TPS:n salibandymiehet dominoivat puolustamisellaan F-liigaa

Olli Kuisma (kuvassa) pelaa TPS:n maalilla Oskari Fäldenin ohella erinomaista kautta. Kumpikin on päästänyt vain keskimäärin 2,5 maalia ottelua kohden. Olli Kuisma (kuvassa) pelaa TPS:n maalilla Oskari Fäldenin ohella erinomaista kautta. Kumpikin on päästänyt vain keskimäärin 2,5 maalia ottelua kohden. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Harva ennen kauden alkua rohkeni arvioida, että TPS olisi miesten F-liigan kärkikahinoissa, kun kymmenen kierrosta, eli vajaa kolmannes runkosarjasta, on pelattu. Tulosta on kuitenkin tullut. Kymmenestä pelistään TPS on poistunut kentältä kahdeksan kertaa voittajana. Viime viikonlopun OLS-voiton myötä Palloseura on kuuden ottelun voittoputkessa. Lisäksi kaksi tappiopeliäkin ovat olleet sellaisia, jotka olisivat voineet pelin puolesta kääntyä myös TPS:lle.

Nimilistan perusteella TPS on selvästi heikompi kuin mestaruuskeväänä 2022, eikä tämän kauden F-liigassakaan terävintä kärkeä. Miten tähän on tultu?

TPS:n vahvuus alkukauden aikana on ollut ennen kaikkea pelitavallinen. Päävalmentajaksi täksi kaudeksi palannut Santeri Raatarila valmennusryhmineen on tehnyt joukkueelleen tylyn pelitavan, jonka onnistuessa Palloseura pystyy pelaamaan voitosta joka ilta. Alkukauden aikana joukkue on myös pelannut nöyrästi ja yhtenäisesti.

Pelitavan kivijalka on puolustuksessa ja oman maalin suojelussa. Joukkue puolustaa keskustan todella tiiviisti. Siihen päälle ykkösmaalivahti Oskari Fälden, joka on tämän hetken kuumin maalivahti valtakunnassa. Yhtälön tuloksena TPS on päästänyt vähiten maaleja. Kun salibandyssä päästää reilusti alle kolme maalia ottelua kohden, on mahdollisuus voittaa joka ilta.

Puolustukselta nähtiin kova työnäyte otteluissa muita kärkijoukkueita vastaan. Maaleja lähes liukuhihnalta iskeneet Nokian KrP ja Classic tekivät TPS:ää vastaan yhteensä neljä maalia.

Raatarilan TPS:n pelaaminen ei välttämättä ole kaikkein kauneinta tai viihdyttävintä salibandya, mutta tuloksellista se on. Kupittaan palloiluhallissa viihtyvä yleisö todennäköisesti ottaa mieluummin voitot kuin niukat 7–8-tappiot.

Tiiviin puolustamisen ohella toinen pelijalan kivijaloista on ollut pallossa pysyminen. TPS ei roiski vaan pitää palloa suorastaan itsepintaisesti lähellä omaa maalia kovankin karvauksen alla. Kovalla prosentilla TPS myös pääsee karvauksen alta pois. TPS jopa houkuttelee vastustajaa karvaamaan syvältä, jotta se pääsisi hyökkäämään avointa kenttää vastaan.

Täydellistä TPS:n pelaaminen ei missään nimessä vielä ole. Hyökkäyspäässä TPS on keskikastia. Hyökkääminen on asia, jota Palloseura pyrkii kehittämään kauden edetessä. Orastavia merkkejä kehityksestä onkin ollut jo näkyvissä. Esimerkiksi ylivoimapeliin on alkanut vähitellen löytyä tehoja.

On kiinnostavaa nähdä, minkälaisia juonia muut F-liigan joukkueet kauden aikana löytävät TPS:n puolustuksen murtamiseksi. Toistaiseksi niitä on löydetty niukasti.

Ilkka Lappi

Viking Line jatkaa panostustaan biokaasuun

Biokaasua käytetään yhdessä nesteytetyn maakaasun kanssa Viking Glorylla ja Viking Gracella.

Viking Line jatkaa matkustus- ja kuljetuspalvelujen tarjoamista korkealla uusiutuvan eurooppalaisen biokaasun osuudella. Viime vuonna biopolttoaineen käyttö kymmenkertaistui. Nyt ahvenanmaalainen varustamo on varmistanut saman kunnianhimoisen tason myös seuraavalle vuodelle.

Vakavan rikoksen valmistelu pysäytettiin ennen tekoa, joka olisi kohdistunut turkulaiseen oppilaitokseen

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua Turussa. Poliisi sai estettyä teon valmistelun, eikä konkreettista vaaraa syntynyt.

Turun kauppaopetussäätiö lahjoittaa Turun kauppakorkeakoululle kansainvälisen politiikan ja talouden työelämäprofessuurin

Turun kauppaopetussäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 75 000 euroa. Lahjoitus käytetään kansainvälisen politiikan ja talouden työelämäprofessuuriin kahden vuoden aikana.

Kaarina-talon konserttisarjassa tarjolla Cornelis Vreeswijkin tuotantoa

Kiureli Sammallahti, Daniela Fogelholm, Karri ”Paleface” Miettinen ja Roope Aarnio.

Kaarina-salissa kuuluu ruotsalaisen runoilijan ja trubaduurin Cornelis Vreeswijkin (1937–87) musiikki. Vreeswijk rakasti suomalaista musiikkia ja äänitti levyn Tapio Rautavaaran lauluista, jotka oli käännetty ruotsiksi. Perjantaina 27. helmikuuta konsertissa Ballader och oförskämdheter kuullaan lauluja suomeksi ja ruotsiksi ja väliin mahtuu myös tarinoita. Illassa esiintyvät Daniela Fogelholm (laulu), Karri ”Paleface” Miettinen (laulu ja kitara), Kiureli Sammallahti (laulu ja harmonikka) sekä Roope Aarnio (kitara).

Kaupunkiympäristölautakunta lähdössä opintomatkalle Tallinnaan

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunkiympäristölautakunta oikeutetaan tekemään opintomatka Tallinnaan 21.–22. toukokuuta.

Ekseema iäkkäille muutakin kuin iho-oire

Ekseemaa sairastavat arvioivat yleisen terveytensä keskimäärin huonommaksi kuin ne, joilla ekseemaa ei ollut.

Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.

Ilmanlaatu heikentynyt Turun seudulla

llmanlaatu on heikentynyt hengitettävien hiukkaspitoisuuksien kohoamisen vuoksi. Maanantaina 2. helmikuuta ylitettiin vuorokausikeskiarvon raja-arvotaso Turun kauppatorin ja Raision Ihalan mittausasemilla.

Hansakortteli kutsuu maalaamaan taidepajoihin

Thaliatorilla järjestetään Suti ja Skumppa -maalaustyöpajoja.

Hansakorttelissa otetaan varaslähtö ystävänpäivään lauantaina 7. helmikuuta, kun Thaliatorilla järjestetään Suti ja Skumppa -maalaustyöpajoja. Turkulaisen graafikon Elina Malmin ohjaamissa työpajoissa osallistujat pääsevät maalaamaan oman mielenmaisemansa alkoholittoman kuohuvan kera. Työpajat ovat ilmaisia, mutta halutessaan osallistujat voivat ohjata vapaaehtoisen osallistumismaksun MIELI Kriisikeskus Turun työn tukemiseen.

Osuuspankit myönsivät pienille ja keskisuurille yrityksille aiempaa enemmän luottoja viime vuonna

Osuuspankit myönsivät pienille ja keskisuurille yrityksille viime vuonna aiempaa enemmän luottoja erityisesti uusiin investointeihin. OP Pohjola tarkisti viime vuonna luottopolitiikkaansa pk-yritysten kasvun tukemiseksi. Pk-yritysten taloustilanne on vakaa, rästit ovat vähentyneet ja talletukset kasvaneet. Kasvun vahva käynnistyminen vaatii myös kuluttajien luottamuksen palautumista.

Skanssin Länsiparkissa alkaa sopimuspysäköinti

Skanssi aloittaa sopimuspysäköinnin osassa parkkihalliaan.

Kauppakeskus Skanssin Länsiparkin pysäköintihallin operointi siirtyi Aimo Park Finlandille 2. helmikuuta. Sopimuspysäköinti on tasoilla P3–P5 erikseen merkityillä paikoilla.

Lasten määrä voi vähentyä jopa viidenneksellä kymmenessä vuodessa

Lasten määrä voi vähentyä jopa viidenneksellä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Syntyvyyden ja kuolleisuuden pieneneminen muuttaa perherakenteita, kun entistä harvemmalla on sisaruksia ja useammalla elossa olevia isoisovanhempia. Lasten määrän vähentyessä lasten ja nuorten asemaa, hyvinvointia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa tulee vaalia.

Oikaisu

TIG-hitsaajien taitojen näyttötilaisuuden ( Aamuset 27.1.) päivämäärä muuttui lehden painamisen jälkeen. Uusi ajankohta on Peltolan koulutalolla 13. maaliskuuta kello 8–16.

Maalauksia taivaanrannasta Raision kirjastossa

Johannes Kosonen ripustaa näyttelynsä Taivaanrannan maalari Raision Kirjastotalon toisen kerroksen näyttelytilaan helmikuun ajaksi 2.–28. helmikuuta. Näyttely koostuu akryyli- ja öljyvärimaalauksista.

Saaristoisille hyvinvointialueille esitetään uutta pisteytysmallia

Valtiovarainministeriössä valmisteltu hallituksen esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta on lähetetty lausunnoille 2. helmikuuta. Esityksen liitelakina ovat myös maa- ja metsätalousministeriössä uudistettavan saaristolain säännökset, jotka koskettavat saaristoisia hyvinvointialueita.

Maalivahti Markus Ruusu TPS:n vahvuuteen loppukaudeksi

Markus Ruusu siirtyy TPS-maalille.

TPS on vahvistanut maalivahtiosastoaan, kun 28-vuotias Markus Ruusu siirtyy seuraan loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella. Mikkelin Jukurit vuokraa maalivahdin Turkuun kauden loppuun saakka.

Ensihoitajien kohtaama väkivalta yleistä – liki joka sadannella työtehtävällä väkivaltaa

Ensihoitaja kohtaa väkivaltaa liki joka sadannella ensihoitotehtävällään, ilmenee Turun ammattikorkeakoulun, Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen (Varha) ja Turun yliopiston yhteisen tutkimushankkeen loppuraportista.

Kirkkojen vihkiajat jaossa kesäksi 2027

Vihkiparit voivat jättää vihkiaikatoiveita Turun ja Kaarinan kirkkoihin kesälle 2027.

Turun ja Kaarinan seurakuntien sähköisessä asioinnissa on 2.–15. helmikuuta auki palvelu, jossa vihkiparit voivat jättää vihkiaikatoiveita Turun ja Kaarinan kirkkoihin kesälle 2027. Toivottavissa ovat lauantaipäivien vihkiajat ajalla 5.6.–30.10.2027. Jokainen pari voi jättää 5–10 vihkiaikatoivetta.

Yhteistyösopimus jouduttamaan Iso-Heikkilän Akselintien pohjoispuolen kehittämistä asuinkäyttöön

Kaupungin ja Akselintien pohjoispuolisen alueen toimijoiden yhteistyösopimuksen tavoitteena on kehittää alueen kortteleita 49 ja 50 sekä Vaasanpuistoa asuin- ja virkistysalueeksi. Nykyisin alueella on teollisuus- ja varastorakennuksia, pysäköintialueita sekä puistoa.

Näköislehti

Urheilu

Maalivahti Markus Ruusu TPS:n vahvuuteen loppukaudeksi

Markus Ruusu siirtyy TPS-maalille.

TPS on vahvistanut maalivahtiosastoaan, kun 28-vuotias Markus Ruusu siirtyy seuraan loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella. Mikkelin Jukurit vuokraa maalivahdin Turkuun kauden loppuun saakka.

Välivuosi tuli tarpeeseen – SM-rallin tarkoitus palata Turun seudulle ensi vuonna

SM-rallin järjestäminen on tuonut näkyvyyttä Turun Urheiluautoilijoille, mutta on myös kova ponnistus vapaaehtoisille.

Rallin SM-sarjan talvikausi on tammikuussa täydessä käynnissä, kun osakisat ajetaan sekä Mikkelissä että Rovaniemellä. Turussa on perinteisesti kisattu kesällä, mutta tänä vuonna Turkua ei SM-kalenterista löydy.

Osku Laukkasen ei tarvitse etsiä latausta olympialaisten selostamiseen

Osku Laukkasen parhaat olympiamuistot ovat kisoista, joissa hän on ollut paikan päällä. – Matkat eksoottisiin kohteisiin ovat olleet mahtavia elämänkokemuksia jo reissun itsensä takia.

Turun aikuiskoulutuskeskuksen apulaisrehtori Osku Laukkanen puhkuu intoa, vaikka ulkona eletään harmaata ja sumuista tammikuuta. Syy ei tällä kertaa löydy koulutuspolitiikan kiemuroista vaan 6. helmikuuta Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa pidettävistä talviolympialaisista.

Inga Hannukainen jatkaa TPS-paidassa

Inga Hannukainen.

Viime kaudella ensikosketuksensa Kansallisessa Ykkösessä saanut Inga Hannukainen , 18, jatkaa TPS-puolustuksessa myös kaudella 2026. Lempinimellä Inkku tunnettu Hannukainen on TPS:n oma kasvatti, joka on edennyt junioripolkua Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran kautta Tepsiin. Oikeajalkainen puolustaja on tunnettu joukkueessa erityisesti vahvana yksi vastaan yksi -puolustajana ja vahvana fyysisenä puolustajana.

Turkulainen Mika Lamppu vuoden erotuomari Palloliiton Läntisellä alueella

Onni Helén nimettiin vuoden poikapelaajaksi Palloliiton Läntisellä alueella.

Suomen Palloliiton Läntinen alue palkitsi perjantaina Seurojen ääni -seminaarin yhteydessä järjestetyssä palkintogaalassa Tampereella menestyjiä ja seuratoimijoita viime vuodelta.

Ruben Rafkinille ja Eetu Mäkiniemelle jatkosopimus TPS:n kanssa

Ruben Rafkin.

Turun Palloseura on tehnyt puolustaja Ruben Rafkinin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kaudet 2026–27 ja 2027–28. Turun Palloseura on tehnyt myös kauden 2026–27 kattavan jatkosopimuksen maalivahti Eetu Mäkiniemen kanssa.