–16. Ensimmäinen lauantaiaukiolo on 5. syyskuuta.

Eloranta: Itämeren suojelu ei saa jäädä muiden kriisien varjoon

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin 35. vuosikokous järjestettiin 30.8.–1.9. Lyypekissä Saksassa. Konferenssin teemana oli Youth.Set.Sail. – For a Thriving Baltic Sea Region, ja keskusteluissa painottuivat nuorten osallistuminen, demokratian vahvistaminen, alueellinen turvallisuus sekä Itämeren alueen kestävä tulevaisuus.

Näköislehti

Urheilu

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.