Korkeakoulujen toisessa yhteishaussa opiskelupaikka 54 000 hakijalle

Korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 144 300 hakijaa, joista opiskelupaikan sai 54 100 eli 37 prosenttia hakijoista. Ammattikorkeakouluun pääsi 30 024 ja yliopistoon 24 052 hakijaa.

Korkeakoulupaikkaa voi keväisin hakea kahdessa erillisessä yhteishaussa. Ensimmäisessä yhteishaussa haettavina olivat vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston koulutukset ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutusohjelmat. Kevään toisessa yhteishaussa haettiin korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin. Yhteishakujen kautta korkeakouluihin pyrki keväällä yhteensä 208 100 hakijaa, joista hyväksyttiin 64 740. Hakijamäärä nousi edellisestä vuodesta noin viisi prosenttia.

Toisessa yhteishaussa korkeakouluihin hakeneiden määrä nousi viime vuodesta 2 000 hakijalla ja aloituspaikkojen määrä nousi noin 1 000 paikalla. Hyväksyttyjen osuus pysyi samana edelliseen vuoteen verrattuna.

Toisen asteen tutkinnon suorittaneille tarjolla oleviin koulutuksiin haki kevään toisessa yhteishaussa 125 700 hakijaa, joista hyväksyttiin 45 400. Hyväksytyistä 52 prosenttia sai opiskelupaikan todistuksen ja 45 prosenttia valintakokeen perusteella. Loput paikat täytettiin muilla valintatavoilla, esimerkiksi avoimen korkeakoulun opintojen perusteella.

Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä todistuksella valittiin 50 prosenttia ja valintakokeella 48 prosenttia. Yliopistoihin päässeistä valittiin todistuksella 53 prosenttia ja valintakokeella 43 prosenttia.

Opiskelupaikan saaneista 16 prosenttia eli 8 660 hyväksyttiin yliopistojen maisterikoulutuksiin tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Hakijoita näihin koulutuksiin oli 22 740.

Opiskelupaikan saaneista 55 prosenttia pääsi ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan koulutukseen. Ammattikorkeakouluihin hakeneista hyväksyttiin 35 prosenttia ja yliopistoihin hakeneista 30 prosenttia.

Noin 67 prosenttia korkeakoulujen aloituspaikoista oli tämän kevään toisessa yhteishaussa varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensikertalaisten osuus hakijoista oli nyt 72 prosenttia ja hyväksytyistä 78 prosenttia, mitkä ovat täysin samat osuudet kuin edellisenä vuonna.

Ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä 81 prosenttia oli ensikertalaisia ja yliopistoon hyväksytyistä 75 prosenttia.

Tämän kevään noin 24 800 uudesta ylioppilaasta korkeakoulupaikkaa haki 80 prosenttia ja 46 prosenttia hakeneista hyväksyttiin. Keväällä ammatillisen perustutkinnon suorittaneita hakijoita oli 4 190, joista 43 prosenttia sai opiskelupaikan. Ammatillisen perustutkinnon suoritti tänä keväänä yhteensä noin 26 100 opiskelijaa.

Hakijat saavat tällä viikolla tiedon kevään toisen yhteishaun tuloksista. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa Opetushallituksen Opintopolku -palvelussa viimeistään perjantaina 11. heinäkuuta kello 15. Varasijalta voi vielä tulla hyväksytyksi 6. elokuuta saakka.

Korkeakoulut voivat järjestää lisähakuja yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille heinä-elokuussa. Tietoja tarjolla olevista koulutuksista julkaistaan Opintopolussa ja korkeakoulujen omilla nettisivuilla sitä mukaa, kun korkeakoulut päättävät lisähaun järjestämisestä. Lisähaussa olevat koulutukset alkavat syksyllä.

Syksyn yhteishaku järjestetään 28.8.–11.9., jolloin haetaan tammikuussa alkaviin koulutuksiin. Sekä lisähauissa että syksyn yhteishaussa hakeminen tapahtuu Opintopolussa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta