Lentoliikenteen matkustajamäärä kasvoi viime vuonna viidenneksen
Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta lensi viime vuonna 15,4 miljoonaa ja muiden kotimaan lentoasemien kautta yhteensä noin 3,1 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan matkustajamäärä kasvoi edellisvuodesta 19 prosenttia ja muiden kotimaan lentoasemien yhteenlaskettu matkustajamäärä 17 prosenttia.
– Koronapandemiasta palautuminen on näkynyt kotimaan lentoasemista erityisesti Pohjois-Suomessa, kuten Enontekiön, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla, joiden kautta on talvikuukausina lentänyt jopa puolet enemmän matkustajia kuin vuonna 2019, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen tiedotteessa.
Valtaosa eli 15 miljoonaa matkustajaa matkasi viime vuonna ulkomaanlennoilla. Ulkomaanlentojen matkustajamäärä myös kasvoi selvästi kotimaanlentoja enemmän, 22 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Kotimaanlentojen kasvu jäi kuuteen prosenttiin.
– Viime vuosina ulkomaanlentojen osuus on ollut kasvusuuntainen, ja ne kattoivat viime vuonna jo yli 80 prosenttia kaikista lennoista. Kotimaanlentojen osuus taas on laskenut. Matkustajamäärät ulko- ja kotimaanlennoilla vaihtelevat kuitenkin vuodenaikojen mukaan niin, että talvikuukausina matkustajien määrä kotimaanlennoilla kasvaa ja vastaavasti ulkomaanlennoilla laskee, Lempinen sanoo.
Vuotta 2019 käytetään tilastossa vertailuvuotena kuvaamaan ilmaliikenteen matkustajamääriä ennen pandemiaa.
– Jos tarkastellaan muuttunutta maailmantilannetta, esimerkiksi etätyön lisääntymistä sekä Suomesta Aasiaan suuntautuvien lentoaikojen pidentymistä, voidaan arvioida, etteivät lentoliikenteen matkustajamäärät mahdollisesti palaudu ennalleen lähiaikoina, toteaa Lempinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)