Vuokranantajat: Vuokraustoiminnan vaikein ajanjakso todennäköisesti takanapäin

Vuokranantajat arvioivat, että vuokraustoiminta on jo hempompaa kuin viime vuosina on ollut. Vuokranantajat arvioivat, että vuokraustoiminta on jo hempompaa kuin viime vuosina on ollut. Kuva: Ruut Hokkanen

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet, jotka saavuttivat pohjalukemansa keväällä 2023, kohoavat ja ovat nyt kevään 2022 tasoilla. Vuokraustoiminnan helpottuminen ja vuokralaisen löytäminen koetaan useassa kaupungissa helpommaksi mitä viime vuosien vastaavina ajankohtina, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometristä. Barometriin vastasi yli 2 200 asuntosijoittajaa.

Vuokranantajat kertovat vuokraustoiminnan olevan hieman helpompaa 12 kaupungissa verrattuna viime vuosien vastaavaan ajankohtaan (yhteensä 29 kaupunkia). Samalla lähes kaikissa kaupungeissa asuntojen vuokraaminen on ollut helpompaa verrattuna kevään barometriin, vaikkakin kaupunkikohtaisesti vaihtelu on suurta.

– Vuokraustoiminta ja vuokralaisen löytäminen on ollut poikkeuksellisen haastavaa viime vuosina. Samaan aikaan haasteellisessa markkinaympäristössä hoitokulut ovat nousseet paikoittain 2020-luvulla jopa yli 20 prosenttia, vuokrat alueittain jopa laskeneet sekä vuokranmaksuhaasteet kasvaneet. Tässä valossa vuokralaisen löytämisen helpottuminen on erityisen merkittävä uutinen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson tiedotteessa.

61 prosenttia Vuokranantaja-barometrin vastaajista pitää hoitokulujen nousua edelleen melko tai erittäin merkittävänä riskinä asuntosijoittamisen kannalta.

– Vuokranantajien mukaan useat riskit ovat pienentyneet, ja kokonaisuudessaan asuntosijoittamisen riskitaso on laskenut. Tämä viittaa siihen, että vaikeimmat ajat ovat jääneet taakse. Kuitenkin verotuksen kiristymisen ja sääntelyn lisääntymisen uhan nähdään kasvaneen. Taustalla saattaa olla useat merkittävät lakihankkeet ja yleinen valtion taloudellisen tilanteen tasapainottaminen, tiivistää Karlsson.

Nykyinen korkotaso nähdään puolestaan selkeästi pienimpänä riskinä. Sen sijaan viimeisen puolen vuoden korkotason nähdään edelleen vaikeuttaneen toimintaa yli neljäsosalla vastaajista (27,3 %).

– Vain 14 prosenttia kokee korkojen laskun tuoneen helpotusta. Toisaalta korontarkistuspäivät eivät ole vielä välttämättä osuneet kohdalle. Huomionarvoista on kuitenkin se, että lähes 60 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei viimeisen puolen vuoden korkotasolla tai sen muutoksella ole ollut merkitystä omaan asuntosijoitustoimintaan. Aikaisemmista tutkimuksista tiedämme, että juuri 60 prosentilla velkaa on alle 50 prosenttia sijoitusasuntojen arvosta, huomauttaa Karlsson.

Asuntosijoittajista reilu neljännes aikoo suunnata sijoitusasuntokaupoille seuraavan vuoden aikana, ja suurimmat ostoaikeet ovat keskisuurissa kaupungeissa. Sen sijaan vähiten ostoaikeita on Vantaalla ja Helsingissä. Eniten ostoaikeet ovat kasvaneet alle 20 asuntoa omistavilla asuntosijoittajilla.

– Ostoaikeet heijastuvat hyvin vuokrattavuuteen. Mikäli vuokralaisen löytäminen koetaan haasteelliseksi, muodostuu sijoitusasunnon ostamisestakin suurempi riski. Juuri Vantaalla on kaikkein merkittävin ylitarjontatilanne. Sen sijaan keskisuurissa kaupungeissa vuokralaisen löytäminen on helpompaa ja nämä kaupungit korostuvat myös vuokranantajien ostoaikeissa, Karlsson sanoo.

Myös sijoitusasuntojen myyntiä suunnitelevien osuus on kasvanut 23:een prosenttiin, joka jakautuu mahdollisesti myyviin (19 %) ja varmasti myyviin (4 %). Eniten myyntiaikeet ovat kasvaneet Lappeenrannassa, Joensuussa ja Lahdessa.

– Kokonaisuutena barometrin tulokset viittaavat siihen, että vuokramarkkinat ovat askel askeleelta vakautumassa, mutta muutokset markkinoilla, kuten työttömyyden uhka ja tukileikkaukset, sekä sääntelyn ja verotuksen kiristymisen uhka, pitävät edelleen vuokranantajia varpaillaan, kiteyttää Karlsson.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2 205 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 6.–22. syyskuuta. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta