Suomen ensimmäinen naisten olutseura Ööl Gööls Aboensis täytti 30 vuotta

Naisten olutseura Ööl Gööls Aboensis täytti 30 vuotta viime vuonna. Naisten olutseura Ööl Gööls Aboensis täytti 30 vuotta viime vuonna.

Ööl Gööls Aboensis -seuran (tuttavallisemmin ÖGA) perusti 6.2.1993 kolmisenkymmentä naista, joille idean äidit Jaana Siipola ja Tuija Ollikkala olivat välittäneet kutsun perustavaan kokoukseen. Aluksi jäsenet olivat pääosin terveydenhuollon alalta. ÖGA juhli 30-vuotista taivaltaan lauantaina 9. joulukuuta Panimo Ravintola Koulussa.

Seuran tarkoitus oli olla uusi, sivistävä harrastus huumorintajuisille naisille. Nimeksi haluttiin sellainen, joka soljuisi kolmella kotimaisella kielellä eli englanniksi, ruotsiksi ja latinaksi, Suomen vanhimman kaupungin kunniaksi. Seura liittyi alkuvaiheessa myös Suomen Olutseuraan, mutta pian sisaret, joiksi jäseniä kutsutaan, huomasivat, että toimintaa pystytään ylläpitämään ilman virallista yhteyttä kattojärjestöön. Seuralla on hallitus, jota johtaa tappi eli puheenjohtaja. Muita jäseniä ovat varatappi, sihteeri, taloudenhoitaja ja yksi muu jäsen.

Toimintaa ei ole rajattu liian tiukasti, mutta kolme rangaistavaa tekoa sisarilla on – olutta ei saa kutsua ”kaljaksi”, tarjotusta oluesta ei saa kieltäytyä (jos terveydentila sen muuten sallisi) ja ravintolaan ei saa hankkia porttikieltoa. Näitä seurataan leikkimielisesti edelleen.

Nykyään jäsenet ovat eri alojen edustajia, ja jäseneksi voi päästä toisen sisaren suosituksesta. Yleensä sisarkokelas kertoo tapaamisessa itsestään, miksi juuri hän sopii mukaan ja mahdollisesti suorittaa jonkin leikkimielisen tehtävän – hallitus sitten hyväksyy jäsenen. Jäseniä on tällä hetkellä 17 ja mukana on muutama perustajajäsen.

– Mukavassa seurassa ja kauniista lasista olut maistuu vielä paremmalta, toteaa Siipola seuran tiedotteessa.

Juhlaan osallistui 15 sisarta ja kolme emeritaa eli aiemmin mukana ollutta sisarta. Iltaa vietettiin hyvän ruoan ja oluen parissa yhteistä taivalta muistellen. Pukukoodi oli pikkumusta, pinssi ja ansiomerkit, joita vuosien varrella ÖGAn sisaret ovat itse valmistaneet.

Vuosien mittaan sisaret ovat tutustuneet panimoihin ja olutravintoloihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Juhlamatka suuntautui Riikaan ja aiemmin on vierailtu muun muassa Tukholmassa, Tallinnassa, Prahassa ja Amsterdamissa. Varsinainen elämys oli vierailu olutkylpylässä Kościerzynassa, Puolassa.

Vuosikokous pidettiin lauantaina 20. tammikuuta tapin luona ja ohjelmaa lyötiin lukkoon miltei joka kuukaudelle. Tiedossa on olutmaisteluita, hemmotteluiltoja, perinteiset kesäkauden avajaiset, rapujuhlat ja joulujuhla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.