Lähes kahden miljoonan suomalaisen pitää tarkistaa veroilmoitus viimeistään tiistaina
Noin 1,95 miljoonan palkan-, etuuden- ja eläkkeensaajan pitää muistaa tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitusta viimeistään tiistaina 14. toukokuuta.
Tyypillisiä itse täydennettäviä vähennyksiä ovat viime vuoden aikana kertyneet kodin ja työpaikan väliset matkakulut, etätyöhön liittyvät vähennykset ja muut tulonhankkimismenot sekä kotitalousvähennys. Tuloista puolestaan esimerkiksi vuokratulot, virtuaalivaluuttatulot ja tulot alustoilla tehdystä sisällöntuotannosta pitää ilmoittaa itse.
Palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoittamisen määräpäiviä on toukokuussa kolme. Noin 1,5 miljoonalla henkilöllä määräpäivä oli jo viikko sitten 7. toukokuuta. Ensi viikon tiistaina 21. toukokuuta määräpäivä on vielä 1,6 miljoonalla henkilöllä. Oma määräpäivä selviää esitäytetyltä veroilmoitukselta.
Suurimman osan ei tarvitse täydentää tai korjata esitäytetyn veroilmoituksen tietoja, vaan esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen riittää. Viime vuonna Verohallinto lähetti esitäytetyn veroilmoituksen 5,5 miljoonalle henkilölle, joista täydennyksiä siihen teki noin 1,4 miljoonaa henkilöä.
Verohallinto suosittelee täydentämään veroilmoituksen tiedot OmaVerossa. Viime vuonna OmaVeroa käytti 90 prosenttia veroilmoituksen täydentäjistä.
Tänä vuonna Verohallinto on muistuttanut erityisesti niin sanottuja sekailmoittajia hoitamaan kaikki veroilmoitusasiansa OmaVerossa. Viime vuonna 50 000 asiakasta ilmoitti osan veroilmoitustiedoistaan paperilomakkeella ja osan OmaVerossa.
Jos veroilmoitustaan täydentää myöhässä, voi joutua maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen. Jos oma määräpäivä ehti jo mennä, Verohallinto kehottaa kuitenkin edelleen täydentämään veroilmoitusta OmaVerossa mahdollisimman nopeasti. OmaVerossa täydentäminen on mahdollista verotuksen päättymiseen asti. Tiedon oman verotuksensa päättymisajankohdasta voi tarkistaa verotuspäätökseltä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)