Tallink kuljetti 5,7 miljoonaa matkustajaa viime vuonna

Tallink kasvatti matkustajamääräänsä viime vuonna. Tallink kasvatti matkustajamääräänsä viime vuonna. Kuva: Juha Paju-Heikkilä

Tallink Grupp on julkaissut vuoden 2023 neljännen vuosineljänneksen ja joulukuun matkustaja- ja rahtitilastot, jotka paljastavat 4,5 prosentin vuotuisen matkustajamäärän kasvun kaikilla konsernin laivoilla.

Vuoden 2023 aikana Tallink kuljetti kaikilla yhtiön reiteillä yhteensä 5 705 600 matkustajaa, mikä on 4,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022 (5 462 085 matkustajaa vuonna 2022). Vuoteen 2022 verrattuna matkustajamäärät kasvoivat yhtiön nykyisillä säännöllisillä reiteillä Suomen ja Viron sekä Viron ja Ruotsin välillä, mutta laskivat Suomen ja Ruotsin välisillä reiteillä, joilla liikennöi pienempi määrä aluksia edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön laiva Galaxy I on ollut poissa liikenteestä Turku–Tukholma-reitiltä ja vuokrattuna Hollantiin vuoden 2022 toiselta puoliskolta lähtien.

Vuonna 2023 kuljetettujen ajoneuvojen määrä kasvoi 2,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja vuoden aikana yhtiön kaikilla reiteillä kuljetettiin yhteensä 840 881 ajoneuvoa (819 229 henkilöautoa vuonna 2022).

Rahtimarkkinat pysyivät mollivoittoisina ja yhtiön kuljettamien rahtiyksiköiden määrä kaikilla reiteillä laski yhteensä 20,9 prosenttia edellisvuodesta. Yhtiön aluksilla kuljetettiin vuoden aikana yhteensä 323 990 rahtiyksikköä (409 769 rahtiyksikköä vuonna 2022).

– Vuoden 2023 matkustajamäärät kertovat hitaasta ja tasaisesta elpymisestä. Osa laivoistamme on edelleen vuokrattuna yhtiön ulkopuolelle, joten emme odottaneet suurempaa matkustajamäärien kasvua. Vallitseva maailmanlaajuinen turvallisuus- ja taloustilanne saa ihmiset varovaisiksi kulutuksen suhteen eikä kysyntä ole vielä valmis kapasiteetin lisäämiseksi reiteillämme. Laivojen ulosvuokraukset on ollut meille taloudellisesti kannattava ratkaisu. Olemme kuitenkin valmiita toimimaan ja reagoimaan nopeastikin kysynnän kasvuun; tästä esimerkkinä Victoria I:n lisääminen Helsinki–Tallinna-reitille viime vuoden lokakuussa, kommentoi Tallink Gruppin toimitusjohtaja Paavo Nõgene yhtiön tiedotteessa.

– Uusimman laivamme MyStarin aloittaminen Helsinki–Tallinna-reitillä reilu vuosi sitten oli meille yksi vuoden positiivisimmista asioista. MyStar on osoittautunut olevan juuri sitä, mitä tarvitsimme palauttaaksemme sekä uudet että vanhat asiakkaamme takaisin reitille haastavien koronavuosien jälkeen, sanoo Nõgene.

– Vuonna 2024 jatkamme tasaisen kasvun rakentamista, keskitymme rahtikuljetusten parannuksiin ja jatkamme vuonna 2023 asettamassamme vakaassa kurssissa. Kuten aina, Tallink jatkaa kovaa työtä varmistaakseen ihmisille ja tavaroille elintärkeät liikenneyhteydet Suomen ja Viron, Suomen ja Ruotsin sekä Viron ja Ruotsin välillä myös vallitsevan haastavan taloudellisen tilanteen aikana. Tallink Silja Linen laivat ja miehistöt odottavat sekä entisiä että uusia asiakkaita laivoillemme.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Metsät kääntyneet nielusta päästölähteeksi Varsinais-Suomessa

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle kasvihuonekaasuinventaarion laskentamenetelmiä käyttäen. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti. Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa.

Anna-Leena Yli-Jama ei tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

Vaihda renkaat kelin, älä kalenterin mukaan

Autoilija on vastuussa siitä, että autossa on keliin sopivat renkaat.

Kylmenevä keli vaatii renkaidenvaihtoa, vaikka marraskuuhun on vielä matkaa. Liikenneturva muistuttaa: autoilija on velvollinen huolehtimaan siitä, että autonrenkaat ovat sekä keliin sopivat että hyväkuntoiset.

Paperittomien terveydenhuollon turvaava aloite Varhan aluevaltuuston käsittelyssä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto käsittelee keskiviikkona 22. lokakuuta vihreiden Niina Ratilaisen ja 27 muun aluevaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, jossa esitetään paperittomien henkilöiden nykyisen laajuisen terveydenhuollon turvaamista. Aloite on vastaus Orpon hallituksen esitykseen, jonka mukaan paperittomille olisi järjestettävä vain kiireelliset palvelut, kuten päivystyshoito ja akuutti erikoissairaanhoito.

Silakkamarkkinat sulkee jokirantaa liikenteeltä

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Sairashuoneenpuiston ja Wechterinkujan välisellä alueella 23.–26. lokakuuta. Markkina-alue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Alueen valmistelutyöt alkavat jo keskiviikkona.

Turussa tutkitaan parantaako päiväkodissa rokottaminen lasten influenssarokotuskattavuutta

Turussa tutkitaan syksyllä, voiko päiväkodeissa annettavalla influenssarokotuksella parantaa 2–6-vuotiaiden lasten rokotuskattavuutta. Muilla paikkakunnilla asuvat ja muut influenssan riskiryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saavat tuttuun tapaan rokotuksen neuvoloissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Myös lasten influenssarokotusten ajan voi varata Varha-sovelluksessa.

Kolme miestä epäiltynä Viking Gracen laivaraiskauksesta

Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Viking Gracella viime viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.

Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa

Vastasyntynyt aivosähkökäyrämittauksessa.

Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.

Tutkimushanke selvittää sukupuolten palkkaeron muutosta 30 vuoden ajalta

Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut Suomessa hitaasti. Uusi tutkimushanke tuottaa ensimmäistä kertaa laajan, pitkän aikavälin taloustieteellisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palkkaeron muutoksiin.

Sampan kansantanssiryhmä juhlii 50-vuotista taivaltaan

Satu Helmi on Sampan kansantanssiryhmän puheenjohtaja ja ohjaaja.

Turkulainen Sampan kansantanssiryhmä juhlii tänä vuonna 50-vuotista virallista taivaltaan. Ryhmän juuret ulottuvat jo 1950-luvulle, jolloin kansantanssin perinne alkoi elää Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuosikymmenten aikana Sampasta on kasvanut merkittävä osa turkulaista kansantanssikulttuuria – ryhmä on edustanut Turkua ja Suomea sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä

Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat jäävät ilman fyysisen terveyden seurantaa

Camilla Långstedt.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla henkilöillä fyysisen terveyden seuranta jää usein psyykkisen hoidon varjoon. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että fyysisen terveyden arviointi on tärkeää mielenterveyshoidossa – mutta vaatii aikaa ja tukea.

Lähes puolet suomalaisista pitkäaikaissairaista kokee lääkehoidon kuormittavaksi

Tuoreen tutkimuksen mukaan 44 prosenttia väestökyselyyn vastanneista pitkäaikaista sairautta sairastavista koki lääkehoitonsa kuormittavaksi. Kuormitus oli yleisintä henkilöillä, joilla oli diabetes, sydänsairaus, reuma tai muu tuki- ja liikuntaelinsairaus. Eniten kuormitusta aiheuttivat terveydenhuoltoon liittyvät tekijät, kuten hoidon pirstaleisuus ja lääkekustannukset, sekä lääkkeiden haittavaikutukset tai huoli niistä.

Urheilu

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.