Turun kristillisdemokraatit nimesi Tommi Terän pormestariehdokkaaksi
Turun kristillisdemokraattien syyskokous on nimennyt Tommi Terän tulevien kuntavaalien pormestariehdokkaakseen. Syyskokousväen valinta oli yksimielinen.
Turun KD:n puheenjohtajana vuodesta 2021 alkaen toiminut Terä on varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n puoluevaltuuston jäsen. Terä on ollut useissa vaaleissa ehdolla ja oli myös mukana kevään 2023 hallitusneuvotteluissa. Hän työskentelee kristillisdemokraattisen ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtajana.
– Ensinnäkin suurkiitos Turun kristillisdemokraateille tästä upeasta luottamuksen osoituksesta. Paljasjalkaisena turkulaisena Turku on minulle aina aivan erityisen tärkeä kaupunki. Se, että saan tehdä Turun ja turkulaisten hyvän ja hyvinvoinnin eteen työtä, on etuoikeus, Terä kuvailee tuntojaan.
Turun kristillisdemokraatit hyväksyy ja julkaisee loppuvuoden aikana oman kuntavaaliohjelmansa, jossa tarjotaan kattava kristillisdemokraattinen vaihtoehto ja suunta Turun kaupungille.
– Elämme haastavaa aikaa niin yleisesti kuin Turussakin. Tulevat vuodet vaativat suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea päämäärätietoista ja tehokasta päätöksentekoa, jotta haasteista selvitään. Talous vaatii tasapainottamista, mutta samalla on löydyttävä rohkeutta tehdä niitä investointeja, jotka luovat asukkaille hyvinvointia, työpaikkoja ja varmistavat sen, että kaupunki ja sen palvelut toimivat myös tulevaisuudessa.
Synkkyyteen ei kuitenkaan ole syytä vaipua. Haasteista huolimatta Turku on upea kaupunki ja rakas koti valtavan monelle. Tämä tuntuu toisinaan kiivaiden keskustelujen lomassa unohtuvan. Kristillisdemokraatteina haluamme rakentaa Turkua, joka sekä arvostaa ja vaalii historiaansa että luo rohkeasti tulevaisuuttaan. Kaupunkia, jossa jokaisen ääntä kuullaan ja kuunnellaan. Negatiivisuuden ja uhkakuvien maalailun sijaan tarjoamme ratkaisuja haasteisiin ja tekoja, joilla rakennamme meille kaikille parempaa kaupunkia, Terä linjaa.
Turun kristillisdemokraatit piti sääntömääräisen syyskokouksen lauantaina 28. syyskuuta. KD:n kansanedustaja Mika Poutala piti poliittisen tilannekatsauksen runsaalle kokousväelle. Tilannekatsauksen jälkeen kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat ja valittiin muun muassa paikallisosaston johto.
Turun KD:n puheenjohtajana jatkaa 35-vuotias tradenomi ja valtiotieteiden maisteri Tommi Terä. Vuodesta 2021 alkaen paikallisosaston puheenjohtajana toiminut Terä on varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n puoluevaltuuston jäsen. Hän työskentelee ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtajana.
– Meillä on ollut upea meno viimeisten vuosien aikana ja on hienoa saada siitä kiitoksena jatkaa paikallisosaston puheenjohtajana. Tuleva vuosi on luonnollisesti erityisen mielenkiintoinen ja tärkeä lähestyvien kuntavaalien vuoksi. Ne ovat yhtään muita vaaleja väheksymättä paikallisosaston tärkeimmät vaalit, joihin tulemme panostamaan kaikin mahdollisin tavoin, puheenjohtaja Terä visioi.
Terän lisäksi paikallisosaston johtokuntaan valittiin Inna Nilsson, Niko Kivimäki Wilders, Michelle Kivimäki Wilders, Teemu Kivimäki, Minttu Quintana, Osmo Torkkeli ja Verneri Virtanen. Virtanen valittiin myös paikallisosaston varapuheenjohtajaksi. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi KD Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Jaana Shelby.
Kokouksessa käytiin lisäksi keskustelu kuntavaaleista ja nimettiin osaston pormestariehdokas ja kuusi uutta kuntavaaliehdokasta. Uudet nimetyt kuntavaaliehdokkaat ovat Jukka Hildén, Päivi Holm, Arto Kaarma, Iiris Närhi, Sami Sundström ja Jukka Virolainen. Turun kristillisdemokraatit on nyt nimennyt yhteensä 16 ehdokasta ensi kevään kuntavaaleihin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















