Turku etsii ensi joulun ykköskuusta
Turun kaupunki pyytää yleisöltä vihjeitä Turun tuomiokirkon eteen pystytettävästä joulukuusesta. Kuusen tulisi olla vähintään 23–25 metriä korkea, sopusuhtainen, tuuhea ja kauniin vihreä sekä sijaita hyvien yhteyksien päässä Turusta.
Kun valot valtakunnan ykköskuusesta Nuutinpäivänä sammuvat, on aika ryhtyä etsimään ensi joulun kuusta. Sopivaa ehdokasta ei ole tiedossa.
– Meillä on varalla muutama yksilö, joita emme ole vielä käyneet katsomassa. Ratkaisevaa on se, miten kuusi on kaadettavissa ja siirrettävissä lavetille. Tien mutkat, maantiesillat ja ilmajohdot taas on huomioitava reitin suunnittelussa, kertoo Kuntec Oy:n työmaapäällikkö Jaana Saraste tiedotteessa.
Viime vuoden joulukuusi saatiin kuljetettua ongelmitta Tarja Vuorenpään ja Antero Metsärannan kotipihasta Mynämäeltä. Poliisien ja liikenteenohjaajien saattamalla kuusella oli pituutta 20 metriä, painoa 4 000 kiloa ja ikää 39 vuotta. Kuusi päätyy vielä kolmen metrin pölleinä takaisin Mynämäelle, jossa Metsäranta aikoo sahata rungosta laudat ja rakentaa niistä pihakaluston. Oksista taas saadaan haketta Turun kaupunkipuistoihin.
– Voimme noutaa kuusen enintään 70 kilometrin päästä. Hätätilassa kauempaakin, mutta silloin kuusi joudutaan kaatamaan ja siirtämään lavetille päivää ennen kuljetusta ja Tuomiokirkontorille pystyttämistä. Vuoden pimeimpään aikaan kun hommiin ei päästä aamulla riittävän ajoissa, selventää Saraste.
Sopivia joulukuusia voi tarjota valokuvien kera sähköpostitse (jaana.saraste@kuntec.fi).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)