Knight Rider Hoss metsästää Kasvattajakruunun voittoa

Harri Koivunen. Harri Koivunen. Kuva: Marttiina Sairanen

Metsämäessä kilpaillaan lauantaina 16. marraskuuta Kasvattajakruunu-finaalit 3- ja 4-vuotiaille lämminverioriille/-ruunille ja tammoille. Harri Lempiäisen ja Jukka Klangin omistama Knight Rider Hoss kilpailee 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-finaalissa. Ruunaa valmentaa kotiradan Harri Koivunen, jonka tallista starttaa yhteensä kuusi Kasvattajakruunu-finalistia.

Lempiäiselle hevosen omistaminen on mieluisa harrastus. Omien hevosten seuraaminen on avannut uusia näkökulmia raviurheiluun.

– Minun omistajahistoriani alkaa vuodesta 2018. Silloin lähdin mukaan ensimmäiseen kimppahevoseen. Halusin syventää raviurheilun harrastamista ja tuntui, että oli oikea hetki ottaa askel eteenpäin omistajuuteen, Lempiäinen kertoo.

Kun valmiita kontakteja ei ollut, tarttui Lempiäinen puhelimeen.

– Kävin soittelemaan ja Tom Erikssonin nimi nousi esiin. Häneltä kyselin, olisiko tarjota mitään hevoskimppaa. Callela Fleming löytyi. Alkujaan en tuntenut lainkaan valmentajaa tai muita kimppalaisia.

Yksi hevonen johti toiseen. Ensin kimpoissa oli mukana kymmeniä omistajia, mutta nykyään kaksi tai kolme tuntuu sopivalta.

– Siitä se pikkuhiljaa lähti kasvamaan. Voisi sanoa, että siitä eteenpäin on joka vuosi tullut hankittua jokin varsa, joko huutokaupasta tai suoraan kasvattajalta.

Oman varsan kasvua ja kehittymistä on jännittävää seurata. Olisiko juuri tässä se yksilö, jonka kanssa päästään mukaan suurkilpailuihin.

– Koukkuunhan tähän jää, kun yhden ostaa. Vaikkei menestyskään olisi niin suurta. Aina on suuret toiveet ja haaveet, kun uutta varsaa katsotaan, että tämä on se minun hevonen. Se vie eteenpäin, että voi haaveilla tällaisesta.

Hevosen omistamisen suurin vetovoima löytyy kuitenkin muualta kuin kilpailumenestyksestä.

– Kyllä se on se itse eläin. Hevonen on niin hieno ja kiehtova. Raviurheilu itsessäänkin, mutta kyllä eläimet näyttelevät tässä suurta osaa. Ne ovat kaikki kiinnostavia yksilöitä.

Lempiäinen ja Klang löysivät Knight Rider Hossin 1-vuotiaana kasvattajalta Nousiaisista.

Sukkisten kartanolla on vuosikymmenten varrella kasvanut lukuisia menestyshevosia, jotka tunnistaa Hoss-kasvattajaliitteestä. Hannu ja Hanna Härmälän ansiokas kasvatustyö on hiljattain siirtynyt sukupolvelta seuraavalle, kun tilan vetovastuuseen on tarttunut Viljami Härmälä.

– Kävimme Tompan ja Jukan kanssa Härmälässä bongailemassa varsoja ja Knight Rider pisti silmään. Se poikkesi olemukseltaan muusta varsaryhmästä. Sen olemus oli ylväs ja kiinnitti huomion, Lempiäinen kuvailee ensikohtaamista.

Kolmikko etsi varsaa, jossa voisi olla potentiaalia nuorten hevosten suurkilpailuihin.

– Onhan se aina tavoitteena, kun varsoja ostetaan, että ne pärjäisivät ikäluokkalähdöissä. Niihin pyritään panostamaan ja se on itselleni tässä se suola.

Knight Rider Hoss on aloittanut kilpauransa hienosti. Kymmenen kilpailua ovat tuoneet neljä voittoa ja lähes 50 000 euroa palkintorahaa.

Kasvattajakruunun välierässä ruuna sijoittui kolmanneksi. Lauantain finaaliin lähdetään maltillisin odotuksin, mutta juhlavissa tunnelmissa.

– Tietysti toivotaan, että pärjätään, mutta tyytyväisiä ollaan, kun tulee hyvä sijoitus. Kymenlaakso-ajo laukaisi suurimmat menestyspaineet. Nyt nautitaan. Kivaa kun pääsee mukaan finaaleihin.

36 000 euron arvoinen Kymenlaakso-ajon voitto oli Lempiäiselle ensimmäinen suurkilpailuvoitto hevosenomistajana.

– Aina kun toisen omistajan kanssa soitellaan, kysyn mitä suurkilpailuvoittaja. On se niin iso juttu ja sitä on kiva muistella.

Kasvattajakruunu on ennakkomaksullinen kilpailusarja, johon voivat vuosittain osallistua Suomessa syntyneet 2-, 3- ja 4-vuotiaat lämminverioriit/-ruunat sekä 2-, 3-, 4- ja 5-vuotiaat tammat.

Alku- ja välierien kautta tiensä finaaleihin ovat selvittäneet kunkin ikäluokan ja sukupuolen 12 parasta hevosta. Finaalien voittajille on tarjolla 30 000 euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Pakina: Naapureita vältellen

Syksy on saapunut. Otan kolme askelta kotipihalla ja viima on värjännyt nenänpäästäni punaisen. Iltapäivällä hikoilen kuin pieni sika. Trenssitakki on liikaa, mutta pelkkä pitkähihainen aamulla auttamatta liian vähän.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.