Puukkokatsomo: Huuhkajien matalalentoinen vuosi
Viime viikko sen osoitti, jälleen kerran. Huuhkajat lentää matalalla. Tappiot Kansojen liigassa Irlantia ja Kreikkaa vastaan olivat peräkkäiset tappiot numero viisi ja kuusi. Kuluvan kalenterivuoden aikana A-maajoukkue pelasi kymmenen kilpailullista ottelua. Niistä saldona oli yksi voitto Virosta, tasapeli Skotlantia vastaan ja kahdeksan tappiota.
Tuloksellisesti yhtä synkissä vesissä Huuhkajat ui viimeksi 2016, jolloin peräsimessä oli Hans Backe. 2016 Huuhkajat pelasi 11 ottelua. Saldona kaksi tasapeliä ja yhdeksän tappiota.
Kauas on tultu ennen kesän 2021 EM-kisoja ja niiden aikana Huuhkajien ympärillä pyörineestä nosteesta. EM-kisoihin yltäneen miehistön prime time oli kisapaikan saavuttamisen aikaan, eikä uudesta sukupolvesta ainakaan Markku Kanervan johdolla ole saatu rakennettua samanlaista kollektiivia. Myös Suomen harvat pelilliset aseet on viime aikoina pystytty murskaamaan. Lukas Hradecky tekee parhaansa, mutta se ei riitä.
Ja Hradecky on ainoa yksilö, joka Suomella on kovaa kansainvälistä tasoa tällä hetkellä.
Myöskään lähivuodet eivät näytä hyvältä. Kaan Kairinen ja jokunen muu on hyvässä nosteessa omalla seurajoukkueurallaan, mutta vähissä samassa tilanteessa olevat pelaajat ovat.
Ei Huuhkajien lähivuosien näkymä kuitenkaan toivoton ole. Nuorisomaajoukkueista on nousemassa useampi kiinnostava pelaaja, joiden johdolla Huuhkajat voisi jälleen kohota korkeuksiin.
Ilkka Lappi