Muñoz lähtee Interistä etuajassa

Ramiro Munoz (oikealla) Ramiro Munoz (oikealla) Kuva: Ari-Matti Ruuska

Kolmen vuoden ajan FC Interin edustusjoukkueen valmennusryhmässä toiminut Ramiro Muñoz jättää seuran. Espanjalaisvalmentajan sopimus olisi tullut päätökseensä kauden loputtua, mutta osapuolet sopivat Muñozin jättävän paikkansa jo nyt henkilökohtaisista syistä. Muñoz oli osana valmennustiimiä voittamassa Liigacupia vuonna 2024, jonka lisäksi Muñoz oli mukana Liigacupin finaalissa vuonna 2022 sekä kahdessa Suomen Cupin finaalissa vuosina 2022 sekä 2024.

– Ramiron nyt tapahtuva lähtö seurasta on ollut kaikille osapuolille jo pitkään selvillä ja hänen vastuualueellensa kuuluneet tehtävät on jaettu loppukauden osalta nykyisille valmennustiimin jäsenille, Urheilujohtaja Kalle Parviainen avaa.

Vesa Vasaran tiimiin kuuluvat loppukaudella valmentajat Lauri Hakanen ja Riku Paularinne, maalivahtivalmentaja Ville Vastamäki, analyytikko Janne Heiska sekä fysioterapeutit Teemu Ahonen ja Ville Peltonen.

– Valmennustiimimme on ollut kuluvalla kaudella Veikkausliigan tasolle suuri. Vasaran valmennustiimi ensi kaudelle on meillä käytännössä jo kasassa ja julkaisemme siihen liittyen uusia sopimuksia lähiaikoina, Parviainen avaa tilannetta.

Muñoz ehti toimia Interissä kolmen eri päävalmentajan alaisuudessa. Lisäksi 30-vuotias valmentaja toimi joukkueen väliaikaisena vastuuvalmentajana kauden 2022 lopulla.

– Ramiro on jalkapalloon suurella intohimolla suhtautuva valmentaja, jonka lojaalisuus seuraa kohtaan on ollut esimerkillistä. Suuret kiitokset Ramille koko seurayhteisön puolesta, Parviainen lisää kiitoksensa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Taito-kampus sai rakentamisluvan

Havainnekuva Taito-kampuksesta.

Rakennus- ja lupalautakunta myönsi torstaina rakentamisluvan Taito-kampukselle. Taito-kampus on Itäharjun alueella. Kalevantien, Lemminkäisenkadun ja Karjakadun väliin jäävä alue muutetaan kävely- ja joukkoliikennepainotteiseksi asumisen ja liiketilojen uudeksi keskittymäksi eli Kupittaan kärjeksi.

Varhaa suosittelisi työnantajana viimevuotista useampi

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijöistä yli 60 prosenttia suosittelee Varhaa työnantajana. Tämä selviää Varhan henkilöstölleen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi syys–lokakuussa 13 097 varhalaista (60 %). Tulokset esiteltiin aluehallitukselle 1. joulukuuta.

Pansio ja Pernon alueen palvelujen toteutusvaihtoehtoja esiteltiin asukkaille

Rakennetaanko Pernoon uusi monitoimitalo vai keskitetäänkö palvelut peruskorjattavaan Pansion kouluun? Päätöksiä on luvassa ensi vuonna.

Pansio, Pernon ja Artukaisten alueiden palveluverkkoa uudistetaan laajalla suunnitelmalla, jonka tavoitteena on vastata alueen tarpeisiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Asukastilaisuudessa 4.12. Pansion koululla esiteltiin palveluiden vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja ja kuultiin asukkaiden näkemyksiä niihin.

Yrityksille myönnetty palkkatuki parantaa työllisyyttä eikä syrjäytä muuta työllistämistä

Uusi tutkimus osoittaa, että yrityksille myönnetty palkkatuki ei syrjäytä muuta työllistämistä ja edistää työllistymistä myös tukijakson päätyttyä. Palkkatuen myötä syntyneet työsuhteet näyttävät usein jatkuvan samoilla työnantajilla, ja vaikutukset näkyvät suurempina tuloina ja julkisen talouden hyötyinä jopa vuosikymmenen ajan. Järjestöille myönnetyillä tuilla taas on julkiselle taloudelle negatiivinen vaikutus.

Kaupunginteatteri ja Turun yliopisto tuovat Lasten yliopiston teatterilavalle tammikuussa

Lasten yliopisto lavalla on 6–10-vuotiaille suunnattu esitys, jossa tutkijat innostavat lapset tutkimaan tunteita. Lauantaina 10. tammikuuta. nähtävässä esityksessä on luvassa vatsan kutkutusta, itsensä ylittämistä ja oivalluksia omista tunteista.

Nuoret ryöstettiin veitsellä uhaten Turussa viime viikonloppuna

Laittoman vapekaupan vaarat konkretisoituivat viime viikonloppuna Turussa, kun alaikäiset ostajat eivät saaneet kaupanteossa vapea, vaan heidät ryöstettiin veitsellä uhaten. Vastaavia tilanteita tulee poliisin tietoon tasaisesti.

Psykiatrisen sairaalan laajennusosa sai rakentamisluvan

Havainnekuva psykiatrisen sairaalan laajennuksesta.

Rakennus- ja lupalautakunta myönsi torstaina Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle (Varha) rakentamisluvan psykiatrisen sairaalan eli Kompassisairaalan laajennusosalle.

Ulkomaalaistaustaisten syntyvyys laskenut viime vuosina

Ulkomaalaistaustaisten syntyvyys on laskenut viime vuosina ja lähentynyt suomalaistaustaisten syntyvyyttä. Toisen polven ulkomaalaistaustaisilla syntyvyys on hieman matalampaa verrattuna ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaisiin. Eri taustamaaryhmien syntyvyydessä on kuitenkin isoja eroja.

Jalkakäytävä pois käytöstä Linnankatu 14:n kohdalta ja kaupungintalon joen puoleisella reunalla kahden päivän ajan

Kaupungintalon kiertotiet.

Kaupungintalon korttelissa otetaan 10.–11. joulukuuta näytteitä julkisivuista peruskorjausta varten. Jalankulku ohjataan kiertoreitille Linnankadulla ja Läntisellä rantakadulla. Kiertoreitit osoitetaan liikennemerkein.

Raision kaupunki järjestää maksuttoman InBody-mittauksen raisiolaisille

Raision kaupunki järjestää raisiolaisille Kroppakatsastus-päivän tiistaina 9. joulukuuta kello 12–18 Raision kaupungintalolla (Nallinkatu 2).

Punk täyttää 50 vuotta, Punk ja Yäk neljä vuotta

Ensi vuonna punk täyttää 50 vuotta, Punk ja Yäk neljä vuotta. Sitä juhlitaan Turussa perjantaina ja lauantaina 21.–22. elokuuta

Kolme liikuntakampanjaa tuotti yli kaksi miljoonaa liikuntakilometriä

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja kuntien liikuntatoimien yhdessä järjestämä Liikkuen läpi vuoden -kampanjakokonaisuus on päättynyt. Kolmen kampanjan – LiikU talvella, LiikU Haastepyöräilyn ja LiikU syksyllä – aikana lounaissuomalaiset liikkuivat yhteensä yli kaksi miljoonaa kilometriä, joista syksyn päätöskampanjassa liikuttiin 577 002 kilometriä. Kampanjan tavoitteena oli innostaa kaikenikäisiä ja -tasoisia liikkujia liikkumaan matalalla kynnyksellä itselle sopivilla tavoilla, sekä kerryttämään kilometrejä oman kunnan kuntakisaan.

Luomukinkkujen suurin kysyntä kohdistuu pikkukinkkuihin

Luomutuotannossa korostuvat tavanomaista tuotantoa tiukemmat vaatimukset sikojen hyvinvoinnille.

Tämän vuoden joulusesonkiin saadaan Pro Luomun arvion mukaan noin 60 000 kiloa suomalaista luomukinkkua. Määrä on pysynyt ennallaan viime vuoteen verrattuna. Luomukinkkuja on K- ja S-ryhmän myymälöissä pakasteena jo nyt, mutta lähempänä joulua voi kauppojen valikoimista löytyä myös tuoresuolattuja luomukinkkuja. Jos haluaa varmistaa luomukinkun omaan joulupöytään, kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja tiedustella oman toiveen mukaista kinkkua suoraan omasta kaupasta tai kauppiaalta.

Itsenäisyyspäivää vietetään pilvisessä säässä

Maan etelä- ja keskiosassa on odotettavissa vesi- ja räntäsadetta. Lämpötila on enimmäkseen nollan tuntumassa tai sen yläpuolella, Lapissa on pakkasta.

Väitös: Sydänfilmi paljastaa kohonneen aivoinfarktiriskin

Arto Relander.

Alttius aivoinfarktille, sydämen vajaatoiminnalle ja jopa kuolemalle saattaa olla tunnistettavissa sydänfilmiä (EKG) tulkitsemalla. Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa tämä halpa perustutkimus paransi yksilöllistä riskiarviota täydentämällä tavanomaisia menetelmiä.

Laittomasti maassa oleskelevalle tarjottava sekä kiireellinen että yksilölliseen tarpeeseen perustuva välttämätön kiireetön hoito

Hyvinvointialueen on järjestettävä laittomasti maassa oleskelevalle henkilölle terveydenhuoltolain mukaisen kiireellisen hoidon lisäksi yksilölliseen lääketieteelliseen tarpeeseen perustuva välttämätön kiireetön hoito, jos sen epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta henkilön terveydentilan tai vamman vuoksi.

Luonnonhoitotyötä tehty Varsinais-Suomessa yli 60 kohteella ja 1,5 miljoonalla eurolla

Uudenkaupungin Iso-Haiduksen saaren ennallistamiskohde.

Varsinais-Suomessa on toteutettu vuosina 2021–25 Helmi-elinympäristöohjelman tuella 24 hanketta, joilla on parannettu maakunnan luonnon monimuotoisuuden tilaa.

Poliisi panostaa ensi vuonna rikostorjuntaan, erityisesti nuorten ja lasten rikoksiin

Poliisibarometrin mukaan suomalaiset ovat huolissaan erityisesti nuorten rikoksista, ampuma-aseista sekä huumeiden käytöstä ja myynnistä julkisilla paikoilla. Poliisi on asettanut ensi vuoden painopisteeksi rikostorjunnan.

Urheilu

Laituri Miika Kauppila jatkossopimukseen TPS:n kanssa

Miika Kauppila.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Miika Kauppilan , 25, kanssa. Kauppila saapui TPS:ään viime keväänä Käpylän Pallosta. Laitapelaaja tunnetaan monipuolisuudestaan, ja hän pelasi menneellä kaudella Tepsissä niin laitahyökkääjänä kuin laitapuolustajanakin.

FC Inter lunastaa Alan Ahmedin ja Edor Hajdinin optiovuodet

Edor Hajdini.

Viime kaudella FC Interiä edustaneet maalivahti Eero Vuorjoki , puolustaja Julius Tauriainen sekä reservijoukkueessa pelanneet hyökkääjät Alan Ahmed ja Edor Hajdini ovat seuran riveissä myös ensi kaudella.

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Puukkokatsomo: Liigan tulevaisuus positiivisen puolella

Viime torstaina Liigan konklaavi kokousti pitkään ja hartaasti, kun pöydällä oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Yömyöhällä savupiipusta pöllähti savua. Valkoista toivottiin, mutta harmaata saatiin.

Inter vahvistaa valmennustiimiään

Vesa Vasara (vas.) jatkaa Interin päävalmentajana kauden 2027 loppuun. Ville Peltonen jatkaa fysioterapeutin työnsä ohella suorituskyky-yksikön päällikkönä.

FC Interin edustusjoukkueen taustatiimi kaudelle 2026 on valmis. Päävalmentaja Vesa Vasara jatkaa tehtävässään jatkosopimuksella, joka ulottuu kauden 2027 loppuun. Hänen ympärilleen on koottu pitkälti tuttu, mutta selvästi vahvistunut valmennus- ja tukiryhmä.