22,20 kilon karppi, jättikuha ja kuusi muuta uutta Suomen ennätystä

Arto Vihannon (kuvassa) ja Arto Hyttisen Hiidenvedeltä verkolla joulukuussa saama 22,20 kilon karppi oli niin iso, ettei sille meinannut löytyä punnituspaikkaa.
Arto Vihannon (kuvassa) ja Arto Hyttisen Hiidenvedeltä verkolla joulukuussa saama 22,20 kilon karppi oli niin iso, ettei sille meinannut löytyä punnituspaikkaa. Kuva: Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Ennätyskalalautakunta hyväksyi kuluneen vuoden aikana kahdeksan uutta Suomen ennätystä. Uusia ennätyskaloja ovat karppi 22,20 kiloa, kuha 14,7 kiloa, toutain 8,3 kiloa, sorva 1,58 kiloa sekä teisti 22,1 senttiä ja idänsieraintokko 8,8 senttiä. Ohuthuulikeltti 0,666 kiloa on kokonaan uusi laji Suomen ennätyskalalistalla ja listan 82 kalalaji. Uudessa ainoastaan kalojen pituuteen perustuvassa sarjassa uusia ennätyksiä olivat ahven 50 senttiä ja harjus 58 senttiä.

Suomen ennätyskalarekisteriin hyväksyttiin ennätyskalalautakunnan syyskuun ja helmikuun kokouksissa kahdeksan uutta Suomen ennätystä.

Karppi on suurimmaksi kasvava särkikalamme. Laji lisääntyy Suomessa, mutta sen poikaset jäävät ensimmäisen kesän jälkeen niin pieniksi, etteivät ne selviydy ensimmäisestä talvesta. Kaikki vesiemme karpit ovatkin peräisin istutuksista. Arto Vihannon ja Arto Hyttisen Hiidenvedeltä verkolla joulukuussa saama 22,20 kilon karppi oli niin iso, ettei sille meinannut löytyä punnituspaikkaa. Lopulta riittävän suuri vaaka löytyi paikalliselta eläinlääkäriasemalta.

Kuha on suosittu vapaa-ajankalastajien saaliskala. Viime vuosina Suomesta on saatu paljon isoja kuhia erityisesti vapavälinein, mutta uutta ennätystä on saatu odottaa. Kantahämäläisessä järvessä helmikuussa 2023 verkkoon kiinni jäänyt 14,7 kilon kuha on uusi Suomen ennätys.

Toutain on suureksi kasvava petomainen särkikalalaji. Vanajanselältä viime vuoden helmikuussa verkkoon kiinni jäänyt uusi ennätystoutain painoi 8,3 kiloa.

Sorva on särkeä muistuttava kirkkaan punaeväinen kala, joka viihtyy rehevissä vesissä niin sisävesissä kuin meren rannikolla. Ahvenanmaalta ongella viime kesäkuussa saatu 1,58 kilon sorva on komea uusi ennätys.

Teisti on monelle varsin tuntematon pohjakala, jota tavataan rannikollamme Helsingin ja Kaskisten välisellä merialueella. Ahvenanmaan Föglössä tutkijoiden verkkoon heinäkuussa 2023 jäänyt 22,1 sentin teisti nosti ennätyksen uudelle kymmenluvulle.

Idänsieraintokko on vieraslaji, joka löydettiin Suomenlahdelta keväällä 2022. Laji on alkujaan kotoisin Kaspianmereltä. Helsingistä toukokuussa Kalamaratonin yhteydessä pyydetty 8,8 cm idänsieraintokko on selvä parannus vanhaan ennätykseen.

Ohuthuulikeltti on kokonaan uusi laji ennätyskalalistalla. Satunnaisesti Suomen rannikolta tavatun lajin luontainen esiintymisalue sijaitsee Atlantilla. Raumalaisen kaupallisen kalastajan rysään syyskuussa uinut 0,666 kilon ohuthuulikeltti on ennätyskalalistan 82 kalalaji.

Ennätyskalalautakunta avasi viime vuonna kokonaan uudet ainoastaan kalojen pituuteen perustuvat sarjat. Tällä lautakunta halusi parantaa kalastajien mahdollisuuksia ilmoittaa lautakunnalle kaloja, jotka vapautetaan takaisin veteen. Sarjan ensimmäiset ennätykset ovat Suomussalmelta uisteltu ahven 50 senttiä ja Enontekiöltä perholla saatu harjus 58 senttiä. Jatkossa ennätyskalarekisterissä on näiden kalalajien osalta sekä vanha kalan painoon perustuva ennätys että uusi kalan pituuteen perustuva ennätys. Uuden sarjan ilmoitusrajat ovat: ahven 50 senttiä, harjus 58 senttiä, karppi 90 senttiä, kuha 100 senttiä ja hauki 120 senttiä.

Ennätyskalalautakunta on pitänyt uutta 2000-luvun ennätyskalojen listaa yli 20 vuotta. SE-listalla on 82 kalalajia ja kuusi rapulajia. Ennätyskokoisen kalan pyytäminen on haastavaa, koska listalla on jo monta kovaa tulosta. Hyväksyttyjen ennätysten lisäksi lautakunnan käsiteltäväksi saapuu joka vuosi isoja kaloja, jotka eivät kokonsa puolesta yllä suomenennätyksiksi tai eivät muista syistä tule hyväksytyiksi.

Ennätyskalan saatuaan on pidettävä pää kylmänä. Moni mahdollinen ennätys on kaatunut lautakunnassa puutteelliseen tai epämääräiseen ilmoitukseen. Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa ei ole toimittu ohjeiden mukaan. Paras tapa on viedä kala lähimpään ruokakauppaan ja käyttää punnitukseen kaupan palvelutiskin vaakaa. Punnituksen todistajiksi kannattaa pyytää kaupan henkilökuntaa. Kotoa mahdollisesti löytyvä vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin Suomen ennätyskalan punnitusvälineisiin.

Kalan mittaan perustuvassa sarjassa tulee olla aivan yhtä tarkka. Kala mitataan vaaka-asennossa ja mitan tulee olla suorana kalan alla. Kalan kuonon tulee olla mitan nollakohdassa ja pyrstön kiinni mitassa. Mittauksesta otetuissa valokuvissa tulee olla koko kala ja lisäksi kalan kuono kohtisuoraan yläpuolelta kuvattuna. Ennätyskalalautakunnan yksityiskohtaisiin ohjeisiin kalan mittaamisesta ja kuvaamisesta on hyvä tutustua jo ennen kuin lähtee pyytämään isoja kaloja.

Kaikki ennätyslautakunnalle ilmoitetut tiedot talletetaan ennätyskalarekisteriin, joka löytyy täydellisenä osoitteesta https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/ennatyskalat/.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Varsinais-Suomessa lisätään tukea rikosnuorten auttamiseen

Syksyllä 2026 käynnistyvän Varto-hankkeen (Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus) tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäistä jengiytymistä sekä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Hanke rakentuu aiemman Rokki-toiminnan kokemuksille ja täydentää jo vakiintunutta Ankkuri-toimintaa tuomalla uusia toimintamalleja vakavasti rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyyn.

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonnassa näkyy valeyrittäjyys

Työsuojeluviranomainen teki vuonna 2025 yli 1 800 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikakirjanpidossa, havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi on yleistynyt. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2025.

Lastensuojelulain uudistus uhkaa jättää tuhannet lapset ilman apua

Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia tiedotteessa.

Vain neljännes uskoo kotinsa arvon nousevan

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 31 prosenttia asunnonomistajista arvioi kotinsa arvon olevan viiden vuoden kuluttua nykyistä matalampi. Yhtä moni uskoo arvon pysyvän ennallaan, ja 26 prosenttia odottaa arvonnousua. Näkemykset jakautuvat jyrkästi tulojen mukaan: 20 000–35 000 euroa vuodessa ansaitsevissa kotitalouksissa puolet odottaa laskua, kun yli 85 000 euroa ansaitsevissa laskua ennakoi vain noin joka kuudes.

Näyttämisenhalu ajoi Heikki Kustilan lavalle

Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.

Näyttelijä , ohjaaja, käsikirjoittaja, teatterin taustavaikuttaja. Kaikkea tätä on Heikki Kustila ehtinyt olla reilun 40 vuoden ajan Turun harrastajateatterikentällä. Pisimpään Kustila on vaikuttanut Jo-Jo Teatterissa ja Raision teatterissa.

Vanhat autot esillä Nautelankosken museolla

Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.

Nautelankosken museon pihalle Lietoon saapuu Avoimien kylien päivänä lauantaina 13. kesäkuuta puolen päivän aikaan vanhoja autoja. Automalleista tutustuttavissa ovat ainakin länsisaksalainen DKW F11 vm. 65, Fiat 127 vm. 78, mahdollisesti Volvo 162 sekä Popeda.

Lietolaiset haluavat uimahallin

Liedossa on keskusteltu jo pitkään uimahallista ja etenkin naapurikaupunkien hallien ruuhkien myötä tarve omalle uimahallille on kasvanut. Liedon kaupunki toteutti keväällä asukaskyselyn ja vastauksia saatiin peräti 4 294 kappaletta. Selvä enemmistö eli 89 prosenttia vastaajista toivoo uimahallia Lietoon.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Valtamerellä tapahtuvat muutokset vaikuttavat Lapin perhosiin

Kaksi siivellistä hallamittari-koirasta (Operophtera brumata) ja välissä siivetön saman lajin naaras.

Ilmastonmuutos aiheuttaa maailmanlaajuisesti lajiston köyhtymistä, mutta lisäksi se muuttaa energian siirtymistä ravintoverkon tasojen välillä niin murtovedessä kuin arktisilla alueilla. Lapissa muutokset pienten kasvissyöjien biomassassa heijastuvat nopeasti niitä ravintonaan käyttävien suurempien eläinten lisääntymismenestykseen. Vastikään julkaistu pitkäaikaistutkimus Kevon tutkimusasemalla Utsjoella osoittaa, miten esimerkiksi varpuslinnuille elintärkeiden yöperhosten biomassa on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana.

Näköislehti

Kaupunki
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Naantalilaisen Nicolas Badean taideteos syntyy spontaanisti sitä mukaa, kun sivellin liikkuu.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.