Uudet suositukset metsien harvennuksiin ja luonnonhoitoon julkaistu

Haapa on monimuotoisuuden kannalta arvokas puulaji, jota on hyvä suosia säästöpuuna. Haapa on monimuotoisuuden kannalta arvokas puulaji, jota on hyvä suosia säästöpuuna. Kuva: Tapio

Metsänhoidon suosituksia on viime vuonna uudistettu merkittävästi. Tuoreeseen tutkimustietoon pohjautuvia toimintamalleja on nyt saatavilla kasvatusmetsien harvennuksiin, luontokohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen, vesiensuojeluun ja suometsien hoitoon sekä energiapuun korjuuseen. Uudistukset esiteltiin Tapion järjestämässä webinaarissa 30.1.

Metsänhoidon suositukset koostavat parhaat menetelmät ja vaihtoehdot suomalaisten metsien hoitoon. Uudistusten myötä tarjolla on ajanmukaiset tiedot ja toimintamallit, joilla metsänomistajat voivat turvata metsiensä hyvää tuottoa, luonnon monimuotoisuutta, vesien puhtautta ja hiilensidontaa.

Suositukset ovat laajasti metsäammattilaisten käytössä niin neuvonnassa kuin työn toteutuksessa. Uudistukset edellyttävät opintojen päivitystä ja tiedonsiirtoa metsäorganisaatioiden tietojärjestelmiin. Tapio tukee käytäntöön vientiä muun muassa Metsänhoidon suositusten avainkouluttajaverkoston avulla.

Suomessa tehdään vuosittain metsän harvennushakkuita 480 000 hehtaarilla, joka on noin Kymenlaakson kokoinen alue. Kaikista metsänhakkuista 70 prosenttia on harvennushakkuita, joilla vahvistetaan jäävän puuston elinvoimaisuutta ja järeytymistä tukkipuuksi.

Harvennusmallit on apuväline, jonka avulla päätellään, olisiko talousmetsän puustoa aika harventaa ja mikä on tavoiteltava puuston määrä hakkuun jälkeen.

Harvennusmallit sopivat metsiin, joita on hoidettu ja kasvatettu tasaikäisenä. Mallin valinnan lähtökohtana on metsän tiedot, kuten sijainti, pääpuulaji tai sekapuustoisuus ja onko metsä turve- vai kivennäismaalla.

Metsänomistajan tavoitteita voidaan nyt huomioida aiempaa paremmin. Esimerkiksi taloudelliseen tuotto-odotukseen on kolme vaihtoehtoa. Omat mallinsa löytyvät sekapuuston kasvatukseen ja pidennettyyn kiertoaikaan, yläharvennukseen sekä tilanteeseen, jossa turvemaalle ei tehdä ojien kunnostusta harvennusaikana. Valitun mallin lisätietona kerrotaan mahdollisista metsätuhoriskeistä. Jos metsänomistajalla ei ole erityisiä tavoitteita, voidaan käyttää ns. perusmalleja, jotka ovat lähellä jo pitkään käytössä olleita.

Mallit on tuotettu Luonnonvarakeskuksessa tuoreiden tutkimustietojen pohjalta. Harvennusmallien uudistusten avulla turvataan metsien hyvä kasvu muuttuvassa ilmastossa.

Luontokohteet ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja lisäämisen kannalta olennaisimpia kohteita metsissä. Siksi on tavoiteltavaa, että kaikki luontokohteet otetaan huomioon metsänkäsittelyssä. Metsänhoidon suosituksiin on täydennetty tietoa, joiden avulla kohteet voidaan tunnistaa ja niiden käsittelyä sovittaa metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.

Huomioitavia luontokohdetyyppejä on seitsemän: pienvesien ja vesistöjen elinympäristöt, kallioelinympäristöt, lehdot, suoelinympäristöt, paahdeympäristöt, monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ja puustoiset perinneympäristöt.

Luontokohteiden lisäksi on kuvattu luonnonhoidon perustoimenpiteet: säästöpuiden jättäminen, lahopuun turvaaminen, tekopökkelöiden tekeminen, suojatiheikköjen jättäminen ja lehtipuusekoituksen ylläpito.

Luonnonhoidon suositusten uudistaminen jatkuu kuluvana vuonna. Seuraavaksi kuvataan, kuinka eri lajeja voidaan huomioida metsänkäsittelyssä.

Metsäistä rantaa on Suomessa yli 400 000 kilometriä ja metsätaloudella on vaikutuksia vesiin myös toimittaessa kauempana rannoista. Metsänhoidon vesiensuojelun ratkaisuilla vaikutetaan vesien puhtauteen, luonnon monimuotoisuuteen ja maisemaan.

Uudistuneet metsänhoidon suositukset antavat konkreettisia työvälineitä vesistövaikutusten hallintaan. Keinovalikoimassa on muun muassa eri laajuisia rantojen suojavyöhykkeitä, joista metsänomistaja voi valita tilanteeseen sopivimman. Ammattilaisille esitellään uusia menetelmiä vesiensuojeluun ja niiden soveltamiseen erilaisilla kohteilla. Ojien kunnostuksessa olennaista on tarveharkinta ja maltilliset ojasyvyydet.

Noin neljäsosa Suomen puustosta ja metsien kasvusta on suometsissä. Kaksi kolmasosaa Suomen hiilivarastoista on soissa. Kokonaisuutena suometsien puuston hiilinielu on suurempi kuin maaperästä tulevat päästöt. Metsänkäsittely turvemailla vaikuttaa ilmastopäästöihin ja vesien puhtauteen eri tavoin riippuen valitusta käsittelytavasta ja metsän ominaisuuksista.

Metsänhoidon suositukset esittelevät metsänomistajalle suometsän käsittelyn päälinjoina kasvatuksen jatkamisen talousmetsänä, aktiivisen ennallistamisen luonnontilaan tai passiivisen ennallistumisen, jossa metsän annetaan muuttua luonnollisesti tai puustoa korjataan, kunnes se ei enää kannata. Kasvatusmenetelmäksi voidaan valita metsän peitteisyyttä vaaliva jatkuva kasvatus, jonka etuna on pienemmät vesistöhaitat ja vesitalouden hallinta kasvavan puuston avulla.

Suometsien kasvua voidaan tukea tuhkalannoituksella ja ojien kunnostuksilla niillä kohteilla, joilla se on puun kasvatuksen kannalta perusteltua. Jokainen suometsä on erilainen ja harkittavaksi tulee käsittelyjen kokonaisuus, joka parhaiten tukee metsien kasvua ja hiilensidontaa sekä minimoi haittoja.

Metsänhoidon suosituksiin on päivitetty myös tuoretta tietoa energiapuun korjuuseen sopivista kohteista ja laadukkaasta toteutuksesta, jossa huomioidaan talous ja luonnonhoito. Viimeisimmät päivitykset löytyvät kootusti www.metsanhoidonsuositukset.fi -palvelun etusivulta.

Metsänhoidon suositukset esittelevät kestävän metsänhoidon vaihtoehtoja ja parhaita käytäntöjä. Suositukset perustuvat tutkimustietoon ja käytännön kokemuksesta saatuun osaamiseen. Palvelun sisältö on laadittu yhteistyössä metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan tutkijoiden, asiantuntijoiden ja tiedon käyttäjien kanssa. Työtä koordinoi Tapio maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta. Metsänhoidon suositukset ovat osa kansallisen metsästrategian tavoitteiden toteutusta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Harvennusmallin kuvaajassa esitetään leimausraja, jossa puuston määrä on kasvanut niin suureksi, että harvennus on ajankohtaista. Jäävän puuston tavoitetaso kuvaa määrän harvennuksen jälkeen; puuston tulisi asettua Pohjois-Suomessa +-1,5 m2/ha ja Etelä-Suomessa +-2 m2/ha vaihteluvälin sisälle. Lakiraja kertoo tiheyden, jonka jälkeen puusto on niin vähäinen, että siitä seuraa uudistamisvelvoite. Harvennusmallin kuvaajassa esitetään leimausraja, jossa puuston määrä on kasvanut niin suureksi, että harvennus on ajankohtaista. Jäävän puuston tavoitetaso kuvaa määrän harvennuksen jälkeen; puuston tulisi asettua Pohjois-Suomessa +-1,5 m2/ha ja Etelä-Suomessa +-2 m2/ha vaihteluvälin sisälle. Lakiraja kertoo tiheyden, jonka jälkeen puusto on niin vähäinen, että siitä seuraa uudistamisvelvoite.

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta