Miro Varjonen MX2-luokan voittoon motocrossin SM-sarjassa

Miro Varjonen. Miro Varjonen. Kuva: Xracing

SM-motocross-sarjan huipennus nähtiin viikonloppuna Orimattilan Ollosten motocross-radalla, jossa kruunattiin kuuden eri luokan Suomen mestarit.

Lauantaina viikonlopun aloittivat veteraanien Suomen cup-luokat ja MXSV-sivuvaunujen SM-kilpailu. Suomen cup-luokat huipentuivat Orimattilaan ja MXSV-luokan Suomen mestaruuden voittivat virolaispari Robert Lihtsa ja Markus Lina.

Sunnuntain SM-päivän aloitti Triple Crown-formaatilla MX1- ja MX2-luokan lähtö, jossa MX2-luokan osalta mestaruus oli katkolla jo päivän avauserässä. Turun moottorikerhon Miro Varjonen lähti erään 59 pisteen etumatkalla ja onnistui varmistamaan Suomen mestaruuden itselleen jo avauserän jälkeen.

Mestaruus oli turkulaisen uran ensimmäinen. MX2-luokan hopeamitalista nähtiin tiukkaa taistelua usean kuljettajan välillä, mutta tänään Orimattilassa voittoon ajanut Heinolan moottorikerhon Sampo Rainio otti hopea mitalin matkaansa. SM-pronssille nousi kotiradallaan ajanut Orimattilan moottorikerhon Wiljam Malin. MX2-luokassa päivän kärkikolmikko Orimattilan osakilpailussa oli Rainio, Varjonen ja kolmanneksi ajoi Vantaan moottorikerhon Saku Mansikkamäki.

MX1-luokassa SM-sarjan päätöspäivän lähtökohdat eivät olisi voineet olla mielenkiintoisemmat, kun sarjan kärjessä Alavuden seudun moottoripyöräilijöiden Arttu Sihvonen ja Imatran moottorikerhon Matias Vesterinen tulivat tasapisteissä Orimattilaan. Sihvonen jatkoi vahvaa loppukauttaan ja vei mestaruuden mukanaan Alavudelle viiden pisteen turvin. Hopea matkasi Vesterisen mukana Imatralle ja todella jännän taistelun jälkeen SM-pronssia nappasi Tampereen Motocrossin Jere Haavisto, joka päätyi pistetaulukossa tasapisteisiin Alavuden seudun moottoripyöräilijöiden Alex Tapion kanssa.

Haaviston erävoitot kuitenkin ratkaisivat tilanteen hänen edukseensa. Orimattilassa Haavisto jatkoi voittoputkeaan SM-sarjassa, joka on nyt kolmen kauden mittainen. Suomen mestari Sihvonen oli toinen ja kolmanneksi ajoi Haavisto seurakaveri Kasper Kangasniemi.

MX85-luokassa kärkikaksikkona Orimattilaan tulleet Helsingin moottorikerhon Jimi Marttila ja Onni Kämäri olivat vain kahden pisteen päässä toisistaan. Marttila kasvatti eroa kahdella pisteellä ensimmäisen erän jälkeen ja, kun toisen erän alussa Kämäri joutui keskeyttämään tekniseen vikaan, niin ratkesi tiukka mestaruustaistelu jo ennen ruutulippua. Marttila nappasi itselleen uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden, Kämäri nappasi hopeaa ja kolmanneksi ajoi Etelä-Suomen moottorikerhon Eeka Laaksonen. Orimattilassa osakilpailun palkintokorokkeelle nousivat Marttila, Laaksonen ja kolmanneksi ajanut Jalasjärven moottorikerhon Nico Bystedt.

Naisten MXD-luokassa tilanne oli melko selvää jo ennen päivän alkua, että ilman isompaa virhettä oli mestaruus matkalla Hyvinkään moottorikerhon Hanna Mertsalmelle. Orimattilan osakilpailun voittoon ajoi odotetusti Salpausselän moottorikerhon Melissa Mäntylä ennen Keravan moottoriseuran Janette Mielosta, Mertsalmen ajaessa kolmanneksi, mikä riitti hienosti Suomen mestaruuteen. Mäntylä nappasi hopea mitalin matkaansa ja pronssi jäi puolestaan isäntäseuran Orimattilan moottorikerhon Sara Gåpån palkintokaappiin.

MX125-luokassa mestaruudesta taistelivat vielä Vantaan moottorikerhon Matias Miettinen ja Hyvinkään moottorikerhon Onni Jaakonsaari. Miettinen pystyi pitämään kuitenkin pintansa ja vaikka Jaakonsaari kavensi vanhan loppukautensa ansiosta piste-eron viiteen, niin Miettinen kruunattiin uudeksi MX125-luokan Suomen mestariksi. Jaakonsaari nappasi hopeaa ja pronssille ajoi tasaisen kauden päätteeksi Orimattilan moottorikerhon Eemil Ruuth. Orimattilassa palkintokorokkeelle nousivat Jaakonsaari ennen toiseksi tullutta Helsingin moottorikerhon Simo Koskista ja Vantaan moottorikerhon Eelis Viemeröä. Kolmen kärjen sijoitukset menivät tänään, niin ristiin, että he mahtuivat osakilpailun pisteissä yhden pisteen sisään.

Ensi viikonloppuna on luvassa vielä Porin Santakankaan uudella motocross radalla motocrossin kerhojoukkueiden Suomen mestaruuskilpailu.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lisää väestönsuojia Turkuun

Yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa, mutta Turussa ei ole. Taloyhtiöillä on väestönsuojat, eli asuin -ja liikekiinteistöjen asukkaat ja asiakkaat menevät niihin, mutta me omakotiasukkaat olemme täysinvaarassa, jos sota syttyy. Se on epäoikeudenmukaista.

Lietetyhjennysmaksuihin esitetään muutoksia saaristo-olosuhteiden vuoksi

Jätetaksaan ehdotetaan uutta lietetyhjennysten vyöhykemaksua tietyille saaristoalueille. Syynä on kuljetusten pidempi matka-aika ja korkeammat kuljetuskustannukset. Mielipiteitä jätetaksaluonnoksesta voi esittää 23. maaliskuuta asti.

Myssyfarmin toiminta päättyy, varastossa loppuunmyynti

Anna Rauhansuu.

Pöytyäläisen Myssyfarmin tarinasta kirjoitetaan nyt viimeinen luku. Myssy brändinä täytti tammikuussa 20 vuotta. Tästä päivästä alkaa varaston loppuunmyynti.

Sofia Virta: Vihreät ovat portinvartija sille, mihin suuntaan Suomi kääntyy vuonna 2027

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, haluavatko suomalaiset jatkaa nykyistä linjaa vai valita toisen suunnan.

Raision kaupunginkirjaston kirjastosalissa koraaneja eri kielillä

Raision kaupunginkirjaston kirjastosalissa on esillä Koraaninäyttely 3.–14. maaliskuuta. Näyttely koostuu erikielisistä Koraaneista. Näyttely on osa kirjaston satakielikuukautta, jolloin juhlitaan äidinkieliä ja kielien monimuotoisuutta.

Kaarinassa vakava väkivaltarikos, uhrilla teräaseella aiheutettu vamma

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii Kaarinassa lauantaina 28. helmikuuta aamulla tapahtunutta väkivallantekoa epäiltynä tapon yrityksenä.

Maagisia olentoja ja naistenpäivän konsertti Kaarina-talolla

Cienna eli Kaisa Leskinen ja Senni Eskelinen.

Kaarina-talon valtaavat torstaina 5. maaliskuuta erilaiset maagiset olennot. Maagisten olentojen ilta on suunnattu erityisesti alakouluikäisille ja perheille. Ohjelmassa on teemaan sopivaa askartelua, taikaolentosuunnistus sekä muuta tekemistä.

Blooming Skanssi -muotinäytös näyttää kevään trendit

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 4.–8. maaliskuuta.

Tallink Gruppin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Peep Jalakas

Tallink Gruppin hallintoneuvosto on nimittänyt Peep Jalakasin konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Hänen toimikautensa alkaa 6. huhtikuuta ja kestää kolme vuotta. Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults eroaa konsernin hallituksesta talousjohtajan tehtävästä 27. helmikuuta alkaen, mutta jatkaa työskentelyä Tallink Silja Oy:n toimitusjohtajana Suomessa.

Satavuotias Turun Moottorikerho isännöi SM-enduroa toukokuussa

Väinö Santamäki.

Turun Moottorikerho juhlistaa sataa toimintavuottaan Turussa lauantaina. Toukokuussa seura isännöi enduromoottoripyöräilyn naisten ja nuorten SM-osakilpailua sekä veteraanien Suomen Cup -osakilpailua Raisiossa.

Pk-yritysten taloustilanne notkahti alkuvuonna – näkymät varovaisesti paranemassa

Pk-yritysten taloustilanne heikkeni alkuvuonna, kertoo tuore Yrittäjägallup. Pienimmät yritykset ovat ahtaimmalla, sillä yksinyrittäjät ja alle viiden hengen yritykset kokevat tilanteensa selvästi muita heikommaksi.

Kallen Kantapöytä tekee comebackin yleisötapahtumana kaupunginteatterissa ja Auran Aaltojen podcastina

Kalle Talonen.

Pitkän linjan turkulaisen radioäänen Kalle Talosen keskusteluohjelma Kallen Kantapöytä saa uuden kodin elävän yleisön edessä Turun kaupunginteatterissa. Kantapöytä kuullaan myös podcastina sekä lyhyempinä pätkinä Auran Aaltojen radiolähetyksissä. Ensimmäinen Kallen Kantapöytä on luvassa kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 4. maaliskuuta kello 17.

Maantietunneleissa yhä vaaratilanteita

Maantietunneleissa on yhä vaaratilanteita väärään suuntaan ajamisten, peruutusten sekä pysähtyneiden ajoneuvojen takia. Fintrafficin tuore kartoitus tarkasteli maamme viiden vilkasliikenteisen tunnelin liikenteen eri häiriötilanteita. Mitkä ovat turvallisen tunneliajamisen keskeiset tekijät, ja miten jokainen voi omalla toiminnallaan varmistaa tunneliliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden?

Retkeilyvinkkikirjasta uudistettu painos

Kirjan kansikuvassa ovat Tuskaretkien puheenjohtaja Arttu Eteläpelto ja Tuutti-koira, Tero Kramsu ja Helena Pelkonen.

Turkulaisen eräoppaan ja tietokirjailija Olli Järvenkylän suositusta Suuresta Retkeilyvinkkikirjasta on otettu uudistettu painos. Uudessa painoksessa sivumäärä kasvaa lähes viidelläkymmenellä. Kilonpainoisessa

Eurojackpotin päävoitto Saksaan – Suomeen suurvoitto

Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 9/2026) löytyi yksi täysosuma, jolla 74,8 miljoonan potti matkasi Saksaan. Myös Suomeen osui yksi illan suurimmista voitoista.

EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin romahtanut

Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n (EVA) syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Jos kuolisin tänään

Kuulin taannoin tarinan aikuisesta perusterveestä miehestä, joka meni rutiininomaisesti lääkäriin ja kuoli lääkärin vastaanotolle.

Andersson: Suomen torjuttava päästökauppajärjestelmän romuttaminen

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson kritisoi voimakkaasti joidenkin EU-jäsenmaiden ja keskieurooppalaisen raskaan teollisuuden pyrkimyksiä heikentää EU:n päästökauppajärjestelmää (ETS). Keskiviikkona 25. helmikuuta lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot osallistuivat kokoukseen energiaintensiivisen teollisuuden tilanteesta ja ETS:n tulevaisuudesta.

Näköislehti

Urheilu

Satavuotias Turun Moottorikerho isännöi SM-enduroa toukokuussa

Väinö Santamäki.

Turun Moottorikerho juhlistaa sataa toimintavuottaan Turussa lauantaina. Toukokuussa seura isännöi enduromoottoripyöräilyn naisten ja nuorten SM-osakilpailua sekä veteraanien Suomen Cup -osakilpailua Raisiossa.

Viki Savonen tuli Savosta Turkuun etsimään tulevaisuuden timantteja

Alle 20-vuotiaana Interiin tullut Axel Kouame on esimerkki nuoresta pelaajasta, josta oli Interille iloa ja joka jatkoi Interistä kovempiin sarjoihin.

Inter sai alkavaan jalkapallokauteen mielenkiintoisen vahvistuksen pelikentän ulkopuolelle, kun Viki Savonen aloitti vuodenvaihteessa työt Turussa pelaajatarkkailun päällikkönä. Kuopiolaislähtöistä Savosta pidetään yhtenä keskeisenä taustatekijänä KuPSin viime vuosien menestyksessä.

TPS sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua

Keskikenttäpelaaja Timo Zaal on yksi TPS:n uusista hankinnoista.

Turun Palloseura on sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua. Veikkausliigan kauteen valmistautuva TPS-miehistö kohtaa harjoitusotteluissa Veikkausliiga-joukkueet SJK:n ja VPS:n sekä Ykkösliiga-joukkueet EIF:n ja PK-35:n.

Porali lopettaa peliuransa, Ignatov jatkaa

Sanna Porali.

TPS:n pitkäaikainen luottopelaaja ja kapteeni Sanna Porali on päättänyt lopettaa pelaajauransa – ainakin toistaiseksi.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.