Valon polku värittää itsenäisyyspäivän viikonloppua Turussa

Hollantilaisen Michel Sukin Step into the Light on 30-metrinen valoympyrä. Hollantilaisen Michel Sukin Step into the Light on 30-metrinen valoympyrä. Kuva: Rami Saarikorpi

Pääroolit tämänvuotiselle Valon polku -tapahtumalle on jaettu. Rooleissa loistavat valo, taide ja Aurajoki. Tänä vuonna valotaidetapahtuman kaikki teokset sijoittuvat Aurajoen varrelle, sen päälle tai ensimmäistä kertaa myös itse jokeen. Föri toimii tapahtuman ajan jokidiscona. Nelipäiväinen Valon polku järjestetään Turussa itsenäisyyspäivän ympärillä 5.–8. joulukuuta.

Suuri Valon polku -tapahtuma järjestetään neljännen kerran. Näyttävä jokiympäristö on myös taiteilijoille inspiraation lähde.

– Uniikki jokimaisema toimii upeana kanvaasina valotaiteelle. Joki, sen ympäristö ja avoimet näkymät mahdollistavat parhaat mahdolliset puitteet teoksille, joita on tällä kertaa mukana 17, kertoo Valon polun taiteellinen johtaja Kari Kola tiedotteessa.

Tuomiokirkolta Aurajokisuulle ulottuva kulttuuriranta on poikkeuksellisen laaja ja vaikuttava kulttuurikeskittymä. Sen varrella toimii pysyvästi kymmeniä taideyhteisöjä ja niiden kautta lukuisia eri alojen taiteilijoita. Kulttuurirannan toimijoista Taiteen talo, Kaupunginteatteri, Kulttuuritehdas Manilla ja Merikeskus Forum Marinum ovat mukana Valon polussa omilla ohjelmasisällöillään.

– Ensimmäistä kertaa mukana oleva Manilla tuo tapahtumaan runsaasti oheisohjelmaa. Manillan ulkoseinää kuvioi valotaiteilija Immanuel Paxin vesivärimäinen projisointiteos Flower Power. Saman taiteilijan teos Lorem Ipsum heijastetaan Åbo Akademin kirjaston kylkeen, Valon polun tuottaja Minna Heiniö antaa esimerkkejä eri toimijoiden yhteistyöstä.

Tänä vuonna entistä useampi Valon polun reitin varren ravintoloista ja kahviloista pitää ovensa auki kaikkina tapahtumapäivinä. Niiden listoilta löytyy talviseen tapahtumaan varta vasten suunniteltuja lämpimiä juomia tai erikoisannoksia.

Valon polun ohjelmassa nähdään ensimmäistä kertaa kaksi Aurajokeen toteutettavaa teosta. Niko Tiaisen hologrammimainen vesiprojisointi Translucent on Tuomiokirkkosillan vieressä, Marko Häkkisen valoa ja ääntä yhdistävä Connections Martinsillan ja Myllysillan välillä.

– Molemmat teokset ovat toteutettavissa riippumatta siitä, onko joki sula vai jäässä. Teos vain muuttaa hieman luonnettaan säätilanteen ja erilaisten heijastusten myötä, Tiainen ja Häkkinen lupaavat.

Aurajoen yläpuolista ilmatilaa hyödynnetään kahdessa UV-valoon nojaavassa teoksessa. Samuli Hallan ja Katja Kouvalaisen Nordic Butterflies tuo jättimäisiä perhosia liitelemään Kirjastosillan viereen.

– Haluamme kiinnittää huomion siihen, miten maailmasta katoaa jatkuvasti luontokadon myötä paljon kauneutta, Halla ja Kouvalainen kertovat.

Perhosten vieressä joen yllä risteilee hollantilaisen Tamar Frankin Rays of Light, joka koostuu sadoista ohuista fluorensoivista siimoista. UV-valon osuessa siimoihin, ne näyttävät muuttuvan puhtaiksi valonsäteiksi.

Myös jokilautta Föri osallistuu Valon polkuun muuntautumalla jokidiscoksi. Kaupunkilaiset saavat tehdä ehdotuksia discopallon alla kuultaviksi kappaleiksi Valon polun verkkosivuilla julkaistavalla lomakkeella.

Förin lähelle, Barkerin puistoon asettuu Kari Kolan Learning Colors, jossa tutkitaan valon muutoksen vaikutusta kuvaan. Kola toteuttaa myös Valon uni -teoksen Hotel Kakolan ympäristöön.

Valon polun suurin teos sijoittuu Forum Marinumin edustalle. Hollantilaisen Michel Sukin Step into the Light on 30-metrinen valoympyrä, joka näkyy kauas ja muodostaa taivaalle erilaisia muuttuvia kaleidoskooppimaisia kuvioita.

Varvintorille laskeutuu vieras ulkoavaruudesta. Leo Bettinellin Oumua on nimetty ensimmäisen tunnetun aurinkokunnan läpi liikkuneen kappaleen mukaan.

Lisää scifi-henkisyyttä on Sairashuoneenpuistossa. Slovenialaisen Janez Groseljin salaman välähdyksiä imitoiva Alchemy of Atmospheres on ylistys luonnonvoimien suuruudelle.

Valon polun valotaidetta täydentää jälleen monipuolinen oheisohjelma. Yleisöä lähelle tulevat esitykset tekevät Valon polusta perinteistä valotapahtumaa osallistavamman ja mahdollistavat kokonaisvaltaisen elämyksen.

Valon polun kaikki teokset ja ohjelmatiedot päivittyvät sivuille www.turku.fi/valonpolku.

Valoteokset, kausivalaistuskohteet ja mukana olevat ravintolat tullaan julkaisemaan myös Citynomadi-karttapalvelussa ja Nomadi-sovelluksessa reittinimellä Valon polku.

Valon polun teoksista Förin jokidisco on yhteistyöteos turvapalvelu X-SECin kanssa. Valon uni on Hotel Kakolan tilausteos ja Lorem Ipsum Åbo Akademin ja Åbo Akademin säätiön tilausteos.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta