Amatöörien Suomen mestaruuksista kisataan Turussa

Lausteella järjestettiin Frisbeegolfin SM-kisat 2022. Lausteella järjestettiin Frisbeegolfin SM-kisat 2022. Kuva: SFL/Mika Packalen

Amatöörien Suomen mestaruuksista kilpaillaan Turussa Lausteen frisbeegolfpuistossa 13.–15. syyskuuta. Pelaajat ovat saavuttaneet osallistumisoikeuden kilpailuun amatöörien SM-karsintojen kautta.

Amatöörien SM-kilpailuissa on kuusi kilpailuluokkaa: MA1, FA1, MA40, FA40, MA50 ja FA50, joissa nähdään yhteensä 135 kilpailijaa. SM-kilpailujen järjestävänä seurana toimii Frisbeegolfseura 7k ry.

MA1-luokassa mestari ja mitalistit vaihtuvat varmasti, sillä vuoden 2023 SM-kisojen mitalisteista yksikään ei ole tänä vuonna mukana. MA1-luokassa ennakkoon kovin rating on Tampereen Frisbeeseuran Tatu Lehtosaarella (983) ja hän on potentiaalinen mitalikandidaatti. Lehtosaari voitti elokuussa Tukholmassa pelatun Tyyni 2024 -kilpailun MA1-luokan neljän heiton erolla toiseksi tulleeseen. Aiemmin kuluneella kaudella Lehtosaari oli Nokia Amateur Openin kolmas ja samalla kolmannella sijalla myös Parkanossa pelatussa amatöörien SM-karsintakilpailussa.

Mandon Kiertäjiä edustava Timo Kantelinen (980) oli kesäkuussa amatöörien SM-karsintakilpailussa Jyväskylässä kolmas. Hän on ollut NBDG Amateurs -kilpailuissa Parkkivuoressa ykkönen ja Vesaniemessä kolmas.

Vuorelan Veikkojen Kasper Korhonen (971) on myös varteenotettava mitaliehdokas. Korhonen voitti kesäkuussa amatöörien SM-karsintakilpailun Jyväskylässä ja oli lisäksi elokuussa junioreiden SM-kisoissa seitsemäs. Mielenkiintoinen seurattava on myös muun muassa DG Rollersin Ville von Hertzen, joka oli junioreiden SM-kisoissa hopealla.

FA1-luokan selvä ykkössuosikki on Frisbeegolf Petäjäveden nuori tähti Iida Lehtomäki. Lehtomäki on hallitseva junioreiden Suomen- ja Euroopan mestari. Lehtomäki on voittanut tällä kaudella Prodigy Disc Pro Tourilla Jämijärven osakilpailun ja Oulussa hän oli kolmas. Elokuussa hän voitti kansainvälisen DGPT Silver-tason Baltic Disc Golf Championships -kilpailun Virossa.

Lehtomäkeä haastavat vahvimmin muun muassa Rauman Frisbeen Tiia-Maria Toivonen ja Tampereen Frisbeeseuran Niina Forsell. Toivonen oli amatöörien SM-karsintakilpailuissa Parkanossa toinen ja Mynämäellä irtosi voitto. Keväällä Toivonen voitti Skogby Lady Openin. Forsell puolestaan voitti Parkanon osakilpailun, minkä lisäksi hän oli ykkönen myös European Amateur Openissa.

Jyväskylän liitokiekkoilijoita edustava Iina Salminen on esiintynyt myös vahvasti tällä kaudella. Salminen oli kolmas European Amateur Openissa ja amatöörien SM-karsinnoissa Jyväskylässä. Orimattilan SM-karsintakilpailussa hän sijoittui toiseksi. Salmisella on kokemusta myös kansainvälisiltä kentiltä, kun hän sijoittui amatöörien MM-kisossa Yhdysvalloissa sijalle 28.

MA40-luokassa mestaruuttaan on Turussa puolustamassa Sawo Disc Golfin Mikko Luostarinen. Myös viime vuoden hopeamitalisti Pyry Penttinen (Puskasoturit) ja pronssimitalisti Aleksi Nieminen (Kosken Kaiku) ovat jälleen mukana.

Mitaleille mielii myös kesäkuun alussa Nokia Masters -kilpailussa MA40-luokan ylivoimaisesti voittanut Touko Hänninen (Saarijärven frisbaajat). Hänninen nappasi lisäksi toisen sijan amatöörien SM-karsintakilpailussa Jyväskylässä. Myös European Amateur Openissa MA40-luokan voittanut Ville Lehtinen (Orimattila Disc Club) on yksi mitaliehdokkaista.

FA40-luokassa mestaruudesta kamppailee kahdeksan kisaajaa. Ratingeissa kärkikolmikko, Disc Golf Hyvinkään Maija Koskinen ja Maiju Ahonen sekä Karkkilan Frisbeegolfkerhon Heidi Leppänen, erottuu muista ollen ainoita 800 pisteen ylittäjiä.

Koskinen oli kesäkuussa mastereiden SM-kisoissa viides, ollen täten parhaiten sijoittunut amatööristatuksen pelaaja. Leppänen oli amatöörien SM-karsintakilpailuissa ykkönen Mynämäellä ja Orimattilassa. Ahonen puolestaan voitti viime vuonna amatöörien SM-hopeaa.

MA50-luokan rating-ykkönen ja yksi mitalisuosikeista on hallitseva MA50-luokan Suomen mestari Mika Malin (Disc Golf Vikings). Malin on napannut tällä kaudella voitot Nokia Mastersissa ja amatöörien SM-karsinnoissa Espoossa.

Palkintopallin korkeimmalle korokkeelle tähyävät muun muassa amatöörien Masters MM-kisoissa kesäkuussa MA55-luokan maailmanmestaruuden voittanut Mika Kollanus (Voimistelu ja Urheiluseura Korven Korvenpojat ry/Bats), viime vuoden hopeamitalisti ja vuoden 2022 Suomen mestari Juha Lento (Voimistelu ja Urheiluseura Korven Korvenpojat ry/Bats) ja viime vuonna SM-pronssia voittanut Petri Leinonen (IIF Discgolf).

FA50-luokassa Disc Golf Hyvinkäätä edustava Marina Koppinen saapuu Turkuun puolustamaan viime vuotista mestaruuttaan. Mukana mestaruustaistossa ovat lisäksi muun muassa vuosina 2023 ja 2022 SM-hopeaa voittanut Sinikka Bäck (Lohjan Liitokiekkoilijat), kaksissa edellisissä SM-kisoissa pronssia voittanut Nina Kuoksa (Oulun Frisbeeseura) ja viime vuonna Kuoksan kanssa pronssimitalit jakanut Paula Hiironen (Saarijärven frisbaajat).

FA50-luokan rating-kärki on kuitenkin Heidi Bergroth (Nousten Frisbeegolf). Aktiivisesti kilpaileva Bergroth voitti toukokuussa amatöörien SM-karsintakilpailun Mynämäessä. Hän voitti kesäkuun lopussa pelatuissa mastereiden SM-kisoissa FP50-luokan pronssia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomalaisia kiinnostavat eteläisemmät kasvit

Aprikooseja ja persikoita istutetaan avomaalle Etelä-Suomessa.

Miltä maistuisivat omat aprikoosit Etelä-Suomessa tai makeat kirsikat pohjoisemmassa? Puutarhaharrastajat ovat kiinnostuneita istuttamaan pihoihinsa kasveja, jotka aikaisemmin eivät menestyneet Suomessa tai joiden menestymisvyöhyke on eteläisempi kuin istutuspaikan. Ilmaston lämpeneminen mahdollistaa monen eksoottisen kasvin viljelyn otollisilla kasvupaikoilla.

Sofia Virta: Jos Garden-sotkussa ei ollut kyse tietoisesta suosimisesta, kyse on pääministerin vakavasta arviointivirheestä

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Garden Helsinki -hankkeen ympärille syntynyt keskustelu on ennen kaikkea kysymys pääministerin arviointikyvystä ja kansalaisten luottamuksesta päätöksentekoon.

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy osaksi Firaa

Santtu Saukkonen.

Rakennusalan palveluyhtiö Fira on sopinut Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy:n koko osakekannan hankinnasta. Yrityskauppa vahvistaa Firan läsnäoloa Turun seudulla ja tukee yhtiön tavoitetta kasvaa Suomen keskeisissä kasvukeskuksissa.

Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuin vuosi sitten

Työmarkkinatorille ilmoitettiin kesäkuun aikana 31 400 uutta työpaikkaa, mikä oli 300 paikkaa enemmän kuin vuotta takaperin. Kuukauden lopussa työttömiä työnhakijoita oli 352 000, ja laajan työttömyyden piirissä oli 416 200 henkilöä. Tiedot perustuvat Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työllisyyskatsaukseen.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Tilastokeskus: Työttömyyden kasvu hidastui kesäkuussa

15–74-vuotiaita työllisiä oli kesäkuussa 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 3 000 enemmän. Työttömien määrän kasvu hidastui edellisistä kuukausista.

Moni kuljettaa koiraansa autossa tavalla, joka vaarantaa myös ihmismatkustajat

Moni koira matkustaa autossa tavalla, joka voi vaarantaa sekä lemmikin että ihmisten turvallisuuden, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Kyselyyn vastanneista koiranomistajista 14 prosenttia kertoi lemmikin matkustavan vapaana ja kahdeksan prosenttia ihmisen sylissä tai jaloissa.

Kesäkuu nosti Varsinais-Suomen työttömyyttä reippaasti

Varsinais-Suomen työttömyys kasvoi kesäkuun aikana reippaasti verrattuna toukokuuhun, kuten pidemmän aikavälin tarkastelussa yleensä trendinomaisesti tapahtuu. Myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kesäkuun aikana voimakkaasti. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen melko vaisuna, mutta avoimien työpaikkojen määrä nousi kuitenkin hieman verrattuna vuodentakaiseen.

Katukalastuskisa saapuu Aurajoelle

Turussa kisataan street fishing -kilpailussa torstaina.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Street Fishing -kiertue on edennyt kesän aikana jo viiteen kaupunkiin, joissa on kruunattu paikalliset Katukalastajat 2026. Kiertue jatkuu vielä kuudella kilpailulla, joihin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet kalastustaustasta riippumatta.

Miten nauttia kesästä ilman ulkonäköpaineita?

Kesä on kuumimmillaan ja vaatteet vähenevät. Vaikka kesä kutsuu nauttimaan, monelle se voi tuoda mukanaan myös paineita ja oman kehon vertailua muihin. Mehiläisen asiantuntijat muistuttavat, että lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja huomion kiinnittäminen kehon tuntemuksiin voivat auttaa keskittymään siihen, mikä on itselle tärkeää.

Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi.

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Kadoksissa ollut iäkäs nainen löytynyt

Turun keskustassa katosi maanantaina iltapäivällä iäkäs nainen. Nainen löytyi pian hyväkuntoisenaNainen katosi Aninkaistenmäestä maanantaina iltapäivällä kello 15:n jälkeen.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja arvioi kotitaloon kertyneen korjausvelkaa

Korjausvelalla tarkoitetaan niitä tarpeellisia korjauksia, jotka asunto-osakeyhtiö on jättänyt tekemättä ajallaan.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja tunnistaa omassa kotitaloyhtiössään korjausvelkaa. Korjausten varalle on kerätty puskuria vain noin joka toisessa taloyhtiössä.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n Digitaalinen elämä -selvityksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Toivolankatu suljettu liikenteeltä rakennustyömaan vuoksi

Toivolankatu on suljettu liikenteeltä 20.–28. heinäkuuta Käpytien ja Kyrönkadun välillä rakennustyömaan vuoksi. Jalkakäytävä pysyy kuitenkin käytössä. Ajoneuvoliikenne tonteille on sallittu.

Furuholm: Palloliiton peruttava tukensa Gianni Infantinon jatkokaudelle

Kansanedustaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm (vas.) vaatii Suomen Palloliittoa pyörtämään päätöksensä tukea Gianni Infantinon jatkoa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Osoitteessa Hanhenkaari 3 sijaitsevan ekopisteen puristimet eivät ole toiminnassa virransaantiongelman takia. Ongelmaa selvitetään. Paikalle ollaan tuomassa lavaa muoville ja kartongille. Pisteelle voi tuoda kartonkia, lasia, metallia, muovia, paperia ja vaatteita.

Runsaat kesäsateet koetelleet tieverkkoa

Viime viikkojen poikkeuksellisen runsaat sateet ovat koetelleet tieverkkoa. Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Näköislehti

Urheilu

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.

Kindstedt kasvatti johtoaan – Talikainen nousi kärkeen Lausteen Pro Tourilla

Teemu Lampainen on yleisen sarjan kakkosena.

Turun Pro Tour jatkui lauantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Olivia Kindstedt kasvatti johtonsa kolmeen heittoon ennen finaalikierrosta, kun taas avoimessa luokassa Teemu Talikainen nousi kilpailun kärkeen erittäin tasaisessa voittotaistelussa.

Kindstedt ja Lampainen avasivat Lausteen Pro Tourin kärkipaikoilla

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu käynnistyi perjantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa kiertueen pistejohtaja Olivia Kindstedt otti kahden heiton johdon, kun avoimessa luokassa Teemu Lampainen karkasi avauskierroksella kolmen heiton etumatkalle.